Monday, February 27, 2017

Kansanvalta

Demokraattinen päätäntä

Suomalaisen hallintajärjestelmän yhtäläisyydet demokratiaan jää ainoastaan sen nimeen. Kaikki demokratian lisäämistä kannattavat asiat on myös torpattu tehokkaasti ja nyt saammekin nauttia harvainvallan eduista täysin siemauksin. Mistään ei edes teeskennellä päätettävän enää yhdessä, vaan kaikesta äänestetään demokraattisesti ja kansa hurraa. Mikä ongelma tässä äänestämisessä sitten oikeen onkaan, sehän on demokraattista?

Otetaampas muutama lammas-esimerkki taas. Lammasmaassa vallitsee demokratia. Yhdessä osassa maata 100 lammasta elää onnellista elämäänsä kauniissa maassaan. Yhdessä päätetään asioista ja kaikki ovat yksimielisiä mitä syödään - heinää. Sovitaan kuitenkin, että muitakin kasviksia saa syödä ettei kenellekään tule paha mieli. Toisessa osassa tilanne on toinen: 70 sutta ja 30 lammasta asustelee samalla alueella. Äänestyksessä noudatetaan enemmistön päätöstä - nyt syödään lammasta. 30% äänestää heinän syönnin puolesta, mutta äänestystulos on selvä: 70% tahtoo lammasta, joten demokraattisen äänestyksen tulos tullee olemaan kohtalokas osalle tämän paikan kansasta.

Entäpäs Suomessa, suhteessa lampaita on kuitenkin paljon enemmän, eli ongelmaa ei ole... eihän? 1 susi ja 99 lammasta kuulostaa varmalta voitolta lampaille, mutta susi onkin fiksu: Susi palkkaa 5 lammasta luvaten heille rajattomasti heinää ja immuniteetin etteivät he joudu syödyksi - näiden lampaiden tehtävä on saada muut lampaat äänestämään suden ehdotuksen puolesta. Susi palkkaa muutaman vahtikoiran valvomaan, että nämä 5 lammasta saavat rauhassa levittää valheitaan muille lampaille. Joku saattaa myös huomata, ettei suden palkkaaman Timo-lampaan vaihtaminen Jussi-lampaaseen tuo muutosta mihinkään, susi päästää vain Timon toiselle laitumelle ja Jussi jatkaa samaa valehtelua, varmistaen sudelle loputtoman juhla-aterian kaikkien muiden kustannuksella. Ehkä susi palkkaa vielä pari hyvää paimenta koirien avuksi hoitamaan käytännön asiat, että hän saa itse lomailla lämpimässä ja silti nauttia lammaspaistia joka päivä.

Vaihtoehtoinen demokratia

Nykyinen järjestelmä nojaa siihen illuusioon, että vaihtoehtoja ei ole. Asioista on pakko äänestää ja enemmistö määrää minkä ehdotuksen mukaan mennään. Mutta kun kaikki ehdotukset ovat lähes yhtä huonoja, on aivan sama miten äänestetään - käytännön erot Suomen valtapuolueissa kun on vain edunsaajien valikoitu joukko. Enemmistö tulee kärsimään joka tapauksessa, oli sielä vallassa mikä tahansa nykyinen valtapuolue. Luottamus nykyiseen järjestelmään on kuitenkin niin vahva, että mitään muuta vaihtoehtoa ei hyväksytä. Susi on siis saanut tahtonsa läpi ja lampaat taistelevat siitä, kuka joutuu ensimmäisenä lautaselle.

Oikeassa kansanvallassa ei moista tapahtuisi - ratkaisuiksi kelpuutettaisiin ainoastaan semmoiset ehdotukset, jotka käyvät kaikille. Pienemmässä mittakaavassa asiaa on toki paljon helpompi hoitaa ja miettiä, mutta mikään ei estäisi toteuttamasta samaa koko kansan mittakaavassa. Muutama asia on kuitenkin varmaa: kukaan, joka ei usko mahdollisuudesta kaikille kelpaavaan ehdotukseen, ei tule koskaan moista ehdotusta tekemään. Vaikka vielä ei olla monessa asiassa löydetty kaikille kelpaavaa vaihtoehtoa, ei tarkoita ettei niitä ole olemassa - niitä ei vaan ole VIELÄ löydetty. Ehdotuksen perustelut ovat siis oltava aukottomat että se kaikille kelpaa.

Vaarana toki aina on, että joku onnistuu valheen ja petoksen avulla saamaan kaikki uskomaan yhteiseen hyvään johtavaan päätökseen, joka oikeasti johtaakin johonkin aivan muuhun lopputulokseen. Nykyäänhän lähes kaikki päätökset valtion suunnasta koetetaan maalata muka hyviksi ja kaikkia auttaviksi päätöksiksi, vaikka todellisuudessa ainoat hyötyjät istuvat jo nyt omilla valtaistuimillaan kuka missäkin päin maailmaa. Aina kun jostain asiasta joudutaan äänestämään ja tekemään enemmistön päätös, on demokratia epäonnistunut ja tyydytään vain johonkin vähempään, joka sattuu kelpaamaan enemmistölle.

Uuden järjestelmän kasvukipuja

Ehdotus, että kaikkien päätöstätekevien ihmisten olisi hyväksyttävä esitys ennen kuin se hyväksyttäisiin, kuulostaa ensialkuun utopistiselta. Joissain tapauksissa nykyään moista tekniikkaa jo käytetään (esimerkiksi jenkkien valamiesoikeudenkäynnit), jossa toki ollaan huomattu asian mahdolliset ongelmat, samoin kuin keinot väärinkäytöksiin. Lahjonnalla, kiristyksellä ja uhkailulla voi kääntää kenen tahansa kannan, eikä keinot vielä tähänkään rajoitu. Suuremmassa mittakaavassa media olisi se, joka ohjaisi ihmisten käyttäytymistä ja kantoja eri ehdotuksiin - aivan kuten jo nyt tapahtuu.

Nykyiset järjestelmät ja neoliberalistinen maailmankuva mitä ajetaan kaikkialla eteenpäin on aiheuttanut täysin päinvastaisen kehityksen ihmiskunnassa. Kaikesta kilpaillaan ja vain voittajat pääsevät seuraavalle kierrokselle. Yhteistyötä tehdään vain pakon sanelemana ja aina joku tahtoo uudeksi johtajaksi vanhan johtajan paikalle. Entä jos vanha "että yksi voi menestyä, on muiden hävittävä"-ideologia heitettäisiin roskakoriin ja tilalle vaihdettaisiin "kaikki yhdessä"-asenne?

Tässä lähes täydellisessä maailmassa, missä kaikki vapaaehtoisesti ja painostamatta olisivat yhteisistä asioista samaa mieltä, saisivat nauttia oikeista uutisista auttaen heitä kehittämään yhteisiä toimintatapoja. Ketään ei myöskään syrjittäisi, koska kaikki olisivat yhdenvertaisia yhteiskunnan jäseniä omine ominaisuuksineen. Tästä ollaan toki vielä kovin kaukana, mutta... miksikäs ei?

Sunday, February 26, 2017

Tarinat - aatteen ajava voima

Ismejä

Jokaisella aatteella on oltava kunnollinen nimi. Kun siihen keksityn nimen perään lätkäistään ismi, saadaan mahtipontiselta kuulostava aatesuunta: patriotismi, kommunismi, vegetarismi... Yhteistä kaikille näille ismeille on sen laittaminen ihminen tiettyyn lokeroon. Jokainen yksilö muodostaa sitten valitsemaansa aatteeseen soveltuvan, yksilöllisen kuplansa, josta maailmaa tarkkaillaan maailman menoa ja arvotetaan kaikki muut asiat nämä aatteen lasit päässä.

Kuinka tarkkaan rajattu on aatteen lokero, riippuu paljon aatteesta. Tietyt säännöt on ehdottomia kun taas toisista voidaan joustaa. Joskus näistä näkemyseroista syntyy uusia aatteen suuntauksia, jotka esimerkiksi erään uskonnon tapauksessa on johtanut vuosisatoja kestäneeseen ja edelleen jatkuvaan veriseen oman suuntauksen oikeellisuuden puolustamiseen. Pienempiä riitoja näistä näkemyseroista syntyy lähes vääjäämättä, etenkin kun aatetta ei ole missään lyöty kiveen. Yhteisten säännösten vahvistamisessa on se etu, että kaikki siihen junaan hyppäävät tietävät mihin ovat sekaantumassa.

Aatteet ovat, niiden omista ongelmistaan huolimatta, yksi tehokkaimmista tavoista tuoda ihmiset yhteen. Mitä abstraktimpi aate, sen helpompaa sen seuraaminen on koska aatteen sisäisiä suuntauksia tulee olemaan lähes rajattomasti mutta silti alla toimii jokin yhteinen ajava voima. Koska yksilöt voivat seurata useampiakin aatteita, on joskus ihmisen oma kupla melkoinen sillisalaatti, ettei siitä ulospäin saa kukaan tolkkua. Jos tällainen yksilö sattuu vielä olemaan johtajatyyppiä, on seuraajien toikkarointia ulkopuolelta seuraavat varmasti ihmeissään. Mutta silti alta löytyy ne aatteet, joissa on se yhdistävä voima.

Tarina aatteen kantajana

Kun aate on saatu hienosti kasaan, pitää se vielä saada leviämään jollain tapaa että siitä olisi mitään hyötyä kenellekään. Moninkertaistaja on hyvä alku, mutta tämäkin yksilö tarvitsee jotain elämää suurempaa koukuttaakseen muita. Tarvitaan siis tarina. Tarinassa ei tarvitse olla edes juurikaan tolkkua, kunhan se vain vetoaa ihmisten tunteisiin. Parhaat tarinat ovat saaneet kokonaisia kansakuntia uskomaan johonkin, mikä tarkemmin tarkasteltuna on vain kuumaa ilmaa ja valheita valheiden päällä - ajamaan sitä jotain aatetta eteenpäin.

