Friday, March 31, 2017

Ongelma vai ratkaisu?

Lähestymistapa ratkaisee

Ihminen kohtaa yleensä elämänsä aikana lukemattoman määrän erilaisia ongelmia. Osa niistä on mitättömän pieniä, osa kolossaalisen suuria yksilölle ja miksei myös yhteiskunnalle. Koulussa usein ensin kerrotaan mitä pitää tietää ja sitten esitetään ongelma, johon on jo valmiiksi pureskeltu vastaus annettu ja riittää että sen muistaa. Isossa maailmassa näitä valmiiksi pureskeltuja keinoja on toki myös useita, joista yleensä valitaan sitten se vähiten huono vaihtoehto hyvän vaihtoehdon sijaan. Mutta miten voisi edes tehdä hyvän valinnan kun ei tiedä läheskään kaikkia muuttujia?

Valmiiden ratkaisujen sijaan usein opastetaan erilaisia strategioita ongelmien lähestymiseen. Lähdetään tunnistamaan ongelmaa, jakamaan ongelmaa osiin, katsomaan asiaa uudelta suunnalta ja ties mitä. Joskus taas aloitetaan hakemalla ratkaisua ja jätetään itse ongelman aiheuttanut asia vähemmälle huomiolle. Jokaisessa tekniikassa on aina omat hyvät ja huonot puolensa, milloin uudeksi ongelmaksi muodostuukin oikean lähestymistavan valinta. Mitä useampi ihminen samaa ongelmaa lähtee ratkomaan samaan aikaan, sitä varmempaa on itse alkuperäisen ongelman siirtyminen taka-alalle.

Koska ihmisten arvot ovat usein suuresti poikkeavia, olisikin ensin pystyttävä selvittämään miten yhteistä ongelmaa lähdetään ratkomaan. Yhteinen tavoite joka on selvästi määritetty on kohtuullisen luotettava aloitus mille tahansa yhteisen ongelman ratkaisuun pyrkivälle ryhmälle. Keinojen valintaan jokainen voi arvoillaan ja omilla kannoillaan sitten vaikuttaa, mutta jos yhteinen tavoite on ryhmään kuuluvilla eriävä, on turha kuvitella yhteistä ratkaisua koskaan löytyvän... tai ainakaan sellaista, joka kaikille kelpaisi.


Politiikan ongelma

Yksinkertaistettuna koko ongelman ydin on kansan hallinnan eturistiriita: koko kansan/yhteisön etu ei ole oikeastaan yhdenkään vallassa olevan ja sinne haluavan ihmisen tarkoitus. Koko kansaa kusettaa kourallinen vallanhimoisia valehtelijoita, joita ei saisi päästää päättämään kenenkään muiden asioista koskaan eikä missään. Yksittäistapauksia toki on aina joukossa, mutta heidän kohtalonsa nykyisessä järjestelmässä on joko: luovuttaa, liittyä leikkiin mukaan ja hylätä omat periaatteet tahi taistella tuulimyllyjä vastaan (samalla tullen leimatuksi milloin milläkin nimellä).

Kun tarkastellaan jo vallassa olevia, on huomattavissa ollut jo pitkään kasvava trendi ongelmien ja uhkakuvien luomisesta täysin olemattomissa asioissa. Keksitään jokin ongelma, ollaan muka korjaamassa sitä ja kiinnitetään kansan huomio johonkin turhanpäiväiseen asiaan. Tällä saadaan ostettua helposti aikaa jatkaa omia rötöstelyjä muissa asioissa, lähes täysin huomaamattomasti. False flag-operaatiot on sielä ääripäässä ongelmien luomisessa, mutta pienempiä ongelmia keksitään ja mukaratkaistaan tiuhaan tahtiin.

Eri puolueiden välinen valtakilpailu, mitä vaaleiksi kutsutaan, onkin hassunhauska kausittainen kokeilu siitä, kenen paskapuheet saatiin myytyä parhaiten. Mielikuvamarkkinoidaan omaa puoluetta jollain unelmahötöllä ja kun päästään päättämään asioista, ne omat lehmät on taas takaisin ojassa. Kilpailu puolueiden välillä onkin vain sitä, kuka saa varastaa kansan varallisuutta ja kenelle ne rahat annetaan. Kun yksikään puolue ei aja koko kansan etua, ei ole kovin suuri ihme että kansalla on ongelmia vaikka muille jakaa. Mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, kuntavaaleissa valitaan taas pitkälti sama porukka luomaan uusia ongelmia.


Ratkaisuja ja mahdollisuuksia

Jokainen ongelma on mahdollisuus löytää parempi tapa tehdä jotain. Jos hommat rullaisivat ilman kitkaa, ei ongelmien ratkontaan olisi juurikaan tarvetta. Jos joku asia oikeasti toimii, ei sen korjaaminen yleensä kannata, vaikka joidenkin mielestä aina pitää kehittää ja luoda uutta. Uutta ja innovatiivista voisikin luoda keksimättä ensin uutta ongelmaa vaan koettaa löytää jo olemassa olevia ongelmia ja niitä ratkoa sillä uudella asialla. Ajan henki on kuitenkin niin politiikassa kuin teknologiassa sama - keksitään ongelmia ja valitaan huonoista ratkaisuista eniten tienaava ratkaisu.

Kaikki eivät onneksi tähän kilpailuun ole ryhtyneet. Vielä löytyy ihmisiä, jotka ratkovat oikeita ongelmia ja pitävät rattaat pyörimässä. Näitä asioiden korjaajia on onneksi vielä niin paljon, että asiat eivät ole ihan täysin viturallaan. Yksilöitä, jotka usein vähäistä palkkaa nostaen pitävät yhteiskuntaa pystyssä omilla pienillä teoillaan. Paine selviytyä arjesta painaa monet kuitenkin samaan kilpailun loputtomaan oravanpyörään, missä mennään yli siitä missä aita on matalin ja työtä tehdään vain se vaadittu minimisuoritus, jos sitäkään.

Mistä se muutos sitten lähtisi? Auttaisiko asiaa, jos ei kerta toisensa jälkeen äänestettäisi samoja valehtelijoita valtaan? Kilpailun sijaan tehtäisiin yhteistyötä ja jeesattaisiin sitä lähimmäistä? Ratkaistaisiin ensin omat ongelmat, sitten lähipiirin ongelmat ja vasta ihan lopuksi sekaannuttaisiin muiden maiden ja kansojen asioihin? Ensimmäinen askel voisi olla, että pysähdytään hetkeksi miettimään ja tarkastelemaan tätä pahasti kieroutunutta yhteiskuntaa. Syitä ei välttämättä edes tarvitse etsiä, mutta asialle tarttis tehdä jotain... ja mieluusti mahdollisimman nopeasti.

Monday, March 27, 2017

Viemärisukeltajat

Tummissa vesissä kahlaajat

Ei, nyt ei puhuta tästä harvinaisesta ammattikunnasta, joka sukeltaa oikeissa viemäreissä - yhteiskunnalle arvokas ammattikunta ja hatunnosto heille näin alkuun. Nyt puhun niistä arjen sankareista, jotka käyttävät aikansa uutisia selaten, kaivellen kaiken sen paskauutisten (valtamedia) ja propagandan seasta jotain oikeasti lukukelpoista materiaalia. Hieman tyylistä riippuen nämä yksilöt ovat saaneet jos jonkinmoisia pilkkanimiä niskaansa foliohatusta aina Putinin trolliksi ja milloin miksikin. Hybridisodassa yksilön lynkkaus virallisen totuuden alttarilla on normi.

Tavalliselle median kuluttajalle moinen toiminta kuulostanee oudolta. Miksi ihmeessä joku kaivelee netistä jos jonkinmoisia lähteitä kun onhan meillä oikeita uutisia? Asiaan hieman enemmän perehtyneille syy on kuitenkin selvä: valtamedia valehtelee, vääristelee tietoja ja jättää kertomatta melkoisen määrän uutiskelpoista materiaalia. Toki on ymmärrettävää että ei kaikkea voida uutisiin tuoda ja osaa voitaisiin jättää ihan suosiolla pois. Siksi tarvitaankin vaihtoehtoja tähän kovin homogeeniseen valtamedian rintamaan.

Verrattuna valtamedian journalisteihin ja "faktantarkastajiin", nämä raskaan työn raatajat saavat harvoin työstään kiitosta tai kunnioitusta. Motiivit työhön ovat myös vaihtelevia, koska rahallinen korvaus on usein vain kaukainen toive. Sananvapaus, mitä nykyään ollaan kaikin keinoin ajamassa kumoon, on ainakin yksi niistä syistä miksi tätä tehdään. Totuus, tai ainakin mahdollisimman lähelle sitä pääsy on myös voimakas motivaattori. Ihmisten keskittyminen sanojaan, sanotun sijaan, taas tekee korjattujen uutisten levittämisestä haasteellista - valtamedian propaganda on uponnut niin hyvin kansaan, ettei virallista totuutta uskalleta helposti uhmata.


Sukelluksen moninaiset tavat

Jokainen viemärisukeltaja tekee omaa työtään hieman eri tavalla ja keskittyy yleensä omaan juttuunsa. Tarkastellaan seuraavaksi niistä muutamaa hieman tarkemmin. Ensimmäisenä ja ehkä yleisimmin "hyväksyttynä" tapana on kaivella valtamedian tekemiä virheitä uutisista ja tahallisia osien poisjättämisiä, millä saadaan uutinen kuulostamaan joltain ihan muulta. Kiertoilmaisut ovat olleet medialla käytössä jo pitkään, joten seurueet osataan jo arvata, mutta monesta muusta asiasta sukeltajat joutuvat kaivamaan ne faktat kansan nähtäville.

Hieman enemmän närää aiheuttaa jo ulkomaisten uutisten sukeltajat, jotka tuovat koko kansan nähtäväksi tähän asti tarkkaan vaiettuja asioita. Viralliseen totuuteen kuuluu vahvasti tiettyjen asioiden pimittäminen ja niiden julkituominen jo pienissä määrin saa valtamedian ja poliitikot nousemaan takajaloilleen. Asiantuntijalausunnot joutuvat nopeasti naurunalaiseksi, kun joku heittää linkin jo vuosia tiedossa olleesta asiasta jota yritetään myydä kansalle jonain ihan toisena asiana.

