Friday, November 10, 2017

Narrenfreiheit

Sananvapauden viimeinen muoto?

Narrenfreiheit, eli vapaasti suomentaen narrin vapaus tai etuoikeus, tarkoittaa sitä oikeutta mikä narreilla oli aikoinaan hoveissa. Yksi (tai useampi) sai vapaasti arvostella vallassa olevia ja kaikki nauroivat, kun tämä "hullusti käyttäytyvä" narri viilsi sanan säilällä yhteiskunnan rakenteiden ongelmia auki kaikkien kuullen. Kun asiaa hieman enemmän funtsii, voi hyvin olla että narrit olivat lähimpänä oikeaa sananvapautta, mutta joka tapauksessa ero nykyiseen sananvapauden irvikuvaan on melkoinen. Virallisesta totuudesta saa poiketa tietyissä tapauksissa ja typeryyksien puhuminen sallitaan vain tietyille ihmisille. Se ei ole sananvapautta, vaikka moni niin kuvitteleekin.

Kuka sanoi, ei mitä sanottiin - tässä sananvapaus menee metsään heti alkuunsa. Vihapuhe, eli kuka saa kritisoida ketä/mitä ilman seuraamuksia on tästä malliesimerkki. Suojaväri, eli "ei valkoinen henkilö", saa paljon vapaammin puhua mitä lystää, samoin kuin oikean jäsenkirjan (punavihreä) taskussa pitäminen suojaa myös monelta mahdolliselta ongelmalta. Suojaväritys kuitenkin auttaa vain silloin, kuin mielipide on virallisen totuuden myötäilevä oikeutettu solvaus väärää mielipidettä omaavaa henkilöä kohtaan. Vapaus: et joudu median lynkkaamaksi jos puhut läpiä päähäsi haukkuessasi natseja.

Koomikot olivat pitkään se narrien nykyversio ja heille myönnettiinkin paljon vapauksia puheen suhteen. Ryhmiä ja ihmisiä sai solvata "hauskasti" ja jengi nauroi. Vakavampia aiheita yhteiskunnassa voitiin myös kevyesti taputella, mutta koska asia oli väännettävä vitsiksi, jäi se kritiikki usein hyvin laihaksi. Nykyään ei läheskään kaikesta saa enää vitsailla, paitsi jos olet itse osa sitä ryhmää (tai uhriutumisasteikolla alempaa) jota kritisoit vitsien muodossa. Eli suojaväritys on oltava kunnossa, muuten saat heiluttaa urallesi hyvästit. Poliittinen korrektius ajaa koomikoiden tilan entistä ahtaammalle ja nämä nykyajan narrit joutuvatkin tyytymään latteuksiin ja mukahauskoihin pieruääniin. Vapaus: niin kauan kuin pysyt virallisen totuuden kaavassa mukana etkä halvenna uhriutumisasteikolla alempiasi, saat puhua suht vapaasti.


Pökköä pesään

Ammattietiikka, eli "älä puhu asioista mikä vie kavereiltasi liksat", rajoittaa monessa ammattikunnassa puhetta. Yleensä puheet eivät ole loukkaavia tai typeriä, kuten kahdessa edellisessä esimerkissä usein ovat, vaan niissä osoitetaan järjestelmän ongelmia. Mutta kun missään korkeammassa asemassa oleva ammattilainen aloittaa puhumaan asioista, mikä omassa ammattikunnassa mättää, on lynkkauspartiot usein liikkeellä hyvinkin pian. Tekstejä ei enää julkaista, luvat menevät umpeen, kolleegat eivät enää puhu ja vuosien koulutus ja kokemus valuvat viemäristä alas. Isossa maailmassa näiden keinojen lisäksi mukana on kohonnut itsemurha- ja onnettumuusriski - ulos työntyvä naula lyödään piiloon keinolla millä hyvänsä. Vapaus: virallista totuutta saat puhua, mutta siitä poikkeaminen tuntuu omassa nahassa.

Ns. Totuudenpuhujat, mitä "hyvät ihmiset" osaavat oikeaoppisesti kutsua salaliittoteoreetikoiksi, saavat yleensä puhua "turvallisista" asioista kohtuullisen vapaasti. Valtaväestö ei heitä kuitenkaan usko, joten siinäpähän läpättää, mutta jos uskaltautuu turvallisten aiheiden ulkopuolelle, on tilanne toinen. Sometilit menevät kiinni ja materiaali katoaa kuin tuhka tuuleen. Siksi monet pysyttäytyvät turvallisissa aiheissa, kuten vaikkapa 9/11, koska niitä saa kohtuu vapaasti kritisoida ilman että astuu kenenkään varpaille. Paitsi jos sattuu osumaan juuri oikeaan ja löytämään kriittistä tietoa, silloin on taas kusessa. Vapaus: salaliittoteoreetikon foliohatulla saa puhua tietyistä asioista mitä lystää, aniharva vaan uskoo mitä puhut.