Ihmisen vallanhalu on rajaton ja hyvä tarina aatteen keihäänkärkenä on loistava työkalu vallan hankkimiseen. Osa aatteista toki omaa kaikille hyödyllisiä ominaisuuksia, mutta karu totuus on ihmisten vallanhimon korruptoiva vaikutus mille tahansa aatteelle. Tarkemmin aatteita tarkastellen ja tarinoita purkaen, voidaan näitä vaikutteita hieman avata ja mahdollisesti puhdistaa pois ongelmia aiheuttavat osat. Liian epämääräinen tarina lisää omia tulkintoja, kun taas liian tarkkaan määriteltynä ei tarina enää uppoa riittävän suureen ryhmään.

Omaa tarinaa suunniteltaessa onkin hyvä tutkia jo olemassa olevien aatteiden menestystarinoita. Historiasta löytyy useita suuria aatteita, joiden tarinat ovat hurmanneet kansakuntia ja lähes poikkeuksetta myös ajaneet nämä kansat omaan tuhoonsa, kun oikeasti vallassa olevat ovat ottaneet ohjat käsiinsä. Rahan vaikutus onkin merkittävässä osassa minkä tahansa aatteen mahdollisuudessa selviytyä. Raha voi pönkittää tai tuhota parhaankin aatteen ja tarinan leviämiseen rahalla voidaan vaikuttaa nopeasti ja laajasti - median propaganda on juuri tätä tarinan jakamista.

Itsenäistä ajattelua ismien sijaan

Kaikkiin ihmisiin ei ismien tarinat kuitenkaan niin helposti uppoa. Toki moista voitaisiin myös pitää eräänlaisena isminä - individualismi, missä se oma maailmankuva rakennetaan kaikista olemassaolevista palasista. Itsenäisesti ajatteleva ihminen voi olla aatteelle suuri voimavara, joka osoittaa ongelmakohdat ja auttaa niiden korjaamisessa. Tai sitten aatteen sisältäpäin hitaasti myrkyttävä voima, jonka tekemää tuhoa ei huomata ennen kuin on liian myöhäistä. Koska individualistin ajatusmaailmaa ei voida laittaa mihinkään laatikkoon niin, että se sinne kunnolla istuu, onkin hyvin vaativaa tunnistaa mitä aineita aatteen suureen soppaan yksilö onkaan kaatamassa.

Ihmisten motiivien löytäminen voi kuitenkin antaa suuntaa siitä, mitä yksilö aatteessa mukana ollessaan tulee ajamaan. Raha, sosiaalinen paine ja aivopesu ovat ne kolme suurinta maailmaa eteenpäin ajavaa voimaa niin nyt kuin ennenkin. Rahalla saa ohjailtua lähes ketä tahansa, sosiaalisten piirien hyväksynnän kaipuu pitää olemassa olevat ryhmittymät kasassa ja aivopesulta ei voi välttyä kukaan. Auktoriteettiuskon tasoa tarkasteltaessa voidaan yksilön aivopesun laajuutta ja sen muokattavuutta hieman avata. Sopiva taho voi uudelleenohjelmoida vahvasti auktoriteettiuskovaisen ihmisen paljon vaivattomammin, kuin omilla aivoillaan ajattelevan ihmisen.

Helppoja vastauksia ylläolevan pohdinnon mahdollisesti avaamiin kysymyksiin ei ole. Aatteiden ja tarinoiden yhdistävää ja ajavaa voimaa ei pidä vähätellä, vaan se on otettava huomioon monessa asiassa. Ratkaiseva tekijä ihmiskunnan selviytymiseen onkin ihmisten yhteistyökyky. Miten ihmiset saadaan tekemään yhteistyötä, siihen on monia keinoja ja aatteet ovat yksi varteenotettava vaihtoehto massojen ohjaukseen. Kuitenkin sen jälki yksilöön voi olla hyvinkin tuhoisa, koska aina on pieni mahdollisuus ajautua fanatismiin. Jokaisen on tehtävä itse se päätös omalla kohdallaan... olkoon siinä funtsittavaa vaikka loppuelämäksi ihan jokaiselle.

Friday, February 24, 2017

Hyvä paimen

Tyypillinen vertauskuva

Hyvä paimen (tai jokin vastaava) esiintyy monessa paikassa niin uskonnollisissa teksteissä kuin tavallisia "hyviä ihmisiä" kuvatessa. Tämä kiltti henkilö suojaa laumaansa, etsii kadonneen lampaan ja pitää huolta ihan jokaisesta. Ajatuksena moinen on hyvin kaunis ja on usein ollut inspiraationa taiteilijoillekkin, mutta onko tämä hyvä paimen oikeasti nimensä veroinen? Tarkastellaanpa asiaa hieman tarkemmin ja yhdistetään muutama piste toisiinsa, mistä ei yleensä puhuta.

Mikä paimen oikeastaan onkaan? Kyllä, paimen kaitsee lampaitaan, ruokkii ja suojaa koko laumaa kykyjensä mukaan ja voi olla ihan sananmukaisestikkin hyvä paimen. Oli paimen sitten toiselle renki tai lampaiden omistaja itse, on kuitenkin se pohjimmainen syy pitää niitä lampaita niistä lampaista hyötyminen. Kasvatti sitten tusinaa luomulammasta villantuotantoon ja juhlapöytään tai tuhatpäistä katrasta teollisuuden jauhettavaksi, ei paimen niitä lampaita lemmikkinä itsellään yleensä pidä. Toki sen suosikkilampaan kohtalo voi olla hieman eri kuin muiden...

Lampaiden huolenpito on taitolaji ja parhaat paimenet pitävät koko lauman tyytyväisenä ja terveenä. Ei ole kenenkään etu saada sairaita yksilöitä sotkemaan asioita ja karkailevat lampaat saattavat joutua muiden suihin. Hyvä paimen siis välittää koko katraastaan, mutta pitää mielessään ne syyt miksi niin tekee - joko käskystä tai omaksi hyväksi tienaten. Tämä tuskin on uskonnollisten tekstien haettu sanoma hyvästä paimenesta, mutta yhteiskuntaan peilattuna pelottavan totuudenmukainen...

Kansan paimenet

Kun ihmisiä halutaan hallita, siihen pätee samat seikat kuin paimenen opit lampaistaan. Kansa on pidettävä tyytyväisenä ja ruokittuna, koska muuten ei tehdä töitä herroille. Mitä paremmin se paimenen keppi ja paimenkoiran hampaat ovat piilossa, sen tyytyväisemmin kansa herrojaan tottelee - autuaan tietämättöminä vääjäämättömästä kohtalostaan. Isäntä voi myös pysyä piilossa koko ajan ja rengit hoitaa paimentamisen, koska ei lampaiden tarvitse tietää kenelle he kuuluvat. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat pitää hyvin paikkansa myös tässä yhteydessä.

Jos kansa on vertauskuvan lampaat, kuka sitten on paimen ja isäntä? Kansa itse valitsee ne haluamansa rengit äänestämällä vaaleissa, mutta isännät pysyvät visusti piilossa. Seuraamalla rahaa, eli puolueiden rahoituksen lähteitä, voidaan osa pienistä omistajista paljastaa. Rengit ovat valmiina myymään ja sanomaan mitä tahansa, että saavat haalituksi mahdollisimman monta lammasta leiriinsä. Muistettavan arvoista on myös se, yksikään renki ei ota lampailta käskyjä vastaan - vain ja ainoastaan isänniltä. On siis turha kuvitella äänestäjänä omaavansa tippaakaan valtaa edustajaansa.

Toki on syytä muistaa, ettei ihan jokainen politiikkaan lähtenyt ihminen halua olla renkinä tai edes isäntänä. Osa luulee pystyvänsä korjaamaan järjestelmää sisältäpäin, mutta eihän järjestelmä ole ollut rikki missään vaiheessa. Koko näennäisdemokratia toimii täsmälleen kuten suunniteltu - annetaan illuusio valinnasta ja mahdollisuudesta vaikuttaa. Aina kun demokratisaatio on uhannut, on vallassa olevat kehittäneet keinoja lopettaa moinen hömpötys ja yleensä ollaan otettu kaksi askelta taaksepäin eli vielä kauemmaksi oikeasta demokratiasta.

Lampaiden kapina

Ihminen on syntyessään oikeudenmukainen, yhteistyöhön pyrkivä ja vapautta janoava olento. Viaton lammas, siis, mutta jätetään lammasvertaukset nyt tähän. Nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan kuulu yhteenkään niistä, mitä vallassa olevat kansaltaan haluavat. Hyvä kansalainen on tottelevainen, apaattinen ja tyytyväinen tilaansa. Oikein ohjattuna tottelevaisuutta ei edes tarvita ja se voidaan korvata tarvittaessa voimankäytöllä. Media toimii loistavana ohjailukeinona kansalle ja voimankäyttöön ei yleensä ole tarve - oikein ohjailtuna kansa pitää itse itsensä kurissa ja tekee mitä käsketään.

Itsenäisesti ajatteleva ihminen on suurin vaara vallassa oleville. Kun kaikki on hyvin ja tarpeet tyydytettynä, on ihmisellä aikaa miettiä asioita. Ajatteleva ihminen voi huomata kuinka pahasti meitä oikein kusetetaan joka paikassa. Siksi jatkuva pelottelu ja kriisien luomien on tärkeää - ei anneta ihmisille hetken rauhaa pysähtyä miettimään. On myös hyvä muistaa, että valtaan pyrkivät kilpailevat keinolla millä hyvänsä päästä valtaan ja sielä jo olevat eivät halua antaa milliäkään periksi. Siksi valtaan pyrkivät ovatkin yleensä ihmisiä, joita ei saisi valtaan missään vaiheessa päästää.

Asioiden ei kuitenkaan ole pakko jatkua samalla mallilla. Kun riittävästi ihmisiä pysähtyy hetkeksi miettimään mitä oikein on tapahtumassa, on mahdollisuus että muut seuraavat esimerkkiä. Informaatioaikakaudella viesti voi levitä kaikkialle ja ihmisiä kaikista sosiaalisista luokista alkaa heräilemään tähän suureen kusetukseen. Yhteistyö tulee ratkaisemaan niin Suomen, kuin koko ihmiskunnan kohtalon joku päivä. Jos sama ylhäältä alas paskan valuminen ei pääty, on kaikki, huippua lukuunottamatta, samassa paskassa. On siis aika herätä uuteen päivään ja tehdä Suomesta jälleen kaikille hyvä paikka olla ja elää.