Mutta kun sukellusmatkalta mukaan tarttuu jotain lähes päinvastaista viralliseen totuuteen nähden, on moni valtamediaan kyllästynyt valmis huutamaan salaliittoteoriaa. Netin syvimmistä kuopista löytyy jos jonkinmoista asiaa, jonka oikeellisuuden varmistaminen on lähes mahdotonta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tieto olisi väärää, tosin ei se sitä oikeaksi liioin vahvista. Jokaisen oma sietoraja onkin koetuksella, kun niitä hyvin kaukana virallisesta totuudesta olevia asioita ja päätös uskooko vai ei on jokaisen tehtävä itse.


Mitä siis jää käteen?

Yhtä kaikki, viemärisukeltajat tuovat muiden tietoisuuteen paljon asioita, mitä valtamedia ei halua tahi pysty kertomaan. Todellisia helmiä ja aina välillä vaan pahalta haisevia pökäleitä nousee pintaan, kun freelance faktantarkastajat iskevät kyntensä internetin lähes rajattomaan tietomäärään. Kokemuksen ohjaamana ja omiin lähteisiinsä uskoen rakentuu yksi jos toinenkin artikkeli muiden luettavaksi ja puntaroitavaksi. Vaikka kuinka syvältä joitain asioita kaivaa, joskus joutuu nostamaan vaan kädet pystyyn ja toteamaan olevansa "riittävän lähellä totuutta".

Kaikki eivät kuitenkaan halua kaivella niitä vaihtoehtoisia faktoja, vaan kaivelevat sopivia asioita pönkittääkseen valtamedian antamaa kuvaa. Ja kuten sananvapauteen kuuluukin, he ovat täysin oikeutettuja niin tekemään. Vastakkaisten näkemysten faktantarkastajat ovatkin harva se päivä nokat vastakkain, eikä kumpikaan osapuoli ole usein valmis myöntämään tappiotaan. Näissä tapauksissa pitäisikin vaan muistaa, että totuus ei pala tulessakaan ja mielipide on kuin persreikä - jokaisella on yksi.

Jos media tekisi oikeasti työnsä, ei olisi tarve niin monen yksittäisen ihmisen kaivella niitä totuuksia asioiden takana. Kuitenkin poliittisen korrektiuden aikana, on totuus vihapuhetta. Virallinen totuus kertoo mitä ihmisten tulee tietää ja ennen kaikkea mitä asioista pitää tuntea ja ajatella. Siksi viemärisukeltajat ovat suuri uhka vallassa oleville, samalla kun he ovat mahdollinen pelastus yhteiskunnalle. Kuinka syvällä on sitten liian syvällä?

Thursday, March 23, 2017

Samassa veneessä...

Vertauskuvia

Vertauskuvat eivät ole leipälajini ja tämäkin tulee varmasti vuotamaan kuin seula, mutta toivottavasti edes osa viestistäni välittyy... Suomi on 100-vuotias purjelaiva. Paljon on merta takana, laidat narisevat ja purjeissa on reikiä. Joku on mennyt vielä muutaman aironkin katkomaan. Kuitenkin eteenpäin seilataan, vaikka kapteeniksi onkin päässyt mielipuoli, joka haluaa myydä laivan ja perämies tahtoo osansa tästä kaupasta. Kokki syöttää pilaantunutta leipää miehistölle, samalla kun laivalla vieraileville katetaan kapteenin kanssa juhlaherkut pöytään.

Jos tämä ei vielä riittäisi, on miehistö kapteeninsa valheiden vuoksi jakautunut eri leireihin, tehtävänään pelastaa vuotava laiva. Liberaalit/vasemmisto uskoo, että repimällä purjeet ja katkomalla airot, he voivat porukalla vallata peräsimen ja seilata haluamaansa suuntaan. Konservatiivit/oikeisto taas vahvistaa ja korottaa laitoja, ettei vesi eikä laivaan pyrkijät upottaisi jo valmiiksi huonosti kelluvaa paattia. Postmodernistit/neoliberaalit taas ovat ruumassa, poraamassa isoja reikiä runkoon koska uskovat pelastuvansa upottaessaan laivan.

Mikä on siis Suomen suunta? Vettä yritetään äyskäröidä, mutta paatti jatkaa painumistaan pohjaa kohti. Kapteeni on jo myynyt suurimman osan arvoesineistä matkan varrella, eikä olekaan varmaa onko itse laivalla enää arvoa kenellekään - muille kuin miehistölle, joka on kaikki nämä vuodet pitänyt laivan seilaamassa maailman myrskyjä vastaan. Kapinaa ei kuitenkaan ole lähipiirissä, kun oikeisto ja vasemmisto tappelevat keskenään eivätkä käännä katseitaan yhteiseen ongelmaansa - kapteeniin ja perämieheen.


Vähemmän vertauskuvallista

Vertauskuvaa ei parane mennä aukomaan muille vaan jokaisen on itse yhdistettävä pisteet, tai olla yhdistämättä. Kun tätä menoa on vuosia seurannut osin ulkopuolelta, on kuva aika ankea. Hyviä ihmisiä kustaan silmään ja köyhiltä viedään tuhkatkin pesästä. Hyvesignalointiin keskittynyt liberaali (muka)älymystö mesoaa milloin mistäkin täysin merkityksettömästä ongelmasta eikä oikeiston yhteisrintama ole paljoa sen parempi - siis sen lähes täydellinen puute. Samaan aikaan neoliberaalien unelma, eli kaiken vanhan tuhoaminen, on lähempänä kuin koskaan ennen.

Yhtenä suurena pelurina tässä valtakamppailussa onkin kunnostautunut Suomen ev.lut. kirkko. Fariseukset ovat vallanneet kirkon johdon ja lisäävät siihen omia ideoitaan yrittäen kannustaa liberaaleja liittymään mukaan. Onko pian siis odotettavissa uusi uskontokunta, missä kristillisyydestä poistetaan sanoma ja korvataan se hyvesignaloinnilla ja korkean kulttuurin ikoneilla, kuten sateenkaarilippu? Ihan vapaasti, sanon minä. Älkää vaan sotkeko sitä vanhoihin arvoihin vaan rakentakaa uusi herätysliike. Molemmille on tilaa ja kysyntää, mutta ei saman katon alla.

Useiden eri arvomaailmojen törmäykset ja kyvyttömyys keskustella eri näkemyksen omaavien ihmisten kanssa onkin johtanut maamme tilaan, mistä ei ihan heti palauduta. Hajottavia voimia kyllä löytyy vaikka muille jakaa, mutta niitä uudelleenrakentavia voimia ei enää näkösällä paljoa ole. Mutta jos halutaan rakentaa uusi ja parempi laiva, ei se vanhan polttaminen miehistön ollessa vielä laivassa ole kovin järkevä ratkaisu? Mitä nyt tarvittaisiin, on useita moninkertaistajia jokaisesta ryhmittymästä, jotka yhdessä saisivat kansan heräämään ja nousemaan sortajiaan vastaan.


Potentiaalia

Sanotaan, että ihmisen tulisi täyttää oma potentiaalinsa elääkseen hyvän elämän. Mutta kun kukaan ei tiedä mikä se oma potentiaali on, miten voisi edes kuvitella elävänsä hyvän elämän? Potentiaalin saavuttamiseksi pitää jokaisen kehittyä ja oppia uutta. Ainut tapa oppia ja kehittyä onkin tutkia tuntematonta. Yksi mahdollinen tapa tutkia uutta edes etäisen turvallisesti, on seisoa vakaalla maalla. Jos ei lähtökohta ole vakaa, on edessä vain vapaa pudotus tuntemattomaan. Löytyykö sitä uutta luvattua maata ja parempaa elämää tuhoamalla se vanha ja hyppäämällä pois kyydistä?

Rakentaakseen paremman maailman, ihminen tarvitsee ihan jokaisen apua. Jokainen pelaa oman osansa tässä maailmassa. Kuinka suuren osan, sitä on mahdotonta sanoa. Samoin kuin paljonko vastuuta kukin ottaa tekosistaan on myös aivan toinen asia. Kumpi kuulostaa sinusta pelottavammalta ajatukselta: mitään, mitä teet, ei vaikuta mihinkään ja kaikki on turhaa VAI kaikki mitä teet vaikuttaa kaikkeen/kaikkiin ja olet siitä vastuussa? Vaikea kysymys, mutta samalla se, joka kertoo suuntaa oletko osa ongelmaa vaiko ratkaisua.

Ongelma on se, että kukaan ei ota vastuuta mistään. Paskaa puhumalla pelataan kaikki omaan pussiin ja koetetaan pakottaa muutkin tähän leikkiin oman edun tavoittelemiseksi. Kaikesta kilpaillaan ja vain vahvin voi selviytyä. Ratkaisu on taas se, että kaikki kantavat OMAN vastuunsa tekemisistään. Ratkaisu on asioiden kertominen kuten ne ovat ja yhdessä etsitään se ratkaisu jokaiseen ongelmaan mitä maailma eteemme heittää. Jokaisen yksilön tieto ja mielipide yhdistettynä toisiinsa mahdollistaa ratkaisun jokaiseen ongelmaan. Siksi sananvapaus on Suomen ja samalla koko ihmiskunnan voimavara, ehkä jopa pelastus.

Tuesday, March 21, 2017

Lääkettä vai huumetta?

Veteen piirretty viiva

Jo aikojen alusta lähtien on ihminen tunkenut suuhunsa (tai johonkin muuhun aukkoon) jos jonkinmoista luonnosta löytämäänsä tai itse tekemäänsä ainetta, ruokkien kehoaan ja mieltään. Kokemus on kertonut mikä auttaa mihinkin vaivaan ja välillä on erehdyksiäkin tehty. Uusia yhdistelmiä kehitetäänkin jatkuvasti, missä taas kokemusta on pidemmältä ajalta hyvin heikosti - aika siis vain näyttää missä on tehty lääkettä ja missä myrkkyä. Ihmisen kiinnostus mieltä muokkaaviin aineisiin on myös ollut vahva ehkä jo alusta asti. Mutta mikä on erona lääkkeellä ja huumeella?

