Monday, January 30, 2017

Kulttuurimarxismin uudet vaatteet - Neoliberalismi

Kulttuurimarxismi

Kulttuurimarxismi, monikultturismi, Frankfurtin koulukunta ja ties mitä, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Yhtä kaikki, sosiaalinen muutos on tämän moninaisten ideologioiden yhteenliittymän tarkoitus. Vanhasta pitää päästä eroon ja uutta tilalle, koska silloin on kaikki paremmin. Tai siis, se on yksi tulkinta tästä sekamelskasta kyseenalaisia tulkintoja Marxin, Kantin, Freudin ja muutaman muun "suuren" ajattelijan aivotuksista. Termiä kultturimarxismi käytetään nykyään useassa eri otteessa ja sitä voidaan pitää lähes synonyyminä sanalle "mädätys". Jokainen itse päättäköön onko kulttuurimarxismi sitten mädätystä, maailman pelastusta vai jotain ihan muuta.

Keinoja tähän vanhan tuhoamiseen on lähes rajattomasti. Asia on niin laaja, että siitä voisi kirjoittaa kirjoja, mutta koetetaan nyt edes pintaa raapaista tässä. Sanat ja niiden merkitykset pelaavat suurta osaa vanhan tuhoamisessa. Sanoja määritetään uusiksi ja uusia keksitään sellaista vauhtia, että vain mukahyvemmistö pysyy siinä mukana. Tämä mukahyvemmistö, eli "hyvä ihminen" tietää mistä kukin saa puhua, miten asioista saa puhua ja pitää huolen siitä ettei sääntöjä rikota. Kuulostaa kivapuheelta ja vihapuheelta, eikö totta?

Vanhoja yhdistäviä asioita ei myöskään voi suvaita kulttuurimarxismissa. Ihmisten lokerointi ja arvottaminen on hajottamisvaiheessa tärkeää. Lopullisessa ratkaisussahan kaikki ovat saman arvoisia, omia yksilöitään - ilman ainuttakaan omaa ajatusta ja vain pieni osa suurta koneistoa. Ideaalitilanteessa suuri "isä aurinkoinen" johtaa kansaa ja kaikki ovat yhtä tyytyväisiä elämäänsä. Ei ole enää mitään identiteettiä kenelläkään vaan kaikki ovat vain "hyviä ihmisiä". Utopia, missä kaikilla on yhtä kiva olla... eli ei kenelläkään, paitsi suuren johtajan suurimmilla kannattajilla. Toiset ovat siis tasavertaisempia kuin toiset.


Uudet vaatteet, eli Neoliberalismi

Vaikka kulttuurimarxismilla onkin vielä oma, suuri, kannattajajoukkonsa, on kukkulan kuninkaaksi haluavien kisaan liittynyt uudehko pelaaja: neoliberalismi. Globalismi ja liberaalit arvot kuulostavat hyvältä monen korvaan, koska protektionismi ja nationalismi ovat natsien ideologiaa - näin tietää jokainen "hyvä ihminen". Ei ole enää yhtä suurta johtajaa vaan kaikki elävät iloisesti yhdessä ja kulkevat vapaassa maailmassa halujensa mukaan. Kuulostaa paljon paremmalta kuin kulttuurimarxismi, joka on saanut aivan liikaa negatiivista julkisuutta. Paitsi että...

Keinot, millä moinen saavutetaan, ovat lähes täsmälleen samat kuin kulttuurimarxismissa. Mukaan on lisätty kaikesta kilpailu ja rajat ylittävän omaisuuden haalimisen ihannointi. Kun kulttuurimarxisti on utopiassaan harmaata, aivotonta, massaa, on neoliberaali tasa-arvoisessa asemassaan viemässä naapureiltaan tuhkatkin pesästä. Kaikki vanha ja yhdistävä on tuhottava, kuten vaikkapa kansallinen omaisuus yksityisille ja kirkkojen opit uusiksi. Koska kilpailu sallii kaikkien keinojen käytön, on helppo tapa tuhota edes hipauksen itsenäisyyttä omaava valtio laittamalla pakka täysin sekaisin esimerkiksi avaamalla tulvaportit ja päästämällä maa "pakolaisia" täyteen.