Thursday, February 23, 2017

Trolleja... trolleja kaikkialla

Peikkometsän kansa

Peikkomets...siis sosiaalinen media on nykyään todella merkittävässä roolissa ihmisten manipuloinnissa. Kun kuka tahansa voi saada äänensä kuuluviin, on mahdollisuus vaikuttaa muiden mielipiteisiin lähes meillä kaikilla. Painotus sanojaan, ei sanottuun, on luonut mahdollisuuden kenelle tahansa alkaa journalistiksi journalistin paikalle ja tulla laajasti kuulluksi. Valtamedia ei katso hyvällä kun sen asemaa propagandan yksinvaltiaana kyseenalaistetaan, eli on vastaiskun paikka.

Kun yksittäinen ihminen tai pieni joukko puhuu valtamediaa vastaan, ei yleensä puhuta vielä trollaamisesta. Vaimentamiseen riittää satunnaiset viestien poistot ja "hyvien ihmisten" painostus. Mutta kun tietyistä aiheista propaganda on mennyt liian pitkälle, on suurin joukoin valtamediaa vastaan puhuvat ihmiset trolliarmeija! Tämä satuolentojen armeija, jota johdetaan vähintäänkin Venäjältä tai muualta ulkomailta, uhkaa kansallista turvallisuutta väärällä sanomallaan. Poliisikin tarttuu toimeen ja kehitetään kivapuhetta, samalla kun palkataan lisää nettipolliiseja.

Ero trolliarmeijan hyökkäyksessä ja hybridisodassa onkin häilyvä ja ainut ero taitaakin olla mihin aiheisiin valtamediaa vastaan hyökätään. Trolliarmeija puhuu maahanmuutosta ja toimittajien paskapuheiden paljastamisesta, kun hybridisodassa Venäjän haukkumisen ja demonisoinnin sijaan puhutaan neutraalisti tai jopa positiiviseen sävyyn rajanaapuristamme. Termien tahallinen hämärtäminen ja sodalla tai sodan uhalla leikkiminen on taas vain yksi keino pitää kansa autuaan tietämättömänä mitä pitää pelätä ja miksi. Mutta pelätä pitää, ihan kaikkien ja kaikkea, koska vihollisarmeija on kotiovellamme ja uhkaa turvallista kuplaamme.

Oikeaa trollausta

Tahallaan toisen haukkuminen ja ärsyttäminen somessa on trollaamista. Mitään argumenttia ei tarvita vaan hyökätään suoraan ihmistä vastaan. Myös tietoinen virheellisen tiedon levittäminen voitaisiin laskea trollaamiseksi, mutta parempi kutsua asioita oikealla nimellä ja kutsua sitä virheellisen tiedon levittämiseksi. Mielipiteitä on ihan jokaisella ja asioista voikin olla eri mieltä - se ei ole trollaamista eikä tietoista virheellisen tiedon levittämistä.

Toimittajat nykyään varmasti kohtaavat vaihtelevan määrän trollaamista. Tämä täysin turhanpäiväinen ja loukkaava käytös ei ole hyväksyttävää, ei niin keneltäkään eikä ketään vastaan. Mitä toimittajat eivät tunnu ymmärtävän, on palautteen antaminen/saaminen ja oikaisujen vaatiminen kun he itse ovat levittäneet virheellistä tietoa. Faktantarkistaja - arvonimi ei paljoa paina jos kerta toisensa jälkeen jutut ovat palturia ja valikoitua propagandaa. Näitä toimittajien virheitä kaivelevia tahoja on kasvavissa määrin ympäri somea - siis kokonainen trolliarmeija, kun medialta kysytään.

Mutta kun netissä on valtava määrä tietoa ja ihmisillä paljon aikaa, onko se mikään ihme että jotkut käyttävät aikansa kaivellen eri asioita juurta jaksaen? Saksassa tehty pieni katselmus aiheeseen paljasti maksetun trolliarmeijan sijaan uutisia "terrorisoivien" tahojen olevan vain hyvin informoituja yksilöitä. Sen sijaan, että toimittajat itkevät näitä vaihtoehtoisia faktantarkistajia vieraan vallan trolliarmeijaksi, mitäs jos sanottaisiin "kiitos että autatte meitä tekemään työmme"? Olisikin yhteinen etu että uutiset olisivat mahdollisimman lähellä totuutta - siis oikeaa totuutta, ei virallista totuutta.

Oikeaa uutisointia?

Kun uutiset ovat nykyään mitä ovat ja vaihtoehtoiset mediat jyllää trolliarmeijoidensa tuella, on somesta tullut monelle kovin ahdistava paikka. Mihinkään lähteeseen ei voi varmasti luottaa ja jokainen uutisenpoikanen pitäisi jaksaa tarkistaa useasta lähteestä, jos edes kuvittelee tietävänsä murto-osan asioiden oikeasta laidasta. "Mihinkään mediaan ei voi luottaa ja totuus on usein ääripäiden välillä" on kohtuullinen nyrkkisääntö uutisia luettaessa mistä tahansa lähteestä.

Nettitrollaaminen ja valeuutisointi onkin kaksi aikamme ehkä ärsyttävintä ilmiötä. Kumpikaan ei toki ole uusia ilmiöitä - ihmiset ovat vittuilleet toisilleen aikojen alusta ja propaganda on ollut mukana maailman menossa jo lähes yhtä kauan. Kun kaikki on kilpailua jostain - maineesta, rahasta, kunniasta, tai mistä milloinkin, ei menoon taida olla tulossa suuria muutoksia. Kieltolakien käyttöönotto netin "siivoukseen" onkin jo valmisteilla, mutta kuten kaikki muutkin kieltolait ovat osoittaneet, on yritys tuhoon tuomittu heti alusta pitäen.

Useita uusia medioita, jotka lupaavat rehellistä uutisointia, on syntynyt kuin sieniä sateella ympäri nettiä. Näiden rehellisyys vaihtelee laidasta laitaan ja usein tuloksena onkin vaihtoehtoista propagandaa ja mielipidevaikuttamista. Toki moinen on jo parannus yhden virallisen totuuden nykyiseen valtamediaan. Mihin jokainen voi tosin omalla kohdallaan helposti asioihin vaikuttaa onkin lähinnä trollaus - älä trollaa, äläkä ruoki trolleja.

Wednesday, February 22, 2017

Opittu avuttomuus

Mikä ihmeen opittu avuttomuus?

Opitulla avuttomuudella tarkoitetaan ihmisen tai eläimen opittua käyttäytymistä negatiiviseen ärsykkeeseen. Sen sijaan että asialle yrittää tehdä jotain tai edes reagoida jollain tapaa, ottaa avuttomaksi oppinut olento rangaistuksensa lähes eleettömästi vastaan. "Ihan sama" ja jatketaan omaa kurjuutta, melkein kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Toki ärsykkeestä riippuen voi reaktio olla paljon suurempikin, mutta käyttäytymistä se ei kuitenkaan muuta - isku otetaan vastaan ja siitä kärsitään, tekemättä asialle mitään.

Opittua avuttomuutta on myös antautuminen (muka) suurempien voimien vietäväksi. Kutsuu sitä suurempaa voimaa miksi tahansa, on ajatus silti sama: aivan sama mitä teet, jotkin asiat tapahtuvat sinulle joka tapauksessa. Kaikkeen ei tietenkään voi vaikuttaa, se on selvä asia. Aurinko nousee samasta suunnasta ja laskee toisaalle, teitpä (lähes) mitä tahansa. Avuttomuuden kaverina ihmisellä onkin yleensä masennus ja harmittavan usea valitsee ulospääsykseen tästä tilanteesta oman elämänsä päättämisen.

Eläinkokeita asiasta on tehty useita ja tästä tilasta palautuminen on hyvin vaativaa. Liikunnalla on saatu kohtuullisia tuloksia, eli esimerkiksi rottien on annettu purkaa oloaan juoksupyörässä. Ihmiskokeita ei tutkimuksiin asti ole useita päätynyt, koska yleisesti ihmisten kiduttamista pidetään eettisesti vähintäänkin arveluttavana. Mutta ihmiskokeet pienissä näyte-erissä ovat vain amatöörien piipertämistä, isot pojat kokeilevat uusia hallintakeinojaan aina vähintään kokonaisilla yhteisöillä aina globaaliin mittakaavaan asti.

Tervetuloa suureen ihmiskokeeseen

Kyllä, voin ikävä kyllä paljastaa, että olemme kaikki osallisena tähän kokeiluun eikä meille ole edes kerrottu siitä, saatikka annettu omaa juoksupyörää mihin pahaa oloa voisi purkaa. Kuinka suurella panoksella on jokainen mukana, vaihtelee suuresti. Kaikki alkaa jo pienestä pitäen - kun vauva itkee hätäänsä ja neuvoksi annetaan odottaa, mitä lapsi oppiikaan? Ihan sama vaikka itkee keuhkonsa pihalle, ei auttajaa näy ei kuulu - siinä iässä kun ajan käsite on ainoastaan "nyt".

Siinä vaiheessa kun auktoriteettiuskovainen ihminen ei enää kyseenalaista yhtään suurempien voimien vaikutusta, on avuttomuus opittu riittävälle tasolle. Kaikki eivät toki edes huomaa kärsivänsä tästä, vaan hyväksyvät tottelevaisesti kaiken kohdalleen tulevan - kuten pitääkin. Osalle ne suuremmat voimat löytyvät pyhästä kirjasta ja rukouksesta, mutta suurimmalle osalle tämän suuremman voiman alttari löytyy omasta olohuoneesta - televisio. Valtion virallinen totuus kaikesta, tuotuna omaan olohuoneeseen asti hyvin paketoituna ja sokerikuorrutettuna.