Lääkkeen ja huumeen suurin ero nykypäivänä on lainsäätäjän kynässä ja patentin haltijassa. Jos aineen voi patentoida, se on lääke, jos sitä taas voi helposti tehdä/kasvattaa kotona, se on yleisimmin huume tai päihde. Kieltolaki opetti, että liian helposti kotona valmistettavaa ainetta ei kannata kieltää vaan se on laitettava verolle jos sillä halutaan tienata. Vuosituhansien saatossa ihminen on löytänyt lukemattomia keinoja lääkitä itseään, mutta nykyään moni aine on saanut valheellisen propagandan ansiosta vaarallisen huumeen leiman, vaikka kyse olisi enemmän lääkkeestä kuin huumausaineesta.

Lääkäri kirjoittaa hymysuin opioideja kipupotilaalle, samalla kun heroiini on huumetta ja myrkkyä. ADHD diagnoosin saaneelle lapselle kirjoitetaan nappia, mitä kadulla myydään metamfetamiinina. Sama tarina jatkuu monen muun aineen osalta ja kaava toistaakin itseään - oikea annos oikeaan vaivaan niin huume onkin lääke. Aina kun lääkkeen saatavuutta on rajoitettu, ihminen on kyennyt luoviin ratkaisuihin - jos ei lääkäriltä ja apteekista jotain saa, kadulta voi löytyä samaa ainetta. Kenen etu sitten on, että laitonta kauppaa näin ruokitaan? Voittojen maksimointi johtaa niin lääkkeissä kuin huumeissa yleensä ostajan kärsimykseen, eli ihmisen etu se ei ainakaan ole.


Vaikutus yhteiskuntaan

Jos katsotaan yleisintä päihdettä, eli alkoholia, on sen demonisoinnilla saatu aikaiseksi suuria yhteiskunnallisia vaikutuksia. Kieltolaki opetti ihmiset juomaan piilossa kunnon kännit, sen sijaan että alkoholi olisi ollut vain osa normaalia elämää, kuten se on monessa muussa maassa. Alkoholin kaksijakoinen vaikutus masennukseen taas tekee siitä Suomessa eniten käytetyn lääkkeen - pieninä määrinä ja pian nauttimisen jälkeen alkoholi on esimerkiksi tehokas masennuksen estäjä, mutta pian sen vaikutukset vaihtuvat masentavaksi. Oikein käytettynä siis loistava aine kaikkine etuineen, pahimmassa tapauksessa taas hengenvaarallinen.

Kannabis, jota yleensä porttihuumeena virheellisesti pidetään (tai no, se on porttihuume - sillä voi päästä ulos muista aineista), on taas aivan toista maata. Lääkekohteita on lukemattomia, itse kasvista saataisiin niin ruokaa, öljyä kuin kuitua, mutta koska kyseessä on kasvi - lain mukaan huumetta ja propagandaa tuutin täydeltä. Kaikille ei kaikki tietenkään sovi, mutta moneen vaivaan kyseessä on lyömätön luonnon tuote. Lääkeyritysten yritykset rahastaa kannabiksella ovat jääneet toistaiseksi aika pieniksi: lääkekannabista tuotetaan hyvin vähän, uutettuna THC/CBD:ta sekoitetaan muutamaan litkuun ja toistaiseksi synteettisesti luotuihin kannabistuotteisiin on kuollut ihmisiä moninkertaisesti luonnon versioon nähden - 0 kannabiksen yliannostukseen kuollutta, useita kuolleita eri synteettisiin aineisiin.

Jos otetaan yllä olevat kaksi esimerkkiä tarkasteluun yhteiskunnan kannalta, herääkin kysymys onko tässä mitään järkeä? On, paljonkin, mutta ei siltä kannalta kuin tavallinen ihminen usein maailmaa katsoo. Yksilön ja yhteiskunnan edun kannalta nykyiset säännökset niin viinaan kuin kannabikseen ovat haitallisia ja vaarallisia. Mutta kansaa ohjailtaessa ja hallitaessa ylhäältä, ovat säännöt täysin loogiset. Esimerkiksi halpa ja itse kasvatettava lääke ei tuo maksimaalista hyötyä omistavalle portaalle ja alkoholin estoja alentava ominaisuus sopii hyvin kuvaan - rähinäviinalla kansa tappelee keskenään.


Irti huumeista

Moniin lääkkeisiin, samoin kuin huumeisiin, voi ihminen jäädä koukkuun. Ei kuitenkaan itse aineeseen, vaan sen aiheuttamaan muutokseen - jos oma elämä on viturallaan, on siitä irti pääseminen edes hetkeksi koukuttava muutos. Propagandan mukaan huumeet aiheuttavat riippuvuutta, vaikka niiden lääkevastineet eivät ole yhtään sen hellemmin ihmistä kohtelevia. Jos ihmisiä haluttaisiin oikeasti auttaa, olisi syytä kaivella ne syvemmät syyt esille, eikä vain valita se helpoin syntipukki: huumausaine tahi päihde.

Jälleen törmätäänkiin taas rahan valtaan hoidossa. Vaihtamalla huume johonkin lääkkeeseen, saadaan rahavirta käännettyä haluttuun suuntaan ja ihminen jatkaa kärsimystään uuden aineen riippuvuudella. Propaganda pitää kuitenkin auktoriteettiuskovaisen kansan kurissa ja jo valmiiksi huonossa jamassa olevat ihmiset syyllistetään ja tuomitaan. Yksilön ja kansan etu olisikin korjata koko sotku, mutta vallassa oleville nykyinen järjestelmä on juuri kuten kuuluukin olla.

Helppoa tapaa korjata ongelmaa ei ole. Vallan palauttaminen kansalle ratkaisisi suuren osan nykypäivän ongelmistamme, mutta kuten aina, se ei vallassa oleville käy. Paine kuitenkin kasvaa ja kannabiksen laillistaminen tullee olemaan se ensiaskel mahdollisesti suuremmassa vallankumouksessa. Yksi toisensa jälkeen ihmiset kuitenkin heräilevät tähän kusetukseen ja ehkä vielä joku kaunis päivä saamme nostaa tuopin tai ottaa sauhut rauhan puolesta ilman alistajiemme tummia varjoja päällämme?

Saturday, March 18, 2017

Poliittista korrektiutta pintaa syvemmältä

Kahdet kasvot

Ihmisten jakaminen eri lokeroihin yleistää asioita turhankin paljon, mutta samalla helpottaa monimutkaisien asioiden selvittämistä. Yksilötasolla aniharva on 100% johonkin malliin sopiva, vaan jokainen asuu sielä omassa pienessä kuplassaan. Selvyyden vuoksi nyt kuitenkin jaetaan poliittisesti korrektit ihmiset kahteen eri ryhmään - (PC) egalitaarit ja (PC) autoritäärit. Jätän PC, eli political correctness, osan termistä pois tästä eteenpäin, mutta puhuessani egalitaarista ja autoritääristä, tarkoitan nimenomaan PC-versiota.

Autoritäärille maailma on kovin mustavalkoinen. Ihmisten eroavaisuudet ovat pääosin biologisia ja maailma tasataan määräyksillä ja pakottamisella. Jos ei tasa-arvoa pakolla saavuteta, kiristetään sääntöjä entisestään ja sillä ongelmat ratkeavat. Kognitiiviset verbaaliset kyvyt ovat usein keskivertoa heikommat, eli puheesta/tekstistä ei välttämättä pääse asiaan perehtymätön edes kärryille. Suvaitsevaisuus on itsensä mukaan rajatonta, todellisuudessa hyvinkin tarkkaan rajattua. Oppi on yleensä saatu jo kotoa, pienestä pitäen, mutta mikään ei estä oppimasta vanhempanakin kunnon autoritääriksi.

Egalitaari taas haluaa pitää kaikesta ja kaikista huolta. Eroavaisuuksien syyt löytyvät kulttuureista ja yhdenvertaisuus viedään niin pitkälle, että sen pitäisi yltää lopputulokseen asti. Ihmiset lokeroidaan tarkasti omiin ryhmiinsä ja nykyisen, alistavan, arvojärjestyksen sijaan lokerot tulisi järjestää uudelleen ja yhteiskunta pelastuisi. Kognitiivisilta verbaalisilta kyvyiltään egalitaarit ovat usein keskiarvoa korkeammalla, mikä mahdollistaa hyvinkin monimutkaisten selitysten muodostamisen niin, että ne päällisin puolin kuulostavat järkeviltä. Oppi ei välttämättä ole lähtöisin kotoa, vaan egalitaari on hakeutunut itse oppia saarnaaviin ryhmiin - esimerkiksi rasisminvastaiset mielenosoitukset.


Yhdistelmän voima

Kumpikin ryhmittymä, egalitaarit ja autoritäärit, pystyvät yksistään ajamaan poliittisen korrektiuden sanomaa eteenpäin. Mutta kun nämä kaksi tyyppiä yhdistetään, saadaan aikaiseksi jotain uutta ja paljon voimakkaampaa. Autoritäärin lapsenomainen kaikesta loukkaantuminen yhdistyy egalitaarin voimakkaaseen suojeluviettiin. Kuin äiti suojaa vauvaansa, haluaa egalitaari suojata autoritääriä pahalta maailmalta kaikin keinoin. Suojeluvaisto, mikä on vahvasti synnynnäinen ominaisuus lähtee ylikierroksille eikä huomaa yhtä kriittistä virhettä ajattelussa: autoritääri ei ole vauva vaan yleensä jo aikuinen ihminen.