Siksi yksi ilmiö salaliittoteoreetikoiden keskuudessa onkin kontrolloitu oppositio, joka tietää tasan tarkkaan mistä ja miten saa puhua. Voit levittää omaa sanomaasi, jos se täsmää valtaosin neoliberaalien maailmankuvan kanssa - eli virallisen totuuden hyväksymää puppua. Selkä on suojattu, kukaan ei tule koputtamaan yöllä ovellesi kun materiaalisi on mukakriittistä ja perustuu syötettyihin valheisiin. Mikä sen paremmin tuhoaisi totuutta etsivien yhteisön kuin sisällä keskiössä oleva tahallinen tai tahaton väärän tiedon levittäminen. Virheellistä tietoa jakava ei edes itse välttämättä tiedä saaneensa virheellistä tietoa. Ja jos oikeaa tietoa hieman eksyy mukaan, on se niin pahasti fragmentoitunut ettei siitä pääse kukaan jyvälle. Vapaus: pitäydyt tiukasti "oikeissa" lähteissä niin voit puhua mitä lystäät.


Onko narreja enää olemassa?

On, mutta heitä on vaikea enää löytää ja vielä vaikeampi tunnistaa. Yksi tällainen joukko on ihmiset, jotka puhuvat täysin "ufoista" asioista ja aina välillä tuntuvat osuvat kunnolla kohteeseensa yhteiskuntakritiikissä. Yksisarvisia, reptiliaaneja ja enkeleitä kun sekoittaa soppaan mukaan, ei kukaan enää ota sinua tosissaan. Saavutetaanko tällä siis narrin asema, vai onko kyseessä vai "hullun horinoita", kas siinä se suuri kysymys. Tätä samaa, mutta hieman lievemmässä määrin osa kykenee käyttämään kohtuullisen menestyksekkäästi. Kun ei mene liian kauaksi yleisesti hyväksytyistä "totuuksista" ja pitää jutut asiallisena, voi kritiikkiä eri asioista esittää kohtuu vapaasti ja yleisö saattaa kuunnella. Mutta jos yleisöä kertyy liikaa ja virallisen totuuden varpaat jäävät liian usein saappaan alle, on asia mietittävä uusiksi - riskillä jatketaan vai laitetaan narrinhattu päähän? Vapaus: Narrenfreiheit?

Entäpä yhteiskuntakritiikkiä esittävät tahot, kuten vaikkapa maahanmuuttokriitikoksi itseään kuvailevat? Moni päätyy somevankilaan ja häirinnän kohteeksi. Tässä on kuitenkin yksi ero muihin esimerkkeihin nähden: soihtujen kanssa saapuva lynkkauspartio ei ole ylhäältä käskytettyä, vaan kansan riveistä saapuvia vääräuskoisen vainoajia. Neoliberaalin maailmankuvaan kun kuuluu vahva vastakkainasettelu, eli juuri tätä kansan sisäistä riitelyä halutaan. Niin kauan kun ei edes esitetä mitään kaikille sopivia vaihtoehtoja vaan ainoastaan kritisoidaan vastapuolta, saa meno jatkua ja aina välillä voidaan soittaa PolPo avuksi jos jonkun tunteita on loukattu. Vapaus: riitaa saa kylvää, kunhan ei mene liian pitkälle.

Kuulostaako tämä sananvapaudelta? Minusta ei sinne päinkään. Mutta näin on opittu ja tätä pidetään "normaalina" menona. Jos ihmiset sen sijaan toimisivat yhdessä ja etsisivät kaikille toimivia ratkaisuja kritiikkiä saaviin ongelmiin, asiat voisivat parantua huomattavasti. Yhdessä onnistumista muutaman voittamisen sijaan olisi hyvä alku, mutta moniko uskaltaisi moiseen ryhtyä? Vaikeita kysymyksiä ja vähän vastauksia, koska niitä vastauksia ei osattu etsiä kun kukaan ei uskaltanut kysyä. Olisiko minunkin turvallisinta satuloida yksisarviseni ja ratsastaa sateenkaaren taakse...?

No comments:

Post a Comment