Virallinen totuus kertoo mihin voit vaikuttaa ja mihin et. Ne asiat mihin voit vaikuttaa, kerrotaan tarkasti ja sopivat vaikutuskeinot määritetään samalla - esimerkiksi äänestämällä voit vaikuttaa koska meillä on demokratia. Sairastuessasi mene lääkäriin ja ota lääkkeesi kiltisti. Syö ruokasuositusten mukaan tai sairastut varmasti. Sairasteluun et voi itse juurikaan vaikuttaa, se kun on täysin sattumaa mutta onneksi meiltä löytyy lääke lähes joka vaivaan, vaikka ne eivät toimikaan kaikilla. Muista puolustaa järjestelmää koska siitä palkitaan "hyvä ihminen"-leimalla.

Ohjat omiin käsiin

Auringon noususuuntaan et voi vaikuttaa, mutta jos aamuaurinko paistaa häiritsevästi sänkyysi - hommaa paksummat verhot? Moneen muuhunkaan asiaan et itse voi suoraan vaikuttaa, mutta jokaisen negatiivisena pitämäsi asian jättäminen oman onnensa nojaan vain vahvistaa avuttomuutta. Suhtautumistaan voi aina muuttaa, eli jokin negatiiviselta tuntuva asia voisi toisin tulkittuna tuntua miellyttävämmältä: se helvetin tietyö, mikä hidastuttaa työmatkaasi 30min aamuin ja illoin vituttaa kuin pientä oravaa tällä hetkellä... mutta nämä ihmiset tekevät työtään ja tulevaisuudessa saat ajaa mahdollisesti tasaisempaa tietä töihin. Tai sitten etsit uuden reitin töihin, otat lopputilin duunista ja mahdollisesti vaihdat työpaikkaa tai otat pitkän loman - vaihtoehtoja on yleensä useita ja oman kärsimyksen jatkaminen on yksi vaihtoehto.

Jo se, että teet tietoisen valinnan jatkaa omaa kärsimystäsi on valinta, jonka teit itse. Mutta kun joku muu tekee päätöksen puolestasi ja vain noudatat sitä ajattelematta asiaa eteenpäin, lisäät avuttomuuden tunnetta. Elämä on täynnä tietoisia valintoja ja aina kun teet päätöksen itse, saat pienen palasen omaa elämääsi hallintaasi. Tämä voi toki kuulostaa hyvin pelottavalta, jos kaikki asiat siihen asti on päättänyt korkeampi voima. Osa ihmisistä vie tämän suuremman voiman ohjauksen vielä monta pykälää pidemmälle (verrattuna länsimaiseen tavikseen) ja lopputuloksena on oman ja muiden henget vaarantava fanaatikko.

Ehkä hieman lohtua tuo kuitenkin se tieto, että samaan ihmiskokeeseen olemme me kaikki joutuneet. Se ei siis ole oma vika, että idea vastuun antamisesta muille on jostain opittu. Kuitenkin se on oma valinta, jatkaako tätä loputonta vastuun pois antamista vai tekeekö asialle jotain. Ihminen oppii kehdosta hautaan koko ajan jotain. Rotilla havaittiin liikunnan auttavan opitun avuttomuuden lievittämiseksi... auttaako se ihmisille, sitä en tiedä. Ehkä tehdä valinta mennä ulos raikkaaseen ilmaan, liikkua luonnossa ja tehdä valintoja omasta elämästään voisi karistaa opitun avuttomuuden?

Tuesday, February 21, 2017

Kuka sanoi, ei mitä sanottiin

Hyvät

Kun mitä tahansa mediaa nykyään seuraa, on lähes poikkeuksetta sama painotus kaikessa: kuka sanoi/teki jotain. Auktoriteettiuskovainen kansa kumartaa ja kuuntelee tarkoin mitä auktoriteetti heille kertoo ja kenen sanaan on uskottava missäkin asiassa. Mitä hienompi titteli on sanojalla, sen varmemmin viesti uppoaa ja se hyväksytään totuutena. Muuten ihan kaunis ajatus, mutta siinä unohdetaan aivan täysin nuo valehtelun peruspilarit: raha, sosiaalinen paine ja aivopesu. Kun lähes kaikki media on propagandaa, ovat sinne ruutuun kiikutetut "asiantuntijat" vain maksettuja mielipidevaikuttajia.

Aina ei tarvita alan asiantuntemusta edes paperilla saadakseen omalle kannalle enemmän arvoa ja huomiota. Jos asiaa vuosikausia tutkinut professori sanoo jotain, on edes jokseenkin todennäköistä, että puhe ei ole ihan täysin tuulesta temmattua. Mutta kun joku julkisuuden henkilö sanoa möläyttää jotain, johan on täysi hurmos meneillään. On se sitten hyvää tai pahaa mitä julkkis sanoo, on kaikki mediat heti valmiina haaskalla repimään jutun auki ja jos tarve, keksimään vielä omat tulkinnat sanomisille. Tästä loistavana esimerkkinä voidaan pitää Trumpin viimeaikaista Ruotsi-kohua: media keksi Trumpin sanoille tarkoituksen ja sosiaalinen media "räjähti".

Toki tätä käsittämätöntä julkkis-keskeisyyttä on helppo käyttää hyväksi, niille jotka sinne julkisuuteen ovat tavalla tai toisella päässeet. Omille puheille tulee valtava painoarvo vaikka puhuu aivan täyttä paskaa. Mainostajat ovat toki saman jo huomanneet aikoja sitten ja mikä tahansa agenda jollain ryhmällä onkaan, varmin konsti saada näkyvyyttä on maksaa jollekin julkkikselle riittävä summa ja julkkis menee puhumaan asian puolesta. Moinen propaganda uppoaa kansaan kuin kuuma veitsi voihin. Samalla ilmiöllä on kuitenkin myös toinen puoli, mistä päästäänkin siihen toiseen tekniikkaan...

Pahat

"Argumentum ad hominem" tai lyhyesti ja yleisemmin nähty "ad hominem". Eli toisen argumentin kumoaminen loukkauksella toista henkilöä kohtaan. "Sun väite ei pidä paikkaansa koska olet tymä." Somessa moinen tekniikka on lähes jokapäiväisessä käytössä kun suureet aatteet vääntävät toisiaan vastaan. Toki se henkilöön kohdistuva loukkaus voi olla täysin paikkansa pitäväkin, mutta se ei silti ole argumentti toisen sanomista vastaan. Yleinen vaikutus onkin loukatun hiljeneminen, mikä on moisen argumentin tarkoituskin - vaikea asia voidaan ohittaa ja samalla osoittaa omalle "puolelleen" olevansa samalla asialla (hyvesignalointia).

Jos haluaa hieman vähemmällä loukkaamisella kumota toisen argumentin ilman vasta-argumenttia, voidaan toisen asiantuntemus kyseenalaistaa. Yleisiä muotoja on koulutuksen, työkokemuksen tai luettujen asioiden puutteella vihjailu tai suora kyseenalaistaminen. Koska tyypillisesti somessa kumpikaan osapuoli ei tiedä keskustelukumppanistaan oikeastaan mitään, on yleinen oletus että vastapuoli, ilmaistessaan vastakkaisen näkemyksen asiasta, on jollain tavalla kelvoton esittämään kantaansa. Sen sijaan että tutkitaan mitä sanottiin, isketään heti takaisin kyseenalaistamalla vastapuolen persoona.

Entäpä sanomisen sallittavuus henkilöstä riippuen? Vähemmistön edustaja saa vitsailla omasta ja (joskus) muiden vähemmistöistä, mutta valkoinen heteromies on rasisti/fasisti/sovinisti/jne, joka ei voi koskaan edes tietää mitä on olla [lisää haluttu vähemmistö] eikä ainakaan tietää asiasta enemmän kuin omakohtaisella kokemuksella varustettu vähemmistön edustaja. Kuitenkin kuka tahansa voi tietää jostain asiasta enemmän kuin toinen, jopa "kaikki" koulut käynyt ihminen. Henkilökohtainen kokemus ei liioin takaa muuta tietoa kuin juuri sen oman henkilökohtaisen kokemuksen... Kuinka todennäköistä on tavallisen tallaajan tietävän esimerkiksi kvanttifysiikan hienoudet, se onkin taas ihan toinen juttu.

Rumat

Rumaa on kuitenkin se jälki yhteiskunnalle tästä kaikesta. Poliittinen korrektius vaimentaa ihmisiä ja loukkaukset lentelevät jokaisesta erimielisyydestä. Kun kommunikointia ei kunnolla opeteta vaan oppi saadaan mediasta, saavutetaan nykyisenkaltainen tilanne: kuka sanoo on tärkeämpää kuin mitä sanotaan.

Jokainen voikin vaikuttaa omalta osaltaan, niin halutessaan, jatkaako tätä tahallaan luotua sanojakeskeisyyttä. Vallassa oleville tämä on tärkeä asia, koska kaikki virallista totuutta vastaan puhuvat voidaan helposti tallata maahan - jokaisesta ihmisestä löytyy vikoja mitä voidaan tuoda esiin negatiivisena asiana. Ihmisten leimaaminen heti keskustelun alkuun antaa aina toiselle etulyöntiaseman, vaikka heikompi osapuoli olisikin faktojen ja argumenttiensa kanssa lähes varma "voittaja". Mutta kun kaikesta pitää kilpailla ja kilpailussa kaikki on sallittua...

Oma ennakkoasenne on ratkaisevassa tekijässä aina kun uutta tietoa on tarjolla. Tiedon oikeellisuus yritetään arvioida lähteen perusteella, mikä on normaali tapa ihmiselle havainnoida maailmaa. Mihin tietolähteeseen sen oman luottamuksensa voi sitten varmasti laittaa? Ei oikeastaan yhteenkään - kaikki voivat, vahingossa tai tahallaan, levittää väärää tietoa. On toki paljon vaivalloisempaa aina varmistaa asiat useasta lähteestä kuin vain luottaa esimerkiksi viralliseen totuuteen. Hyvänä nyrkkisääntönä voidaankin pitää: kaikki media on propagandaa, suuntaan tai toiseen.