Vaikka valtaosa yllä kuvatuista asioista sopiikin paremmin kuvaamaan nykyistä vasemmistoa, ei poliittinen korrektius ole rajoittunut vain vasemmalle - oikeistosta löytyy samoja autoritäärejä mutta vain päinvastaisilla opeilla varustettuna. Siinä kun oikeisto luo homogeenistä yhteiskuntaa tiukin säännöin rajaamalla ihmisiä ulos, haluaa vasemmisto myös täysin homogeenisen yhteiskunnan omine tiukkoine sääntöineen. Erona onkin se, että vasemmisto muuttaisi koko kansan harmaaksi massaksi, jossa kaikki ovat yksilöitä ilman mitään hyväksyttävää eroa.

Joka tapauksessa, poliittinen korrektius on mutkainen tie kohti totalitaarista yhteiskuntaa. Oli syy mikä tahansa, jokainen rajoite vapaaseen sanaan kaventaa ihmiskunnan potentiaalia kehittyä. Siksi toki ei olekaan ihme, että neoliberalismiin, jota kaikkialla länsimaissa ollaan ajamassa, kuuluu moinen keino hallita kansoja. Oikeus ilmaista mielipiteensä on asia, jota ei tulisi rajoittaa kuin äärimmäisissä tilanteissa - suora väkivallalla uhkaaminen ei kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan.


Mahdollisuuksien valtameri

Aatteiden päinvastaisuudet estävät tehokkaasti ihmisten välisen kommunikoinnin. Kun aatteen palo on kirkkaana molempien osapuolien silmissä, ei keskustelu ole ihmisten vaan aatteiden välillä - aatteet kertovat aina oikean ratkaisun jokaiseen ongelmaan, kaikki muu on väärin. Jos aatteet pystytään edes hetkeksi jättämään pois keskustelusta, voisi faktoilla yrittää selvittää yhteistä polkua. Aatteet kuitenkin muokkaavat vahvasti arvomaailmaamme, joten aatteiden jättäminen pois on lähes mahdottomuus. Aina voi kuitenkin yrittää, koska kaikkien ihmistyyppien voimien yhdistäminen edistäisi asioita täysin eri tavalla kuin nykyinen kaikesta kilpailemisen asenne.

Oikeistolaisia pidetään usein tiukkoina ja tuotteliaina, siinä kun vasemmistolainen on avoin ja luova. Yhdistämällä siis luovuuden ja avoimmuuden kehityksessä tuotteliaisuuteen johtamisessa, saadaan esimerkiksi yritys jonka uudet ideat tulevat yhdeltä suuntaa ja käytännön asiat hoidetaan toiselta taholta. Helposti manipuloitava autoritääri-työläinen oppii tehtävänsä ja velvollisuutensa nopeasti ja on tehokas osa koneistoa, missä jokainen tekee oman osansa.

Jos koulu suunniteltaisiin ihmisten vahvuuksia kasvattavaksi tahoksi, eikä nykyisen kaltaiseksi "kaikki samaan muottiin" leimasimeksi, saatettaisiin välttyä monilta nyky-yhteiskuntaamme riivaavilta ongelmilta, mitä poliittinen korrektius yrittää epätoivoisesti korjata. Ongelman havaitseminen ja analysointi on kuitenkin vasta ensi askel sen korjaamiseksi. Varmaa on kuitenkin se, että suita tukkimalla milloin minkäkin syyn takia, ei tulla koskaan korjaamaan yhtään mitään asiaa. Paras argumentti siis voittakoon... paitsi että argumenttien ei pitäisi kilpailla vaan löytää se kaikille sopiva ratkaisu.

Thursday, March 16, 2017

Arvovalintoja

Erimielisyyksien suo

Pitkään sivusta seuranneena ja aina välillä osaa ottaen, törmäsin jälleen kerran ties kuinka monenteen kertaan ankaraan vääntöön kiistanalaisesta asiasta. Virallisen totuuden puolustaja vastaan hörhöt, olisi monen diagnoosi moiselle keskustelulle. Mutta yksi argumentti, joka on tullut usein vastaan, syystä tai toisesta nyt iski kunnolla naamaan ja harmaat aivosolut käymään ylikierroksilla. Argumentti oli kaikessa lyhykäisyydessään "edut > haitat". Ai niin kenen mukaan?!

Sinällään argumentti on ihan kelpoisa, mutta samalla törmätään kohtaan minkä yli ei keskustelussa nähdäkseni yleensä kannattaisi sosiaalisessa mediassa edes edetä - ollaan siirrytty "faktoilla" väittelyn sijaan arvomaailmojen törmäykseen. Jokainen ihminen saa heti pienestä pitäen läksytystä moninaisilta tahoilta mikä on "oikein" ja mikä "väärin". Asioita arvioidaan siltä omalta kannalta ei vain oikean ja väärän välillä, vaan myös sen mukaan kuinka paljon painoarvoa milläkin asialla on. Absoluuttista arvoa kun ei millään asialla ole, joutuu jokainen muuttamaan eri asiat omalle valuutalleen.

Paljonko on arvoa rahalla? Entä terveys ja ihmishenki? Onko sananvapaus arvokkaampi kuin oma turvallinen alue? Näihin ja lukemattomiin muihin kysymyksiin ei yhtä vastausta ole, saatikka sitten sitä oikeaa vastausta. Kun arvomaailmat kohtaavat, on faktoilla usein hyvin vähän painoa. Vielä kun moisia argumentteja ja ajatuksia ei juurikaan missään opeteta saatikka asioista keskustella, onko mikään ihme että ollaan toistemme kurkuissa kiinni melkein joka asiasta?


Omalla vastuulla

Vastuun antaminen muille on helppo tapa tuntea ylemmyyttä omasta kannastaan. Seuraavassa ajatusharjoituksessa haastankin sinut miettimään omia arvojasi; Edessäsi seisoo 100.000 ihmistä. Heistä sattumanvaraisesti kuolee seuraavan minuutin aikana 10, ellet sinä itse tapa yhtä heistä. Tässä on ase, minuutti aikaa. Mieti rauhassa ja päätä pystytkö sinä vetämään liipaisimesta? Aseen antaminen jollekin toiselle ei nyt auta. ... ... Seisooko edessäsi 1 vai 10 vähemmän? Annoitko arvan valita vai valitsitko harkiten? Mutta ei laiteta asetta vielä pois, mennään seuraavaan harjoitukseen. Jos kädet vieläkin tärisevät, ota pieni tauko ennen jatkoa.

Uusi ryhmä, 100.000 ihmistä seisoo edessäsi. Heistä sattumanvaraisesti SAATTAA kuolla 10, jos et minuutin aikana heistä ammu yhtä. Et voi myöskään olla varma, ettet vahingossa satuta useampaa muuta ihmistä laukauksellasi. Taaskaan et voi antaa asetta muille, sinun on päätettävä ainakin yhden ihmisen kohtalosta ja tiedät, ettei tekosi muuta välttämättä mitään. Onko oikeutus jo heikolla jäällä? Mieti rauhassa. ... ... Entä nyt, moniko joukosta puuttuu? Joka tapauksessa, vielä kolmas harjoitus kun on kerran päästy vauhtiin, eikös?

Viimeinen ryhmä, 100.000 ihmistä mutta uusi ase. Liipaisimen veto sattumanvaraisesti laukaisee vähintään yhden, mutta mahdollisesti n. määrän muita laukauksia, mutta määrää ja vaikutusta sinulle ei kerrota. Jos kieltäydyt, 100.000sta ihmisestä SAATTAA kuolla jälleen se 10. Jos kuitenkin vedät liipasimesta, sinulle maksetaan 100.000€ eikä sinua pidetä laillisesti vastuussa yhdestäkään vahingosta. Paljonko ihmishengellä on arvoa? Entäs jos saisit miljoonan? Entä 100 miljoonaa? Entä jos tiedät, että aseen omistaja tietää mikä vaikutus on, mutta ei vain kerro sinulle? ... ... Paras käydä pesemässä kädet seuraavaksi. Paljonko verta niissä onkaan?


Ei helppoja vastauksia, vain uusia kysymyksiä

Kun suuri osa "faktoista" on nykyään valhetta (pidempi selitys tästä), ihmisten arvomaailmat saattavat perustua valheelliseen tai vaan virheelliseen tietoon. Kun asioita ei suostuta kyseenalaistamaan, on maailmankuva monella jämähtänyt ylhäältä ohjattuun indoktrinoituun tilaan. Kukaan muu kuin ihminen itse ei kuitenkaan tästä kahleesta pysty irtautumaan.

Hektinen elämä ja ainainen kiire ei jätä paljoa aikaa asioiden miettimiseen. Median ja koulutuksen vaikutus ihmismieleen on suuri, kun ei ole aikaa kyseenalaistaa kerrottua. Järjestelmä siis toimii lähes optimaalisella tavalla. Virallinen totuus kertoo asiat omaksi edukseen ja sen arvomaailma, jos avattaisiin kaikkien nähtäville, saattaisi aiheuttaa melkoisen vastareaktion. Paljon avoimia kysymyksiä, vähän totuudenmukaisia vastauksia, runsaasti mielipidevaikuttamista ja rajattomasti valheellista tietoa - siitä kaikesta on maailmankuvamme luotu. Miten siitä kaikesta voi edes kuvitella rakentavansa oikeudenmukaisen arvomaailman?

Tarkoitukseni tällä, samoin kuin aikaisemmilla ja tulevilla, teksteillä ei ole pakottaa ketään ajattelemaan asioista tietyllä tavalla. Tarkoitukseni on saada ihminen kyseenalaistamaan omat uskomukset ja arvot - jos ne kaiken pohdinnan jälkeen vieläkin kelpaavat, hieno homma. Kehdosta hautaan ihminen voi oppia uutta. Omien näkemysten kyseenalaistaminen, samoin kuin asioiden selittäminen muille ovat mielestäni loistavia keinoja kehittää itseään. Mihin suuntaan se kehitys vie, se taas on toinen asia...

Wednesday, March 15, 2017

Suuri Suomalainen kusetus

Itsepetosta?

Ylhäältä alas valuva "oikea" tieto on helppo hyväksyä - onhan se virallinen auktoriteetti tähänkin asti pitänyt hyvää huolta... vaikka onkin kusettanut joka välissä ja lyönyt heikkoa kuin vierasta sikaa. Sama taho on vuosikymmeniä kertonut kuinka demokraattisessa järjestelmässämme pitää äänestää ja kuinka valta on kansalla. Jos valta on kerran kansalla, ollaanko me kansana sitten hyväksytty kaikki nykyiset ja entiset leikkaukset, veron korotukset ja eriarvoisuuden?

Ei. Ei kansa ole hyväksynyt kollektiivisesti yhtään mitään. Kansa on luottanut siihen, että demokraattisella päätöksellä asioita viedään yhteisen edun nimissä eteenpäin. Kansa on luottanut siihen, että antamansa äänensä hyvin puhuvalle ehdokkaalle vaaleissa, on ehdokas tehnyt mitä lupaa ja ajanut asioita kertomallaan tavalla päästessään äänestämään kansan asioista. Tuhannet ja taas tuhannet selitykset on annettu aina kun on äänestetty eri kuin luvattu, mutta syystä tai toisesta kansa siltikin uskoo monen poliitikon sanaan.

Monestikko se kusetus pitää sitten tuoda esiin että se menee jakeluun? Poliitikon määritelmäksi tulisikin laittaa - ihminen, joka sanoo mitä tahansa tullakseen valituksi ja tekee mitä tahansa pysyäkseen vallassa ja tienatakseen itse mahdollisimman paljon. Ehkä ensi kerralla on asiat taas paremmin, kun saadaan uusi hallitus ja vaihdetaan puheenjohtajaa puolueessa? Juutottakai, ihan varmasti miestä tahi naista vaihtamalla asiat muuttuvat, koska eri hallitukset niin kunnan kuin valtion tasolla ovat aina tehneet vain hyviä ratkaisuja.


Vaihtoehtoja on olemassa

Nykypolitiikassa asiat esitetään aina mallilla, että "tässä ovat vaihtoehdot, valitse". Joskus asia toki voidaan joutua pelkistämään vain muutamaan eri valintaan, mutta ne 99+% tapauksissa on olemassa muitakin vaihtoehtoja. Otetaampas esimerkki: ajat yksikaistaista siltaa pitkin ja huomaat, että vastaasi tulee hemmetin iso rekka. Vaihtoehtona esitetään A) nokkakolari rekan kanssa ja loppuaika vietetään mullan alla tahi B) ajat sillalta alas ja olet kalanruokaa. Näin esimerkiksi poliitikot esittävät leikataanko vanhuksilta vai lapsilta seuraavassa budjetissa.

Entäs jos valitaankin C) jarrut pohjaan ja pakki päälle, kaikki pääsevät kotiin vaikka pikkuisen säikäyttikin tilanne. Ehkä vaihtoehdot D,E ja F olisivat vielä parempia, niitä ei vain tullut vielä mieleen. Huonoista ehdotuksista vähemmän huonon ehdotuksen/ehdokkaan valitseminen on siltikin HUONO valinta. Jos kansa kieltäytyy valitsemasta huonoista vaihtoehdoista, saattaa mukaan eksyä kohtalaisia tai jopa hyviäkin vaihtoehtoja.

Ei siis ole kansan vika että asiat ovat ihan viturallaan. Valehtelulla ja vallanhimoisia poliitikkoja ruokkimalla ollaan vaan luisuttu nykyiseen tilanteeseemme. Keisari on ollut perset paljaana jo pitkään ja kaikki huutajat on vaimennettu tavalla tai toisella. Hyväveliverkostot ovat syöneet yhteiskuntamme hyvinvoinnin pois kaikkien ulottuvilta suoraan harvojen käsiin ja niillä resursseilla samaa järjestelmää ruokitaan päivästä toiseen. Tämän karun totuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen olisi ensimmäinen askel kohti parempaa Suomea.


Mihin suuntaan jatketaan?

Äänestämällä nykyisiä valtapuolueita saa siis valita jäädäänkö rekan alle vaiko päädytään kalanruuaksi. Jokainen toki on oikeutettu päättämään ja valitsemaan myös noista kahdesta vaihtoehdosta, jos muutos kuulostaa liian pelottavalta. Osa kansasta on myös niin vahvasti uskossa nykyjärjestelmään, että he ovat valmiita puolustamaan sitä - ymmärtämättä että heitä kusetetaan.

Nyt kun kuntavaalit ovat lähes ovella, on pian mahdollisuus näyttää se oma kantansa. Vanhoilta ehdokkailta voi vaatia vastauksia miksi ei puheet ja teot täsmää, uusilta ei sitä vielä voida vaatia todistaa - mutta mielestäni jokaiselta kuntavaaliehdokkaalta tulisi vaatia puheiden ja tekojen täsmäämistä. Rehellistä poliitikkoa vaan taitaa olla vaikea löytää, siksi olisikin löydettävä rehellisiä ihmisiä jotka haluavat kaikkien parasta ja vaikuttaa asioihin. Kannattaa myös tarkistaa ehdokkaan puolue ja tutkia niitä ajettuja arvoja äänestystuloksista - puolueiden periaateohjelmat kun ovat vain mainospuheita joilla saa käydä pyyhkimässä takapuolensa heti vaalien jälkeen.

Hyväveliverkostot pysyvät jos niitä ei paljasteta ja murreta. Poliitikot saavat jatkaa valehteluaan ja selittelyään jos niitä ei paljasteta ja laiteta vastuuseen. Tässä olisi median tehtävä kaivaa ne valheet, mutta kun samat tahot omistavat niin median kuin poliitikot, on vähemmän yllättävää ettei niitä paljastuksia tule. Onneksi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa löytyy toimijoita, jotka sitä valheverkkoa selvittelevät ja viemäreissä sukeltelevat muiden puolesta. Nostetaan siis yhdessä hattua totuuden paljastajille ja näytetään persettä paskan puhujille - yhdessä siis valta takaisin niille joille se kuuluu: kansalle.

Monday, March 13, 2017

Stressiä ja traumoja

Aikojen alusta saakka

Ihminen on luotu kestämään ja selviämään stressaavista tilanteista ja asioista. Kyky selvitä mitä rankimmistakin tapahtumista ja pystyä kertomaan niistä on antanut aikojen alusta ihmiselle selvän edun muihin nähden. Ihminen voi silmänräpäyksessä vaihtaa omaa käyttäytymistään tilanteeseen tulkitsemallaan tavalla - pakene tai taistele, näin esimerkkinä. Kun tilanne on ohi, kehon kuuluisi palata sitä edeltäneeseen tilaan, mutta joskus se ei onnistu ja ongelmat alkavat. Pahimmassa tapauksessa stressi aiheuttaa pysyviä traumoja, jotka saattavat vaivata koko loppuelämän ajan.

Mikä stressin voi aiheuttaa, on täysin yksilöllistä. Aikojen saatossa yleiset uhat ovat vaihdelleet suuresti, mutta tuntematon on lähes aina ihmistä jännittänyt. Jatkuva uhan alla oleminen, esimerkiksi sota, on varma tapa jättää pysyvä jälki ihmiseen. Pienillä asioilla, kuten uhan ennustettavuus ja varoitus etukäteen ovat merkittävässä osassa, koska keho oppii tulkitsemaan varoituksen signaalina valmistautumiseen, eli jatkuvaa valppautta ei tarvita. Riittävästi kertaamalla voi ihminen päästä muille stressaavista asioista omalla kohdallaan lähes täysin eroon - siksi sotilaat harjoittelevat ja kertaavat.

Nykyään aivokuvantamisella on pystytty huomaamaan merkittäviä muutoksia traumatisoituneen ihmisen aivoissa. Osa aivoista saattaa kytkeytyä pois päältä, eli suuria kognitiivisia ongelmia on varmasti luvassa. Kaikki ovat kuitenkin yksilöitä ja ihminen voi palautua takaisin normaaliin tilaansa vaikka kyseessä oli kuinka paha trauma tahansa. Kuinka todennäköistä ja nopeaa se taas on, onkin aivan toinen asia. Kaikkea stressiä ei voi välttää, mutta turhan stressin välttely on terveellistä, samoin kuin stressin laukaisu vaikkapa nostamalla sykkeen urheilusuorituksella ylös.


Nykyajan juoksuhaudat

Sotaa ja kaaosta on nähtävissä ja koettavissa ympäri maailmaa, mutta toistaiseksi vielä suurimmassa osasta länsimaita meno on vielä aika rauhallista. Tuntemattoman uhka, eli terrorismin uhka on kuitenkin todellinen ja aiheuttaa jo nyt monessa samankaltaisia oireita kuin sielä pommien alla juoksevat ihmiset. Koska reaktiot ovat täysin yksilöllisiä, voi tieto mahdollisesta terrori-iskusta traumatisoida yhtä paljon kuin todistaa vierestä terrori-isku. Jo paljon pienempikin uhka voi pilata elämän - työpaikan YT-neuvottelut uhkaavat viedä koko perheen elannon voi pahimmillaan tuhota mielen.

Otetaan vielä muutama harppaus herkempään suuntaan, eli poliittisesti korrekteihin sosiaalisen oikeuden sotureihin (SJW). Kun jo mahdollisesti hyvin pienestä pitäen toistetaan tiettyjä ideologioita ihmisen päähän, saadaan aikaiseksi ajatusmaailma, missä itse ollaan kaiken keskellä ja kaikkeen ulkopuoliseen pitää pystyä suoraan vaikuttamaan. Kaikki eriävä on loukkaavaa ja se pitää kieltää ettei itse tai joku muu, vielä herkempi, vain loukkaannu. Kierre onkin lähes loputon, kunnes kaikki on kiellettyä ettei kukaan vaan loukkaannu ja saa siitä traumoja.