Friday, February 17, 2017

Väkivalta luo väkivaltaa

Fyysistä väkivaltaa

Ihmisen elämä on yhtä oppimista kehdosta hautaan. Väkivaltaa pidetään kovin pahana asiana, mutta kun tarkemmin yhteiskuntaa tutkii, alkaa väkivallan opettaminen jo hyvinkin nuoresta, lisääntyen aikuisikään saakka missä väkivallan mainostus saavuttaa "normaalin" tasonsa. Televisio, elokuvat ja kaikki muukin media on kyllästetty väkivallalla ja sen ihannoinnilla. Ei vain näytelty väkivalta vaan myös uutiset puskevat tuutin täydeltä sotaa ja kurjuutta ihmisten olohuoneisiin saakka. Väkivallasta tulee viihdettä ja "normaali" olotila.

Aikuinen ihminen toki yleensä käsittää fiktiivisen ja todellisen väkivallan eron, kun se ruudusta takaraivoon asti saapuu. Media kuitenkin maalaa tarkan kuvan, mikä on oikeutettua ja mikä väärää väkivaltaa. Sota terrorismia vastaan on ok, "pahiksien" hakkaaminen ja tappaminen on ok, rumasti puhuvan ihmisen poskelle lätkäisy on ok ja näitä esimerkkien listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Mutta kykeneekö ihmismieli oikeasti erottamaan ja luokittelemaan oikeutetun väkivallan väärästä väkivallasta? Ja vielä tärkeämpää, kenen oikeudenmukaisuuden mukaan mennään? Rahalla saa ostettua median tuen vaikka kuinka vakaville sotarikoksille ja siviilien pommitus onkin "hyvä" asia, kun se vaan myydään sopivassa paketissa.

Koska kielloilla ei ole tähän päivään mennessä pystytty oikeastaan mitään vielä estämään, on väkivallan esittämisen kieltäminen tehoton tapa ratkaista luotua ongelmaa. Jokainen ihminen on yksilö ja miten vastaanotettua tietoa käsittelee, on jokaisella oma prosessi. Todistetun väkivallan luonne, eli todellinen tai fiktiivinen, vaikuttaa myös suuresti miten ihminen siihen suhtautuu. Katsomalla 100 sotaelokuvaa antaa eri reaktion kuin olla kerran itse pommituksen alla, se on varmaa, mutta jokainen pieni osatekijä muokkaa ihmistä - suuntaan tai toiseen.

Verbaalista väkivaltaa

Aivan kuten fyysisessä väkivallassa, mekanismit ovat täysin samat. Toisilta ihmisiltä opitaan sen yhteiskunnan tavat miten kommunikointi suoritetaan. Mikä on hyväksyttyä, mikä kiellettyä, määräytyy yhteiskunnan kirjoittamattomien pelisääntöjen mukaan ja nämä säännöt mukautuvat yllättävän nopeasti yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Pakottaminen tietyn tyyppiseen viestintään ei kuitenkaan toimi edes Suomen mittakaavassa, kuten poliisin kivapuhe kampanja jälleen kerran osoitti. Jokainen yhteiskunnan osa määrittelee itse omat rajansa.

Median osuus tässä verbaalisessa väkivallassa nousee paljon merkittävämpään osaan kuin fyysisessä väkivallassa - on paljon hyväksyttävämpää kopioida vittuilutavat televisiosta kuin kopioida toisen pieksemistavat, ainakin suurimmalle osalle ihmisistä. Sosiaalinen media levittää nopeammin kuin koskaan ennen (tunnetussa historiassa) uudet viestintätavat valtaväestöön. Jokainen alakulttuuri määrittää itse hyväksytyt "aseet" vastustajan lyömiseksi - rasisti, fasisti, natsi, hullu, suvakki...lista on loputon.

Koska kaikki kommunikointi on opittua ja missään ei kansalle opeteta asiallisesti miten kommunikoidaan ilman väkivaltaa, onko se mikään ihme että asiat ovat nykyisellä mallillaan? Kivapuhekampanjat kääntyvät itseään vastaan kun kuuntelijoita kohdellaan kuten he olisivat leikkikouluikäisiä tuhmia lapsia. Pahennetaan ongelmaa vain entisestään, mutta se siinä taitaa olla tarkoituksena... Miten muuten saadaan kunnon poliisivaltio aikaiseksi?

Rakenteellista väkivaltaa

Ylläolevien esimerkkien lisäksi yhteiskunta viestittää muillakin tavoin väkivallan puolesta. Vaikka ulospäin annetaan kuva, että väkivaltaa ei suvaita, kertoo valtion toimet ja lait hieman toista sanomaa. Jatkuva sodalla pelottelu ja konfliktien tuominen uutisten kärkeen lietsoo kansassa pelkoa, mikä taas kasvattaa kulutusta ja kehottaa valmistautumaan tuntematonta uhkaa vastaan - väkivalloin. Toisen kimppuun hyökkääminen on laitonta, mutta vähintään yhtä pahana pidetään itsepuolustusta - uhri on siis aina heikoimmassa asemassa ja hyökkääjällä on "etu". Väkivallan käytöstä rangaistaan, mutta valtiolta varastaminen on suurempi rikos. Mikä on siis annettu viesti?

Myös päihteet pelaavat oman osansa tässä asiassa - mikä on sallittua ja mikä kiellettyä/laitonta. Sodissa on opittu mitkä aineet aiheuttavat positiivisia ja mitkä negatiivisia suorituskyvyn muutoksia. Stimulantit parantavat suorituskykyä, alkoholin kyky alentaa estoja toimii myös osittain suorituskykyä parantavana kun taas kannabiksen poltto tyssää taisteluhalut lähes täysin. Demonisoidaan siis alkoholi, samalla kun sen käyttö sallitaan ja jopa kannustetaan - estot poistettuna saadaan osan käyttäytyminen aggressiivisemmaksi ja kun on opittu pienestä pitäen miten asiat hoidetaan... Kohtuukäytöllä ja eri opeilla alkoholin ongelmat voitaisiinkin suurelta osin poistaa, mutta sitä ei haluta.

Viedäänkö meitä kuin pässiä narusta loputtomaan sotaan toisiamme vastaan? Lyhyesti: Kyllä. Salaliittoteoriaa, on moni valmis huutamaan ja kaikki varoitukset kuuluvat kuuroille korville. Neoliberalismi, joka on nykyään "vallassa", haluaa ihmisten ajattelevan koko asian olevan vain foliohattujen juttuja. Kaikesta pitää kilpailla kaikkea vastaan ja kilpailussa on kaikki sallittua - voittaminen on tärkeintä ja joskus voittamiseen tarvitaan väkivaltaa. Astuuko ulos tästä oravanpyörästä on jokaisen oma valinta ja päätös. Askeleen voi ottaa ja silti katsoa hyvissä mielin Game of Thronessia, kunhan vain ymmärtää missä mennään...

Wednesday, February 15, 2017

Demokratisointia

Kun demokratisaatio uhkaa

Demokratisaatiolla tarkoitetaan tilannetta, missä vallassa olevaa järjestelmää yritetään muuttaa demokraattisemmaksi. Tällaisia liikkeitä on ilmaantunut aina silloin tällöin ja ne ovat onnistuneet ajamaan yleensä kansan asiaa edes vähän eteenpäin. On edistetty tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, estetty työväen riistoa ja milloin mitäkin. Kansaa on kuultu ja riittävän massan saavutettuaan on asiat muuttuneet ainakin lyhyeksi aikaa hieman paremmaksi kansalle.

Mutta se ei käy ollenkaan päinsä - demokratia on kauhistus omistavalle luokalle. Jos jokaisen ääni on yhtä arvokas, miten saadaan pidettyä valta vallassa olevien käsissä eikä anneta "tyhmälle kansalle" sanaa? Tähän kysymykseen on eri maat valinneet hieman eri keinoja ja Suomi on päätynyt näennäisdemokratiaan, eli edustukselliseen demokratiaan. Demokratian kanssa tällä järjestelmällä ei ole nimen lisäksi juurikaan yhtäläisyyksiä, mutta se uppoaa kansaan. Saahan sentään puhelimella äänestää omaa Euroviisu-edustajaa, eli täytyy se oma vaalilippuraapustus olla ainakin yhtä suuri kannanotto?

Lainsäätäjät määräävät minkä verran kansan ääntä tarvitsee kuulla ja nykyään se osuus on lähes hälyyttävän pieni. Propaganda on kuitenkin purrut ja yhden totuuden kansa hurraa suureen ääneen valitessaan vaaleissa tulevia johtajiaan. Taitavasti kirjoitettuun propagandaan on kuitenkin tarkkaavaisemmalle luettavissa hälytysmerkkejä, mutta kun mainospuheet on kunnossa, kaikki on hyvin. Päättäjien suuret puheet saavat kansan hurraamaan, vaikka luulisi että jo ties kuinka monennen kerran on todistettu vaalipuheiden olevan ihan täyttä paskaa.

Piiri pieni pyörii

Kuten oletettavasti tulee seuraavissakin vaaleissa käymään, vanhat puolueet säilyttävät asemansa ja pienpuolueiden korkeintaan pari ehdokasta saattaa päästä hallitukseen asti, missä heillä on sananvaltaa tasan nolla. Valtapuolueet pitävät valtansa määräämällä esimerkiksi lakeja, jotka asettavat pienpuolueet epäreiluun asetelmaan - kannattajakortteja pitää kerätä uudestaan ja uudestaan ja rahoitusta ei tipu ellei edustajia pääse läpi. Näillä helpoilla konsteilla voidaan jo karsia melkein kaikki pienpuolueet pois leikistä.

Kun äänestäjä on lippuunsa rustannut numeron, kenelle se ääni oikeastaan meneekään? Edustajalle, joka saa käskynsä ylhäältä - puoluekuri pitää Suomessa todella hyvin. Edustaja voi julkisuuteen puhua omia mielipiteitään puolueesta riippuen vaihtelevalla vapaudella, mutta kun äänestys on kohdalla, nappia painetaan miten käsky kävi. En ole tarkemmin eri puolueiden nokkimisjärjestyksiä tutkinut, mutta ne seuraavat poikkeuksetta suunnilleen seuraavaa kaavaa: edustaja - "piiska" - puolueen johtaja - puolueen hallitus - puolueen rahoittajat - rahoittajien rahoittajat - omistava luokka.