Niin järjettömältä kuin asia kuulostaakin, on kaiken edellä mainitun aiheuttama stressi ja siitä johtuvat traumat kuitenkin todellisia. Yksi vääränä pidetty twiitti on kuin tykistökeskitys omaan kotikylään. Vähemmän yllättävästi kielloilla ja määräyksillä saavutetaan ainoastaan entistä kireämpi tilanne, johon reagoidaan kiristämällä sääntöjä entisestään. Asia on toki paljon monimutkaisempi kuin antamani esimerkit, mutta neoliberalismin ideologiaan ne soveltuvat oikein hyvin. Toki se ei ole liioin se yksi ja ainut vastaus, mutta antaa ainakin lähtökohdan, mistä asiaa voi enemmän tutkia.


Terapian tarpeessa

Yhtä kaikki, nykyihmisen hektinen elämä kaiken stressin keskellä on johtanut jos jonkinmoisiin psyykkisiin ja fyysisiin ongelmiin. Sen sijaan että etsitään ratkaisuja stressin vähentämiseksi, koetetaan etsiä vain keinoja miten stressiä aiheuttavia asioita voitaisiin kieltää. Mutta kun ei oteta huomioon yksilöiden eroja, voi herkin lumihiutale loukkaantua ja traumatisoitua pysyvästi nähdessään toisen lumihiutaleen. Turha provosointi ei toki asiaa ainakaan paranna, mutta sanoista traumatisoitumiselle olisi tehtävä jotain. Suunta on kuitenkin tällä hetkellä vastakkainen - kouluissa opetetaan entistä enemmän loukkaantumista ja uhriutumista. Opitaan siis uusia tapoja syrjiä ja tuntea itsensä syrjityksi.

Ratkeaisiko ongelma sitten palkkaamalla tuhansia ja taas tuhansia psykologeja ja psykiatreja auttamaan? En usko, mutta ehkä kaikista vakavimmat tapaukset olisi syytä saada ajoissa hoitoon. Jo pienestä pitäen opittu avuttomuus on omiaan pahentamaan ongelmaa. Jos ihminen osaisi lukea varoitusmerkit ja toimia tarvittavalla tavalla, olisi minkä tahansa uhan kohtaaminen ja ratkaisu paljon helpompaa. Tämä kuitenkin tarvitsisi aivan toisenlaisen tavan opettaa ihmisille "elämän perusteita".

Tällä hetkellä asia on siis jokaisen omalla vastuulla, tai ainakin lasten vanhempien vastuulla. Omaa suhtautumistaan useimpiin stressiä aiheuttaviin asioihin voi yrittää muuttaa, mutta helppoa se ei toki välttämättä ole. Avun saanti on ainakin Suomessa hyvin vaikeaa mihin tahansa psykologisiin ongelmiin, minkä lisäksi avun tarpeen tunnistaminen ja myöntäminen ovat valtavia loikkia. Olisiko se toimiva ensihoito sitten vaikkapa luonto? Raikas ulkoilma tekee hyvää niin keholle kuin mielelle ja jo pienikin liike vähentää kehon tuottamia stressin vasteita. Ylös, ulos ja lenkille, jos vain kykenet...

Saturday, March 11, 2017

Olet mitä syöt

Kaiken summa

Ihminen on kaiken ulkoa tulleiden asioiden summa. Kuinka paljon mitäkin asiaa, vaihtelee suuresti ja sillä selittyy lähes täysin suuret eroavaisuutemme toisistamme. Kortit mitä alussa on jaettu, eivät meitä määritä niinkään paljon kuin yleensä oletetaan vaan se ympäristö missä olemme vaikuttaa kaikkiin ominaisuuksiimme. Ei siis ole ollenkaan yhdentekevää, millä itseämme ruokimme niin henkisesti kuin fyysisesti. Samat keinot toimivat niin mielen ehdollistamisessa kuin kehon muodostamisessa.

Ihminen on äärimmäisen hieno yhdistelmä koko luomakuntaamme. Harmittavasti kovinkin yleinen kuva ihmisestä on virallisen totuuden mukaan varsin konemainen - keho on iso moottori jolle petroolia antamalla se nakuttaa valmistajan määräämällä tahdilla. Mieli antaa ohjeellisia käskyjä keholle ja keho tekee työtä käskettyä. Jokainen osa voidaan tarkastella erillään ja määrittää sen toiminta ja tehokkuus - leikataan irti ja laitetaan mikroskoopin alle. Hitaasti ollaan kuitenkin heräämässä aivan toisenlaiseen käsitykseen ihmisestä.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Aivan kuten ihmismieli oppii kertaamalla soittamaan instrumenttia, keho oppii loputtomalla toistolla mukautumaan ympäristöönsä. Kaikki mitä kehoon sisään tungetaan, joko käytetään johonkin, varastoidaan tai poistetaan turhana/haitallisena. Tässä kuitenkin törmätään yhteen suurimmista nykypäivän haasteista. Keho ei tiedä mihin kategoriaan mikäkin aine kuuluu, kun uusia ja varsin outoja, ihmisen luomia, yhdisteitä pumpataan niin kurkusta alas kuin vaikka suoraan suoneen. Ihmisen evoluutio ei pysy perässä mutta sitä ei haluta myöntää.


Lisää pökköä pesään

Kuten eräs vanhusten kanssa töitä tekevä totesi, "kaikki keskusteluaiheet ovat suun ja peräaukon välillä". Taistelu "oikeasta" ruokavaliosta on jatkunut jo aivan liian pitkään, vaikka yhteinen ulospäin kerrottu tarkoitus kaikilla osapuolilla on sama: terve ihminen. Tässä törmätäänkin yhteen suurimmista ihmiskunnan vitsauksista - kilpailu. Kilpailu siitä, kuka saa myytyä omat tuotteensa ja tienattua eniten. Ihminen on tässä vain kuluttajan osassa ja terveydestä viis veisataan kun kehitetään uusia tuotteita. Riittävästi taaloja pöytään ja tiede rientää todistelemaan kaiken olevan hyvin.

Tiede tutkii jatkuvasti mikä olisi hyvää ja mikä pahaa ruokaa. Välistä joku aine on pahinta myrkkyä ja seuraavana päivänä sen parempaa ei olekaan. Sopivasti valikoimalla tutkimuksia, voidaan samaa tuotetta markkinoida vastakkaisiin asioihin - esimerkiksi rypsiöljy on niin hyvä ja loistava tuote jota syömällä laihtuu tuosta vaan... ja samalla aineella, tosin ilman puristamista, saadaan siat lihomaan. Maito taas sisältää paljon luille tärkeää kalsiumia, joten se täytyy olla ihan parasta juomaa kaikille... ja samalla maidon on huomattu imevän kalsiumia luista, jopa enemmän kuin se sitä keholle tarjoaa. Esimerkkejä voisi kertoa paljon enemmänkin, mutta jo noista kahdesta voisi alkaa miettimään miksi mikäkin aine on myynnissä ja tuotannossa...

Koska tiede ei pysty yksilöä huomioimaan sitäkään vähää kun se osaa tehdä arvauksia jonkin aineen vaikutuksista ryhmään, miten ihmeessä sitä voisi tietää mitä sinne suuhun sitten uskaltaa laittaa? Onneksi suunnittelupöydällä moinen ominaisuus on ihmiseen jo lisätty - ihminen osaa luonnostaan vaatia "oikeaa" ruokaa, jonkin asian himo viestittää puutteesta. Mutta tässä törmätään taas oikeen kunnolla seinään. Kun suuri osa ruuasta nykyään on mitä sattuu, on ihminen oppinut toistoilla tulkitsemaan signaalit väärin ja vielä pahempaa, ruuasta johon himo kohdistuu ei tarvittavaa osaa välttämättä enää löydy syystä tai toisesta.


Uudelleenoppimista

Usein se vaatii sen pää edellä seinään juoksemisen, että haluaa tehdä muutoksen elämäänsä. Jos homma pelaa, ei muutokseen ole tarvesta. Mutta miksi tyytyä vähempään, kun mahdollisuuksia nykypäivänä on enemmän kuin koskaan ennen? Emme elä Suomessa enää (tai ainakaan vielä) pula-aikaa, jolloin ruokaa ei yksinkertaisesti ole saatavilla. Ennen jouduttiin pärjäämään vähemmällä ja yksipuolisella ruualla, koska vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ollut. Mutta nykyään markettien hyllyt notkuvat jos jonkinmoista tuotetta niin läheltä kuin kaukaa.

Samalla kun valtavat määrät vaihtoehtoja tarjoaa lähes rajattomasti vaihtoehtoja, voi se vaihtoehtojen määrä myös pelottaa. Mitä jos valitsen väärin? Kun se oma kompassi osoittaa mitä sattuu, voi matka kaupassa päätyä suklaahyllylle ja innostus vaihtua johonkin negatiiviseen, siinä kotimatkalla suklaapatukkaa mutustellen. Helpoin ensiaskel olisikin se karkkihyllyn ohittaminen kokonaan, vaikkakin se on tehty kaupoissa täysin tahallaan mahdollisimman vaikeaksi. Se pieni palkinto ihan itselle, vaikka vaan yksi sokeripommi kun keho sitä oikeen huutaa...

Hyvien vaihtoehtojen löytäminen löytäminen ei ole sieltä helpoimmasta päästä. Netistä kaivamalla törmää niin loistaviin neuvoihin, kuin ihan hirvittäviin ja vaarallisiin vaihtoehtoihinkin. Koska jokainen ihminen on yksilö, ei yhtä ja oikeaa vaihtoehtoa valmiiksi välttämättä löydy. On siis kokeiltava mikä sopii juuri sille omalle itselleen. Löytääkö sitä omaa optimiaan jää vain nähtäväksi jos uskaltaa ottaa sen askeleen oman tilanteensa haltuunottamiseksi, vaikka yhteiskunta kuinka toisin opettaa. Parhaassa tapauksessa ihminen voi parantaa minkä tahansa vaivan sopivalla elämäntapamuutoksella.

Wednesday, March 8, 2017

Historia toistaa itseään

Historian havinaa

Useat sanonnat kertovat historian olevan tärkeä asia ja siitä pitää myös oppia. Mutta "voittaja kirjoittaa historian" on se kaikista tärkein ja usein kokonaan unohdettu osa historiaa. Ranskan vallankumouksesta aina näihin päiviin asti löytyy vaihtelevasti dokumentaatiota tapahtumista sodan eri osapuolilta. Yksi asia kuitenkin toistuu jokaisessa: voittaja määrää mitä tallennetaan jälkipolville. Omat hirmuteot piilotetaan tai faktat niistä oikaistaan sopivammaksi. Vastustajan tekosia liioitellaan ja saatetaan keksiä tapahtumia, joita ei koskaan tapahtunut.

Historian tutkijoilla onkin melkoinen viidakko usein päinvastaisia todisteita tapahtumista. Useamman lähteen yhdistäminen on haasteellista ja keskitien seuraaminen ei liioin kerro totuutta asioista: jos molemmat osapuolet ovat oikoneet faktoissaan, ei niiden puoliväli ole lähempänä totuutta vaan kertoo ainoastaan uuden tarinan ilman mitään todisteita. Kiusalliset ja sopimattomat tiedot voidaan myös tietoisesti jättää pois - ei pidä antaa faktojen pilata hyvää tarinaa.

Nykyajan lähihistorian vääristely on lähes täysin median toimialaa. Sopivalla editoinnilla saadaan tapahtumat näyttämään juuri siltä, mitä halutaan ja näin luodaan todistusaineistoa jälkipolville - näin sielä meidän mukaan tapahtui, muu on valhetta. Historia siis toistaa itseään siinä, että kaikki on sepitettyä. Yksittäisten ihmisten tarinat saavat joskus valtavan painoarvon vaikka niitä ei pystytä vahvistamaan millään tavalla. Ja jotkut tarinat menevät todesta, vaikka todisteet näyttävät jotain ihan muuta.

Tarinankerrontaa

Ei kuitenkaan vielä riitä, että kaikki todisteet voivat olla väärennettyjä. Todisteista pitää pystyä kertomaan tarina, joka uppoaa kuulijaansa kyseenalaistamatta. Kun itsenäinen ja kriittinen ajattelu on systemaattisesti tuhottu jo pienestä pitäen, voidaan täysin järjettöminkin satu saada uppoamaan todesta. Edes jonkinlaisten todisteiden sijaan tarjotaankin tarina, joka perustuu ilman sen kummempia selittelyjä niihin tekaistuihin todisteihin. Kunhan vaan kaikki muistavat olla hiljaa eikä mene kyseenalaistamaan virallista totuutta.

Viimeistään siinä kohtaa pitäisi varoituskellojen soida, kun tehdään lakeja estämään ja kieltämään jonkin asian tutkiminen. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut vaan narratiivi viimeisen sadan vuoden tapahtumista on pysynyt lähes muuttumattomana. Aina joskus kuitenkin lipsahtaa jakoon uutta tietoa, joka toki voi myös olla virheellistä, mutta joka kuitenkin kyseenalaistaa virallisen tarinan. Jos historiasta pitäisi jotain oppia, luulisi olevan tärkeää että oppi perustuisi historian tapahtumiin eikä satuihin?

"Mun lähde on luotettavampi kuin sun lähde" onkin mukamas toimiva selitys, kun "totuudet" ottavat toisistaan mittaa. Virallista totuutta uhmaavan tarinan onkin oltava moninkerroin uskottavampi kuin alkuperäinen. Onko se uusikaan tarina totta jää kuitenkin suureksi kysymykseksi. Jos kaikki todisteet kertovat yhtä ja vain asiasta hyötyvien ihmisten kertomat tarinat kertovat toista, olisiko aiheellista tutkia asiaa hieman toiseltakin kantilta? Yksi asia on kuitenkin varmaa: historia on voittajan kirjoittamaa.

Mitä tästä voidaankin oppia?

Historiasta onkin opittu paljon - ei kuitenkaan mitä valtaosa historiasta tietää. On opittu miten voidaan peittää suurimmatkin rikokset tai syyttää muita niistä. On opittu kuinka halvimmalla voidaan varastaa muiden omaisuus suuressa mittakaavassa. On opittu kuinka tuhotaan kokonaisia kansakuntia ja syyllistetään kaikki jälkipolvet valheellisella tarinalla. Ja ennen kaikkea, ollaan opittu mikä on kustannustehokkain tapa pitää kansa tottelevaisena ja autuaan tietämättömänä että heitä kusetetaan.

Suuri kiitos tästä kaikesta kuuluukin koulujärjestelmälle - kertaamalla valehistoriaa kunnes se osataan toistaa lähes virheettömästi varmistetaan se, että vuosienkin kuluttua tiedetään "hyvät" ja "pahat" erilleen oikeaoppisesti. Jos koulun tarkoitus olisi auttaa oppimaan historiasta, valmiiden tarinoiden ja niiden tarkkojen päivämäärien opiskelun sijaan opiskeltaisiin tapahtumien todisteita ja tehtäisiin niistä johtopäätökset. Tämäkin ollaan kuitenkin historiasta opittu - tarina kuntoon niin kaikki "hyvät ihmiset" osaavat sen riittävällä tarkkuudella toistaa ja vaimentaa itse kaikki säröäänet.

Onneksi sosiaalisen median aikana ei ole pakko leikkiä mukana. Toki ennenkin asioiden tutkiminen oli mahdollista, mutta tiedonkeruun rajoitukset tekivät sen lähes mahdottomaksi suurimmalle osalle ihmisistä. Mikä netissä on sitten sitä oikeaa historiaa ja mikä vain valhetta valheen päällä? Karu totuus on se, että sitä ei tiedä varmasti kukaan ja joka niin väittää, valehtelee joko muille tai kaikille itsensä mukaan lukien. Jos ihminen ei itse ollut tapahtuman paikalla ottaen samalla todisteita mukaansa, onkin mahdotonta sanoa varmasti mitä missäkin tapahtuu niin ennen kuin juuri tälläkin hetkellä. Jokainen siis joutuu ruokkia itse oman todellisuutensa haluamillaan historian "faktoilla". Cui bono, kuka hyötyy? - se ensimmäinen ja tärkein kysymys totuutta kaivaessa.

Tuesday, March 7, 2017

Kertaus on opintojen äiti

Neuroplastisuus

Neuroplastisuus tarkoittaa aivojen kykyä muuttaa nykyistä tilaansa joksikin uudeksi. Ennen luultiin, että teini-iän jälkeen ainoat muutokset aivoissa olivatkin hidasta rappeutumista iän myötä, mutta nykyään tiedetään aivojen muuttuvan jatkuvasti - lukiessasi esimerkiksi tätä tekstiä aivosi ja sitä kautta ajatuksesi muuttuvat yksilöllisellä tasollasi ja tavallasi. Koska ihmisen koko elämä on siis oppimista, kannattaakin aina joskus pysähtyä miettimään mitä sitä tulikaan taas opittua.

Aivot ovat lähes aina valmiina oppimaan jotain uutta sille saapuvista ärsykkeistä. Kun sopivia ärsykkeitä alkaa satelemaan, aivot saattavat tilata keholta sopivia aineita tehostaakseen omaa toimintaansa. Lyhytaikaiseen muistiin tällä on suuri vaikutus, mutta vielä ei välttämättä ole opittu mitään pysyvää. Kuitenkin toistamalla oppia, alkavat aivot yhdistelemään uusia asioita ja rakentamaan uusia siltoja, mahdollistaen sen että ihminen pystyy pian toistamaan oppimansa. Riittävästi toistoja ja aivot muuntuvat entistä enemmän, vahvistaen oppimaansa ja jopa kasvattamalla käytettävää aivojen osaa.

Kertaaminen on siis yksi tehokkaimmista tavoista oppia jotain. Samalla kun jotain asiaa toistaa uudelleen ja uudelleen, liitokset asiasta vahvistuvat aivoissa... mutta ne asiat mitä ei kerrata, hitaasti heikkenevät ja lopulta liitokset katoavat, ainakin toistaiseksi - ihminen unohtaa jotain. Sama pätee niin muistiin kuin myös motoorisiin kykyihin, eli polkupyörällä pitää ensin oppia ajamaan ja pitkän tauon jälkeen vaatii hetken, että aivot löytävät lähes rajattomasta kapasiteetistaan sen "mistä tätä ajetaan"-kohdan. Montako kertaa mikäkin vaihe vaatii toistoa, on kuitenkin täysin yksilöllistä ja harjoittamalla aivoja sitäkin voidaan muuttaa.

Mutta mitä me oikein kertaamme päivittäin?

Työ, koulu, harrastukset, esimerkiksi niitä valtaosa toistaa elämänsä aikana riittämiin ja ne sujuvatkin omana aikanaan jokaisen saavuttamalla tasolla. Entäs ne muut asiat sitten, mitä asioita toistetaan uudestaan ja uudestaan? Sosiaalinen media, televisio, netti, sanomalehdet - tietyt asiat toistuvat jatkuvasti, avaa lähes minkä tahansa lähteen. Jokaisen henkilökohtainen maku määrää mitkä asiat toistuvat enemmän kuin muut. Riittävän usein toistettu asia kuulostaa paremmalta kuin outo ja ennenkuulumaton asia - tervetuloa mainostajien maailmaan. Riittävästi toistamalla valhe muuttuu totuudeksi ihmisen mielessä...

Toistamalla samoja asioita ihminen oppii ne perinpohjin ja tuleekin niille jopa tunnottomaksi - tuleehan se suoraan selkärangasta, kuten sanonta menee. Instrumentti on kuin osa itseään ja musiikin tuottaminen sillä tuo puhdasta iloa. Vasen poljin alas, isompaa silmään ja talla pohjaan - auto kulkee kuin itsestään. Mutta myös... Edellinen riita ratkaistiin nyrkein, niin ratkaistaan seuraavakin. Yksi valhe poliitikon suusta ei tunnu enää missään, tulihan sitä koko ura valehdeltua ihmisille ja se on normaalia, eikös?