Ja kun viesti omistavalta luokalta on valunut edustajalle asti, hän kiltisti painaa nappia lakimuutosten puolesta, jotka suoraan hyödyttävät omistavaa luokkaa - yleensä kaikkien muiden kustannuksella. Eli kenelle se sinun äänesi taas menikään? Puolueen rahoittajista on vaihtelevasti tietoa saatavilla ja rahoittajien rahoittajat pysyvät yleensä visusti piilossa. Heille "oikea" demokratia on suurin uhka - se prosentin murto-osa, mikä naruista vetelee, ei halua jakaa enemmistölle senttiäkään omaisuudestaan. Enemmistö kun voisi tehdä päätöksen, että omaisuus jaettaisiin tasan...

Kohti uutta maailmaa

Merkkejä uudesta demokratisaation aallosta on nähtävissä ympäri maailmaa. Brexit, Trump ja EUn rakoilu antaa pientä toivoa muutokseen, missä kansa saisi edes murto-osan oikeuksistaan takaisin. 70-luvulla tavallinen duunari saattoi kovalla työllään ruokkia koko perheensä ja ostaa oman pirtin, missä kasvatti oman katraansa. Nykyään ei riitä että molemmat puolisot tekevät ylitöitä ja se 1.5 lasta on kunnallisessa päivähoidossa, samalla kun vuokra syö loputkin rahat. Valtio on lakeja säätämällä onnistunut kyykyttämään yli 99% kansasta ja alimpaan kastiin poljetut, työttömät, sairaat ja eläkeläiset, on jo haudattu niin syvälle suohon että vaarana on väkivaltainen nousu niitä edustaja-nukkeja vastaan.

Maahan poljettu kansa jaetaankin sitten tasaisesti eri valtapuolueiden kesken, että saadaan illuusio vaikuttamisesta. Jokainen puolue ottaa oman kantansa ja haalii osan kansasta kannattajakseen, samalla kertoen kuinka ne muut ovat niin pahoja ja huonoja vaihtoehtoja. Äänestämällä voit siis vaikuttaa mitä naamoja katselet televisiosta seuraavat vuodet. Jos siis äänestät yhtäkään nykyistä puoluetta. Pienpuolueissa on siis se toivo, mutta mikään ei tietysti estä niitä muuttumasta samanlaisiksi kansan kyykyttäjiksi valtaan päästyään.

Kuitenkin joukossa on voimaa. Kulutuskäyttäytymisellä voit ohjailla sitä, kenellä on varaa vedellä edustajien naruista. Yhden kieltäytyminen kannattamasta jotain järjestelmän osaa ei vielä tee kesää, mutta kun yhdestä tulee kymmenen, kymmenestä sata ja sadasta tuhansia, alkaa se ääni kuulumaan. Äänestämättä jättäminen tosin taas antaa vallan takaisin valtapuolueille - osa äänestää samaa puoluetta kehdosta hautaan, tietämättä edes miksi niin teki. Elämme siis jännittäviä aikoja ja koska aina voi oppia, on aika oppia että oppimasi avuttomuus on vain järjestelmän keino pitää sinut passiivisena toimijana.

Tuesday, February 14, 2017

"Agentti Smith" - efekti

Järjestelmän vartijat

Elokuva 'The Matrix' on kieltämättä yksi mielenkiintoisimmista pätkistä pitkään aikaan. (Jos et ole vielä leffaa nähnyt, mars katsomaan.) Jos karsitaan kaikki erikoistehosteet ja pintajuoni päältä pois, on elokuvan sanoma pelottavan lähellä nykyistä järjestelmää, missä me kaikki elämme. Patterina olemisen sijaan ihmiset ovat orjia tai työmuurahaisia, herrojensa täysin riepoteltavissa ja työn edut itselleen haalien. Vielä pelottavampaa onkin Agentti Smith-efektin (termi, johon vasta hiljattain itsekin törmäsin) paikkansapitävyys.

Elokuvassa Agentti Smith voi hypätä kenen tahansa taviksen kehoon ja ottaa hänet täysin haltuunsa - puolustaakseen järjestelmää. Sama efekti tapahtuu myös nykyään, kun menet ottamaan vahingossa tai tahallaan puheeksi virallisen totuuden vastaisen asian "väärässä" porukassa. Ihmiset muuttuvat järjestelmässä elävistä ihmisistä järjestelmää henkeen ja vereen puolustaviksi vartijoiksi. Virallista totuutta ei saa häväistä ja siitä on pidettävä kiinni, vähintään siksi että niin tekee "hyvä ihminen", mutta yleensä syynä on ehdollistettu ajattelutapa tietyistä asioista.

Siinä kohtaa toki vertaus hieman ontuu verrattuna oikeaan Agenttiin, kun ihminen aloittaa virallisen totuuden puolustelun: Agentti tietää mitä ja miksi puolustetaan, kun taas ihminen harvemmin tajuaa miksi jotain totuutta on puolustettava niin vahvasti. Yhtä kaikki, järjestelmää suojataan lähes suu vaahdossa ja itkupotkuraivarin saattelemana. Aiheesta riippuen on muistettava käyttää oikeaa leimaa vastapuolelle: natsi, rasisti, fasisti, foliohattu, jne... Omaa tietoa ja ymmärrystä aiheesta ei juurikaan tarvita, koska virallinen totuus oikeista uutisista on kaikille kerrottu ja sitä on puolustettava, koska ... miksi?

Suojeltava totuus

Yhtenä hauskana kuriositeettinä voidaan pitää jopa lain suojaamaa Jumalanpilkkaa - miksi ihmeessä joku kaikkea mahtavampi tarvitsee jonkun lakipykälän suojan? Laki on antanut myös muille ryhmittymille saman immuniteetin arvostelusta ja poliisi sitä nykyään, kun kivapuheeltaan ehtivät, vahtii ettei vaan sanota tuhmasti. Yllämainituista esimerkeistä ei toki edes kaikki "hyvät ihmiset" mene täyteen järjestelmänsuojelutilaan, joten niistä saattaa joissain piireissä voida puhua melkein vapaasti.

Lähes satavarman Agentti Smith-efektin saakin helpoiten mainitsemalla rokotukset ja muut lääketieteen kyseenalaiset saavutukset. Myös ruoka-asioita suojelemaan on riittävästi virallista totuutta suojelevia, mutta (onneksi) se on vähenemään päin. Jos jostain muusta asiasta on uutisissa puhuttu tiettyyn suuntaan, on kaikki siitä eroava aina salaliittoteoriaa ja triggeröityminen tapahtuu hyvinkin usein. Mitä enemmän on johonkin asiaan ladattu tunnetta mukaan propagandalla, sitä vahvempi on efekti.

Kun kansa on alusta pitäen opetettu hyvin auktoriteettiuskovaiseksi, on uusien virallisten totuuksien lisäily kohtuullisen helppoa. Sosiaalinen media on kuitenkin onnistunut nakertamaan tätä uudempaa propagandaa ja valheisiin uskominen ei ole saavuttanut samaa tasoa kuin vanhojen virallisten totuuksien kanssa on tapahtunut. Lähes kaikki uudet vaihtoehtoiset mediat ovat tietoisesti lähteneetkin propagandaleikkiin mukaan juuri sillä vanhojen virallisten totuuksien radiohiljaisuudella - fiksu valinta, koska omaa mainetta ei kannata tärvellä lähtemällä jokaista vanhaa tuulimyllyä vastaan taistelemaan... ja ne vanhat viralliset totuudet saattavat olla iskostettuna niin vahvasti, ettei niitä edes kyseenalaista, vaikka kuinka on mukana vaihtoehtomediassa.

Matrixista irrotetut

Kukaan ei tiedä, eikä tule koskaan tietämään "koko totuutta" mistään asiasta. Joka väittää tietävänsä jostain asiasta kaiken mahdollisen, ei huijaa kuin itseään. Näitä virallisen totuuden kaikkitietäviä asiantuntijoita toki kiikutetaan esille aina kun halutaan vahvistaa jotain propagandaviestiä - päivittämään sisäiset Agentti Smithit vastaamaan nykyhetken "tietoa". Päivitetyt Agentit pystyvätkin tehokkaammin taistelemaan järjestelmän suurimpia vihollisia: järjestelmästä (osin) irrotettuja ihmisiä.

Ketään ei taida liioin pystyä irroittamaan vanhasta opeistaan kokonaan. Pieniä osia aivopesusta jää väistämättä jokaisen korvien väliin ja sisäinen Agentti Smith saattaa nousta pinnalle jopa itselle yllätyksenä. Oli sitten aivopesty tai ei, ihmisreaktio on kuitenkin sama, eli lähes sokea hyökkäys omaa uskomustaan vastaan. Lähes jokaisesta se reaktio kuitenkin löytyy mikä sen sisäisen Agentin tuo esiin vain vaihtelee - suojeleeko sillä sitten järjestelmää vai ei, onkin toinen asia. Ja siitäpä se nimi tälle määritelmälle tuleekin, Agentti Smith suojelee virallista totuutta.

Loppuviimein jokainen ihminen on yksilö ja elää omassa kuplassaan. Kuplien välinen kommunikointi on jo tarpeeksi haastavaa ilman Agentteja ja sen jälkeen kun Smith on ilmaantunut, on peli jo menetetty. Ensiaskel parempaan maailmaan olisikin se, että ihmiset hyväksyisivät olla eri mieltä asioista. Mutta se ei toki käy päinsä, kun aina pitää voittaa... mutta siitä lisää joskus myöhemmin. Loppuun vielä lyhyt funtsittava: Kumman pillerin sinä valitset?

Friday, February 10, 2017

Kulttuurien törmäyskurssi

Oppia ikä kaikki

Missä vaiheessa ihminen lasketaan ensimmäistä kertaa tiedostavaksi olennoksi ja elämäksi, vaihtelee suuresti. Joidenkin mukaan vasta synnytyksen jälkeen tämä kudosmöykky on ihminen ja sitä ennen vain jotain alempiarvoista. Kuitenkin jo hyvin varhaisessa vaiheessa ulkopuoliset tekijät vaikuttavat ihmiseen. Kaikki mikä vaikuttaa äitiin, vaikuttaa myös lapseen ihan alusta alkaen. Jos äiti on esimerkiksi stressin alaisena, valmistautuu tämä hyvin varhaisessa vaiheessa kasvuaan oleva nuori ihminen mahdollisesti taistelemaan hengestään jotain tuntematonta vihollista vastaan - onhan hänen äitinsä hätätilassa ja valmistautuminen on aloitettava hyvissä ajoin.