Jos ihmisellä on valmis ajatusmaailma hoitaa asiat tietyllä tavalla, asioiden muuttuessa usein säilyy ne parhaiten opitut asiat vaikka muuten homma olisikin aivan uutta. Jonkin asian vahvasti puolustaja saattaa jonain päivänä huomata olleensa väärässä ja kääntää takkinsa, mutta ne jo kerran opitut toimintatavat eivät niin helposti muutukaan. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa pitää siis paikkansa, mutta vain koska ihminen ei oppinut uusia tapoja hoitaa asioita missään siinä välillä. Motivaation löytäminen muutoksen tekoon onkin sitten aivan toinen juttu...

Puolesta, ei vastaan

Koska mieli ei välttämättä tunnista oppimassaan kieltoja, onkin parempi olla jonkun puolesta kuin jotain vastaan. Rauhan puolesta yhdistää aivoissa "rauhan", "ei sodalle" sisältää sodan ja häilyvän "ei" ajatuksen, mutta yhdistyvätkö ne edes kunnolla aivoissa? Otetaampas pieni ajatusleikki: luettele kaikki mielestäsi negatiiviset asiat 70-luvun hippiliikkeestä. Koeta sitten miettiä positiiviset asiat samasta aatteesta. Kumpi lista oli pidempi ja miksi? Onko auktoriteettiuskovaiselle kansalle syötetty valhetta, koska vapaasti ja itsenäisesti ajatteleva ja rauhaa rakastava liike nähtiin suurena uhkana orastavalle neoliberalismille? Entä oliko tämäkin kappale vain vanhan toistoa, että ihmiset ymmärtäisivät että heitä kusetetaan jatkuvasti demokratian illuusiolla?

Kipu voi myös olla opittujen tapojen ilmentymä. Riittävästi toistettu huono liike voi johtaa krooniseen kipuun ja vaikka itse keho olisikin vamman jo parantanut, voi mieli toistaa tunteen yhä uudelleen. Ratkaisuna ongelmaan tulisikin koettaa löytää vaihtoehtoinen tapa liikkua/olla, jos ongelma sattuukin olemaan "vain" korvien välissä opittuna vaivana. Ja kun se mieli on niin hyvä oppimaan ja yhdistelemään, voi uusikin tapa toistaa vanhan vaivan. Mene ja tiedä, aina kannattaisi edes yrittää, jos sattuisi löytämään uuden ja kivuttoman tavan tehdä jokin asia?

Tietämättään ja tahtomattaan meistä jokainen oppii paljon sellaisia asioita, mistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Voikin vain toivoa, että kaikki opittu jäisi edes hieman plussan puolelle. Itse tiedän oppineeni tajuttoman määrän suoranaista paskaa, enkä edes ole tietoinen kuinka laajalle koko homma on päässyt leviämään. Kuitenkin toistamalla haluamiani ja kannattamiani asioita, luulen oppivani uutta ja hyödyllistä ajatusmaailmaa hitaasti ja epävarmasti. Ehkä kymmenkertaisen määrän funtsittavia jälkeen olen oppinutkin jo jotain, samoin kuin sinä, tämän tekstin lukija, saatoit juuri nyt muokata aivosi uuteen uskoon ja opit jotain mahdollisesti hyödyllistä. Pelottavaa ja samalla toivoa antavaa, eikö totta?

Saturday, March 4, 2017

Poliittisesti (epä)korrektia

Poliittisen korrektiuden juuret

Idea ei varmasti ole mikään uusi ja on ollut pienissä määrin käytössä jo varmaan vuosisatoja, ellei vuosituhansiakin. Nykyiseen muotoon saattaminen alkoi 1920-luvulla, pääosin idän kommunistien mutta myös lännen sosialistien hyväksymänä keinona pitää valtaväestö ja väärinajattelijat hiljaisena. Frankfurtin koulukunnan aikaansaannos ei kuitenkaan kestänyt ensimmäisellä kierroksellaan kovin pitkään ja siitä tulikin sarkasmin ja pilkan kohde jo muutama vuosikymmen myöhemmin. Mutta kuten nykyajan surkeimmat meme-ilmiöt, nousi tämä sananvapauden tuhoaja uudelleen neoliberalismin siipien kannattamana 1990-luvun alussa ja liike senkun jatkaa kasvamistaan.

Idea on yksinkertainen ja helposti myytävissä "hyville ihmisille" - kannatetaanhan siinä tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja kaikkea mitä pidetään "hyvänä" länsimaisissa kulttuureissa. Kun "pahat" asiat lakaistaan maton alle ja kielletään, ne lakkaavat olemasta liberaalien utopistisessa maailmassa. Sanojen uudelleenmääritys ja sallittavuus käytöstä on yksilöllistä, riippuen mihin ryhmään yksilö kuuluu. Tietyissä ryhmissä saa vapaasti jaella tappouhkauksia, kun toisessa teknisesti oikeaoppisen termin käyttö voi jo johtaa rangaistukseen.

Hyvesignalointi kertoo "hyvän ihmisen" kuuluvan oikeaan ryhmään, jolla on jopa velvollisuus pitää muut, alemmat, ryhmät kurissa. Hieman pidemmälle vietynä ei rajoiteta vain puhetta, mutta myös käyttäytymistä julkisesti kuten mitä on sallittua pukea ylleen. Poliittisen korrektiuden arvomaailmaan kuuluukin kaiken olevan sallittua, paitsi se mitä keksittiin kieltää edeltävänä päivänä jollain löyhällä perustelulla. Alkuun riitti ihmisten häpäisy julkisesti, mutta kun sekään ei riitä oikein liberaalille, otetaan mukaan lakipykälät ja laajennetaan entisiä määräyksiä koskemaan vääriä mielipiteitä - tervetuloa kivapuhe.

Vaikutukset yhteiskuntaan

Toisin kuin poliittisen korrektiuden kannattajat asiaa markkinoivat, on vapauden ja tasa-arvon sijaan lopputulos päinvastainen. Kansanvallan sijaan suuntana on totalitarismi ja riittävän pitkälle vietynä aate vähemmistöjen suojelemisesta kääntyykin itseään vastaan ja johtaa entistä suurempiin ongelmiin vähemmistöille. Mutta moniko poliittisen korrektiuden kannattajista oikeasti ymmärtää ajamansa ideologian lopputuloksen?

Sananvapautta pidetään demokratian kulmakivenä. Suomessahan ei demokratiasta ole ollut tietoakaan enää vuosikausiin ja meno senkun kiihtyy. Yliopistot tuottavat punaviherkuplassa asustelevia hyvesignaloivia lumihiutaleita, jotka levittävät omaa ymmärtämättömyyttään sosiaalisessa mediassa nopeammin kuin rutto aikanaan. Kun sanojen arvoja muutetaan ajattelematta, saadaan sanoista tekoja missä niin ei ole ja samalla oikeat ongelmat haudataan toisten sanojen arvon halventamiseen, kuten on käynyt rasismin suhteen.

Vallassa oleville taas poliittinen korrektius on juuri mitä lääkäri määräsi - kansa tukahduttaa itse itsensä, keskittyen mitättömiin ongelmiin samalla kun maa myydään vähiten tarjoavalle pilkkahintaan. Lakeja sovelletaan entistä herkemmin "väärin"ajattelevia ihmisiä vastaan, mikä lisää itsesensuuria ja samalla pinnan alla muhivaa radikalisoitumista. Jos kaikki ajatukset olisivat sallittuja ja vain parhaat ideat pääsisivät pinnalle, olisi maailma kovin eri näköinen nykyään. Vähemmistön paras suoja olisi vapaa sana, missä paras argumentti voittaa - ainakin periaatteessa, koska käytännössä ihmisiä kiinnostaa lähinnä kuka sanoi, ei mitä sanottiin...

Sananvapaus joko on tai ei ole

"Kannatan sananvapautta, mutta...", on ehkä se yleisin selityksen alku asiaan. Ainut mutta, mikä asiassa oikeasti on, on se karu totuus että jokainen rajoitus sananvapauteen on askel kohti totalitarismia ja askel poispäin demokratiaa. Sananvastuu, mitä nykyään toitotetaan, on vain uuskielen termi rajoitettuun sananvapauteen. Mihin kohtaan se raja sitten kuuluisi vetää? Mikä on oikeasti sallittua ja mikä kiellettyä? Yhtä oikeaa vastausta ei tähän varmasti ole, mutta mitä enemmän rajoitetaan, sitä enemmän viedään ihmisiltä vapautta. Oikeasti vapaassa yhteiskunnassa asiasta keskusteltaisiin vapaasti ja paras, kaikille kelpaava ehdotus menisi läpi.

Suomessa (ja toki kaikkialla muualla länsimaissa samalla tapaa) taas media pelaa omaa likaista peliään, määritellen kielletyn ja sallitun puheen ja käytöksen uudelleen ja uudelleen. Ei olekaan ihme, että hallitus tahtoo päästä leikkiin mukaan ottamalla Ylestä niskaperseotteen pakottamalla sen toimet suoraan hallituksen alaiseksi. "Hyvä ihminen" moisesta saattaa hurrata, omilla aivoilla ajattelevan kanta saattaa olla hyvinkin poikkeava. Koska kaikki media on propagandaa, onkin tavallaan positiivista että hallitus yhtään peittelemättä ottaa turhat vapaudet pois virallisen totuuden tuutilta, vai mitä?

Toisen ihmisen mielipiteistä ja argumenteista ei tarvitse pitää tai olla samaa mieltä. Jokainen vapaa ihminen on kuitenkin oikeutettu mielipiteeseensä - ainoastaan jonkun toisen omistama ihminen (orja) ei saa olla omaa mieltä asioista. Toimivaa yhteiskuntaa ei rakenneta rajoituksilla ja kielloilla - se rakennetaan jakamalla kaikki tieto kaikkien kesken sekä kommunikoimalla vapaasti ja avoimesti kaikki hyvät asiat, samoin kuin pahana pidetytkin asiat. Poliittinen korrektius taas kuuluu totalitarismiin ja oikeuksien polkemiseen kunnes niitä ei enää ole ollenkaan. Mikä on Suomen tuleva tie?