Heti syntymän jälkeen avautuu ihmiselle uusi maailma. Äänien ja kuvien (ja tietysti muidenkin aistien) antama informaatiotulva iskee ja siitä on jollain tapaa saatava tolkku. Tolkku saadaan rajoittamalla informaatiotulvaa: kuunnellaan mitä ääniä ja äänteitä ympärillä hyörivät aikuiset päästelevät ja pidetään tarkkaa lukua miltä "omat" näyttävät. Kaikki turhalta vaikuttava unohtuu ja tutut ja turvalliset vahvistuvat. Ihminen oppii mihin ryhmään hän kuuluu ja yrittää päätellä mitkä kriteerit siihen vaaditaan - hänen selviytymisensä riippuu siitä.

Ihminen siis oppii talon tavoille hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Menee kuitenkin vuosia, että näissä oudoissa tavoissa ja rituaaleissa, äänteistä puhumattakaan, olisi jokin kaava, mutta ennemmin tai myöhemmin suurin osa näistä tapahtumista lasketaan "normaaliksi" tässä ryhmässä. Koska ihminen on ehkäpä se kaikista mukautumiskykyisin eläin maan päällä, voi tämä "normaali" olla lähes mitä tahansa. Mutta se, mikä on normaalia yhdelle, ei sitä läheskään aina ole toiselle. Kenen "normaali" sitten onkaan oikein ja kenen väärin, siitä kysymyksestä päästäänkin seuraavaan vaiheeseen tässä elämän opin tiellä.


Sosialisaatio vai Indoktrinaatio

Tullakseen osaksi yhteiskuntaa, on nuoren ihmisen opittava myös vallassa olevan yhteiskunnan säännöt. Tätä prosessia kutsutaan sosialisaatioksi, kun ihminen kasvaa osaksi yhteiskuntaa. Yhteiskunnasta ja kasvuvaiheesta riippuu paljolti mitä, miten ja koska ihminen oppii milloin mitäkin. Kaikki yhteiskunnan osat osallistuvat tähän kasvatukseen, muokatakseen juuri siihen sopivan ihmisen. Kuitenkin osa yhteiskunnan kasvatuksesta ei ole sosialisaatiota vaan enemmänkin indoktrinaatiota. Yksi malliesimerkki tästä yhteiskunnan indoktrinaatiosta Suomessa on auktoriteettiusko, joka on iskostettu kansaan varsin tehokkaasti.

Samaa auktoriteettiuskoa vasaroidaan ihmisten päähän lähes kaikissa kulttuureissa, mutta jokainen määrittää ne "oikeat" ja "väärät" auktoriteetit omalla tavallaan. Myös uskomus siihen, että tarvitaan joku muu kuin itse johtamaan, kertomaan mitä tulisi tehdä ja ottamaan vastuu ihmisten asioista. Taaskin eri kulttuurit määrittävät nämä varsin vaihtelevasti. Kaksi täysin identtistä ihmistä, kasvaessaan täysin eri kulttuureissa, voivat näyttää samalta ja erota lähes jokaiselta muulta ominaisuudeltaan ja ajatusmaailmaltaan hyvinkin suuresti. Tämän ei toki pitäisi tulla suurena yllätyksenä kenellekään, mutta nämä kulttuurien yhteentörmäykset aiheuttavat ainakin valtamedialle ja viralliselle totuudelle suuria teeskenneltyjä vaikeuksia.

Kun jo saman kulttuurin sisällä, mutta eri kuplissa elävät ihmiset ovat toisinaan valmiita viemään sanalliset konfliktinsa fyysisiksi, kuinka voidaan edes kuvitella vielä suurempien erojen vain istuvan saman pöydän ääreen ja sopivan erimielisyytensä? Yksilötasolla on sopuun vielä mahdollisuus, mutta suuremmassa mittakaavassa kaikki kulttuurisekoitukset ovat mitä suotuisin kasvualusta konflikteille. Mutta tämä on kaikki vain suunniteltua kulttuurien hävittämistä, kulttuurimarxismia, koska lähes mikä tahansa vahva ja kehittynyt kulttuuri pärjää omillaan ilman ulkopuolista sekaantumista tai ylhäältä alas johtamista.


Mitä asialle voitaisiin tehdä?

Helpoin ratkaisu olisi tietenkin estää kulttuurien törmäys laittamalla tarkat rajoitukset siihen, kuka saa ja ei saa muuttaa tietylle alueelle. Yksilötasolla tarkkaillessa asia on tietenkin toinen - yksilö voi aina oppia uuden "talon tavoille" ja integroitua uuteen kulttuuriin. Jos on oppinut yhden kulttuurin tavoille, on mahdollista oppia uuden tavoille. Siinä kuitenkin törmätään ihmisen tahtoon: haluaako ihminen integroitua uuteen kulttuuriin vai muuttaa sen omanlaisekseen?

Jos joku ihminen pitää suuresti nykyisestä kulttuuristaan ja on täysin varma sen olevan ylivoimainen kaikkiin muihin nähden (eli indoktrinaatio on täysin suoritettu), on turha kuvitella että moista henkilökohtaista kuplaa voitaisiin puhkaista ulkoapäin. Mitä enemmän ihminen taas halveksii omaa nykyistä kulttuuriaan, sen helpompi on vaihtaa kelkkaa ja omaksua aivan uudet uskomukset tilalle ja rakentaa uusi kupla. Yhteisölle olisikin positiivinen asia että kaikki siihen kuuluvat ajattelisivat asioista edes suunnilleen samalla tapaa ja yhteisön sisällä olevat, muita jäseniä halveksivat, harkitsisivat osoitteen vaihtamista soveliaampaan ympäristöön...

Jokainen on tietysti oikeutettu omaan mielipiteeseensä ja haluamaansa tapaan tulkita maailmaa. Indoktrinaatiolla yritetään pakottaa ihmiset samaan muottiin, mutta siinä ei tarkoitus olekaan saada ihmiset ajattelemaan omilla aivoillaan vaan olemaan vain osa suurempaa koneistoa. Itsenäisesti ajattelevat ihmiset ovat samalla suuri etu, mutta myös vaara yhteiskunnalle - etu sille yhteisölle, vaara vallan kahvassa oleville. Koko maailman mittakaavassa monikulttuurisuus onkin rikkaus - jokainen kulttuuri omalla alueellaan, yhteistyötä tehden osaamisiaan ja resurssejaan keskenään vaihtaen sulassa sovussa.

Saturday, February 4, 2017

Aatteet ja Moninkertaistajat

Aatteen paloa

Joukossa on voimaa. Joidenkin tutkimusten mukaan ihmisellä voi olla korkeintaan noin 150 läheistä ihmistä. Siis ihmisiä, joiden kanssa pysyy (halutessaan) kärryillä heidän asioistaan ja pystyy pitämään riittävää vuorovaikutusta että välit säilyvät. Tuttuja ja tutuntuttuja voi toki olla lähes rajaton määrä, mutta näitä lähempänä olevia ei ihminen rajaansa enempää pysty säilyttää. Yhden ihmisen vetämä "mikätahansa" saattaa takertua juuri tästä syystä rajalliseen lukumäärään.

Tarvitaan siis joku isompi yhtenevä tekijä, kuin vain yksi henkilö. Tarvitaan jonkin sortin aate sinne pohjalle. Aatteen on oltava riittävän ylimalkainen, että suurin joukoin siihen voi takertua. Uuden aatteen taakse ja keulaksi on kuitenkin saatava ihmisiä mukaan, kun taas vanhojen ja olemassa olevien aatteiden keulakuvaksi riittää "puhuva pää". Taustalle jäävät kannatusjoukot ovat tärkeitä mille tahansa aatteelle ja vanhan aatteen kannatteluun (ja manipulointiin) heidän tekemä työnsä on tärkeää.

Johtajia on moneen kastiin ja vanhan aatteen johtoon kelpaakin lähes kuka tahansa riittävän karisman/auktoriteetin omaava ihminen. Mutta uuden ja aloittavan aatteen johtoon tarvitaan jotain muuta - tarvitaan moninkertaistaja. Moninkertaistaja on ihminen, joka tuntee paljon ihmisiä, jotka tuntevat paljon ihmisiä jotka tuntevat paljon ihmisiä. Jos moninkertaistaja osaa esittää aatteen omalle 150 ihmisen ryhmälleen ja he tekevät samoin (toistaen samaa kavaa lähes loputtomiin), voi aate levitä kulovalkean tavoin. Näitä moninkertaistajia on kuitenkin aika harvassa, eikä matka ole läheskään ilman vaaroja.


Bensaa, hiiltä vai vettä liekkeihin?

Kun aatteen palo on saatu syttymään ja kansa innostuu aiheesta, on moninkertaistajan tehtävä kaukana päättyneestä. Lukumäärän kasvaessa on taakse pystyttävä rakentamaan organisaatio, joka palvelee aatetta. Mukaan on saatava luotettavia ihmisiä, jotka ovat "täysillä" menossa mukana, luottaen aatteeseen ja moninkertaistajaan. Jos nämä organisaation perustavat ihmiset pohjaavat liiaksi suureen johtajaansa, on vaarana johtajan mielen muuttuessa koko aatteen katoaminen ja vaihtuminen lähemmäksi henkilöpalvontaa.

Tästä henkilöpalvonnasta hyvänä esimerkkinä voitaneen pitää Perussuomalaisten omaa "isä aurinkoista", Timo Soinia. Alemmilla kannattajilla on vieläkin sitä samaa aatteen paloa, mutta mitä ylemmäksi hierarkiaa noustaan, sitä enemmän on kyse jostain ihan muusta millä aatteella PS aikoinaan sai kannattajansa. Koska en itse PS:n organisaatiota tarkemmin tunne, en osaa sanoa missä kohtaa heidän alkuperäinen aate on korvattu "Soinismilla" ja hänen sisäpiirinsä täysin omilla agendoillaan.

Moninkertaistaja on siis suurin mahdollisuus kasvattaa aate joksikin "elämää suuremmaksi", mutta samalla suurin riski koko aatteelle. Keinoja korruptoida johtaja on useita, mutta raha ja valta ovat ne suurimmat. Vallassa olevien aatteiden kannattajat eivät halua menettää kannattajiaan, joten uusille tulokkaille on usein tehtävä jotain. Jos ei moninkertaistajaa saada "hoidelluksi", on organisaatioon saatava mukaan omat myyrät, jotka toimivat päinvastaiseen suuntaan. Hajoita ja hallitse on täysin toimiva tekniikka jakamaan aate pieniin lokeroihin ja sitten kasvattaa eripuraa lokeroiden kesken.


Pienin yhteinen nimittäjä

Että aatteella olisi edes pieni mahdollisuus levitä kansan suosioon, on sen löydettävä pienin yhteinen nimittäjä. Eli ne ajatukset, joihin (lähes) kaikki voivat samaistua. Yhtenä loistavana esimerkkinä voidaankin pitää rasismin vastustusta, missä lähes määrittelemättömän asian taakse saadaan tuhatpäin ihmisiä. Aatteen sisäisiä suuntauksia voikin olla lähes rajattomasti, mutta itse ydin on oltava riittävän pieni ja yksinkertainen. Henkilöpalvonta voi toki olla tällainen pien-aate, mutta jos ihminen ei tee tahi ole tehnyt jotain todella suurta, mahtavaa tai sympaattista, ei aate tule koskaan laajenemaan sen 150 lähipiirin ohi.

Kun aate on saatu "kasaan", on yhtenä vaihtoehtona etsittävä se moninkertaistaja (tai useampikin) aatteen kannattajaksi. Vaihtoehtona toki on rakentaa aatteen pohja todella vahvaksi ja levittää sitä ruohonjuuritasolla, kunnes saavutetaan riittävä kannatus että vallassa oleva aate alkaa hermostua. Tästä ruohonjuuritason aatevaltauksesta esimerkkinä voitaisiin pitää vaihtoehtoisen totuuden kertomista ruuasta ja terveydestä. Tällä aatteella on toki muutama moninkertaistajakin nykyään matkassa, mutta työtä tehdään silti yksi ihminen kerrallaan - mikä on toki luonnollinen tapa levittää moista, jokainen kun vastaa lähinnä vaan omasta terveydestään.

Varmin merkki, että uusi aate on saamassa jalansijaa, on vallassa olevien aatteiden reagointi uuteen tulokkaaseen. Valtamedia alkaa kiikuttamaan vanhan vallan asiantuntijan toisensa jälkeen saarnaamaan virallista totuutta oikeista aatteista. Poliitikot ja muut auktoriteetit perustavat jos jonkinmoisia komiteoita vastaiskuun muutosta vastaan. Onko kaikki uudet aatteet sitten parempia kuin vanhat? Se riippuu jokaisen omasta arvomaailmasta - itse pidän monia uusia suuntauksia hyvänä ja osaa "uusista" suuntauksista tuhoisina... jokainen saa itse kuitenkin päättää omalla kohdallaan asian laidan.

Thursday, February 2, 2017

Orjatyötä

Perinteistä orjatyötä

Keksintö orjuuttaa muita juontaa juurensa kaukaiseen historiaan. Sumerialaiset taisivat ensimmäisenä kirjoittaa asiasta, mutta idea sopisi kehittyneen ihmisen siirtymisessä viljelemään, keräilyn ja metsästyksen sijaan. Orjien pito ja asema yhteiskunnassa riippui vallitsevasta kulttuurista, mutta tuskin koskaan olot ovat siinä asemassa olleilla olleet kovin hyvät, verrattuna vapaisiin ihmisiin. Nykyään orjat ja orjakauppa yhdistetään kuitenkin kaikista vahvimmin rapakon takaisiin tapahtumiin jota kesti reilut 200 vuotta, päättyen 1865.

Vielä tänäkin päivänä ihmisiä myydään ja omistetaan samoista syistä kuin ennenkin: työhön ja huvitukseksi. Hollywood antaa uskoa, että kaikilla orjilla oli huonot oltavat ja omistajat mielipuolisesti pieksivät orjiaan. Kuitenkin useammasta lähteestä löytyy päinvastaista tietoa, eli orjat olivat korvaamaton apu isännilleen, eikä se ollut kenenkään etu laiminlyödä tai kohdella huonosti orjia. Varmasti sekaan mahtuu ääripäiden lisäksi kaikenmoista kohtelua ja käyttöä.

Ihmiskauppa on edelleen hyvässä vedossa ympäri maailmaa, vaikkakin länsimaissa ollaan menoa pystytty hieman rajoittamaan. Ihmisen rajaton ahneus ja välinpitämättömyys muita kohtaan on karu tosiasia monelle. Kulttuuri ja uskonto ovat myös merkitsevässä asemassa siinä, kenet ja miten on sallittua orjuuttaa. Länsimaiseen ajatusmalliin ei orjien pito ja ihmisten orjuttaminen yleensä sovi, paitsi kun kyseessä on ihmisten myyminen seksileluiksi - sitä kyllä paheksutaan, mutta kuten yleensäkkin, poliitikkojen ja kansan paheksuminen ei asiaa juurikaan muuta.


Modernia orjatyötä

Entä jos orjaa ei enää laiteta kahleisiin ja polttomerkitä, vaan hänet laitetaan vankilaan jonka kaltereita ei näy ja annetaan numero (joka koostuu vaikkapa syntymäajasta ja muutamasta numerosta ja kirjaimesta)? Illuusio vapaudesta antaa toivoa, vaikkei sitä olekaan. Illuusio valinnasta sotkee mielen kun valinta ei oikeastaan ole vapaa. Määräyksiä on noudatettava tai rangaistaan. Työt on tehtävä tai piiska sivaltaa. Isäntä vie osansa ja siihen ei valitus auta - isännältä tuottojen piilottamisesta rangaistaan... kuulostaako yhtään tutulta?

Kuitenkin ihmismieli takertuu tähän orjuuttajaan, joka pieniä lahjoja joskus antaen näkee isäntänsä hyvänä asiana. Rakenteissa on turvallisuutta ja kun asiat on valmiiksi päätetty muiden toimesta, ei itse tarvitse kantaa vastuuta mistään. Isäntä tietää mikä on hyvästä ja mikä pahasta, kiltti orja tottelee joka käskyn ja pitää muut orjat ruodussa, ettei isäntä suutu ja rankaise. Vapauden sijaan parempi vaihtoehto on haluta isännäksi isännän paikalle tai edes piiskaa heiluttamaan ja muita orjia käskemään. Vapaus on pelottava käsite, kun sitä ei ole koskaan maistanut.

On se sitten kuka/mikä tahansa, valtio, pomo, puoliso tai vanhempi - ihmiset vievät tahallaan toisilta vapauksia omaksi edukseen. Kun pienestä pitäen oppii, että joku muu määrää suuren osan elämästä, on elämän jatkaminen orjana lähes luonnollinen tapa olla. Sukupolvi toisensa jälkeen jatkaa kuitenkin samaa kulkuaan, kilpaillessaan siitä kuka saa ruoskan ja ketä piiskataan. Muutama pääsee isännäksi mutta heilläkin on usein vielä isäntä. The Matrix (elokuva) onnistui tiivistämään tämän koko käsitteen modernista orjuudesta, piilottaen sen hienosti näyttävän toiminnan alle.


Heräämisiä?

Vanhasta ollaan opittu, se on selvää. Oppina ei kuitenkaan ollut orjuuden olevan negatiivinen asia, vaan että se on piilotettava ja naamioitava. Halpatyövoimaa kehitysmaista on yksi neoliberalistien keino saada orjia töihin, samalla kun huonompiosaisia kansalaisia ajetaan samaan kastiin. Jostain syystä tämä kuitenkin nähdään jotenkin humaanina avustamisena, kun todellisuudessa toimilla poljetaan sekä tulijoiden että oman kansan alimmat kastit velkaorjuudessa ja kurjuudessa elämään. Toki Suomessa "kurjuudessa eläminen" on eri asia kuin jossain kehitysmaassa, mutta ihmismieleen niillä molemmilla on sama vaikutus.

Nykyään ihmisen arvo määritellään omaisuuden mukaan. Kun siihen lisätään eri töiden kieroutunut arvostus, saadaan elämän perusvaatimuksiin työtä tekevät näyttämään mitättömiltä samalla kuin kaikista "turhimmat" (ja usein myös haitalliset) ammattikunnat esiintymään lähes sankareina. Niin kauan, kun kulttuuri (ja uskonnot) arvottavat ihmiset heidän todellisen hyötynsä yhteiskunnalle käänteisessä järjestyksessä, ei tälle orjuuttamiselle tule loppua. Mutta eipä ne orjien omistajat taida asemastaan haluta luopua - muut tekevät työt ja itse hyötyy eniten vain siksi, koska pystyy niin tekemään... ja siksi, että se sallitaan.

Ehkä kuitenkin pieni osa ihmisistä on heräämässä tähän karuun todellisuuteen. Se on toki vain ensiaskel ja kaukana asioiden kääntämisestä takaisin ihmisten tasa-arvoon. Väkivalta ei liioin tule asiaa ratkaisemaan, koska järjestelmän isännillä ja vartijoilla on siinä valtaisa ylivoima. Mutta missä heillä ei ole ylivoimaa, on puhtaasti määrässä. Jokainen laskekoon itse, miten pieni joukko hallitsee niin monia: 1% joka omistaa, käyttää osan resursseistaan palkkaamalla/lahjomalla 5% vahtimaan niitä loppuja 94%:a. Moni on valmis vastaanottamaan piiskan käteensä, kun vaihtoehtona on tulla piiskatuksi. Mutta jos se 5% ymmärtää tulleensa huijatuksi...