Ryhmäpsykologia on jo pitkään ollut yksi tärkeimmistä psykologian oppisuunnista. Massojen manipuloinnin tutkimukseen on kannattava sijoittaa: onnistuessaan kunnolla, voidaan ihmisiä viedä kuin pässiä narusta heidän tietämättään. Onko siis ihme, että mediatalot ovat nykyään pienen piirin omistuksessa? Uutiset ja kaikki muukin media ohjaavat ihmisten käyttäytymistä nykyään. Siinähän sitä on helppo levittää omaa agendaa, oli se sitten kulttuurimarxismia, neoliberalismia tai mitä tahansa muuta ismiä. Taotaan vielä pienestä pitäen kalloon, että kilpailu on parhautta niin neoliberaalin taivas on taas askelta lähempänä.


Mitä asialle voitaisiin tehdä?

Lyhyesti sanottuna ja karu todellisuus huomioiden: ei paljon paskaakaan. Me ollaan hävitty tää peli, kuten Kummelin koutsikin sanoi... Sosiaalisten rakenteiden hallinta ja ihmisten kontrollointi - sama kiertokulku on jatkunut vuosituhansia ja askel kulttuurimarxismista neoliberalismiin on vain hallitsemistavan evoluution seuraava askel. Eliitin keino hallita, mutta sehän on vain salaliitto...

Ei vielä riitä, että tietoisuus asioista leviää. Olisi tehtävä jotain näiden uusien, mädättävien, valtarakenteiden valtaanpääsyn estämiseksi. Koska molempien, kulttuurimarxistien ja neoliberaalien, keinot ovat yhtenevät, he toimivatkin yhteistuumin. Ymmärtävätkö he pelaavansa samoin keinoin mutta eri päämäärään on taas toinen asia - itse epäilen että siihen asti ei alemman tason toimijoilla (kuten poliitikot) tunnu olevan käsitystä. Kenen "isä aurinkoinen" seisoo kukkulan huipulla, siinä vasta kilpailu onkin. Neoliberaali laittaisi vaan kukkulan päälle nuken, jota itse ohjailisi, siinä kun marxisti haluaa itse seisoa kaikkien nähtävillä.

Toki ei kaikki vanha ole hyvää ja säilytettävää. Tiettyjen ryhmittymien "modernisointi" olisi tarpeeseen, mutta kun ne pelaavat vielä tässä vaiheessa kulttuurimarxismin ja neoliberalismin pussiin, niiden annetaan olla ja jopa kannustetaan taantumaan. Ihmisiä yhdistäviä, yhteistyöhön suuntaavia ja syrjintää oikeasti vähentäviä ratkaisuja alkaa hitaasti ilmaantumaan joten ehkä peliä ei vielä ole ihan kokonaan hävitty? Itse jatkan taistelua neoliberalismia vastaan kulutuskäyttäytymiselläni, levittämällä tietoa ja kylvämällä Finolaa peltoon - helvetin iso tuulimylly vaan vastassa...

Saturday, January 28, 2017

Syrjintää

Jokapäiväistä syrjintää Suomessa

Päivääkään ei mene, ettei joku, jossain, potkisi toista päähän verbaalisesti tai fyysisesti. Fyysisessä kohtaamisessa tulee harvoin käsitettyä väärin asia, eli jos saa turpiin, saa turpiin. Verbaalisessa taas osa vastuusta on myös kuulijalla - mistä haluaa loukkaantua ja uhriutua on oma valinta. Suorassa loukkauksessa itse loukkaus hieman harvemmin epäselväksi kuulijalle, tosin ovelampi kieliniekka voi loukata toista pahastikin, toisen sitä ymmärtämättä alkuunkaan. Turpiin saamisen yleensä huomaa...

Heti synnyttyään ihminen aloittaa tulkitsemaan maailmaa - hän oppii nopeasti erottamaan kuka kuuluu ryhmään "me" ja kuka on "muut". Kaikki "me" ryhmästä eroava tulkitaan mahdolliseksi uhaksi, johon varaudutaan eri tavalla kuin "omiin". Kuitenkin kaikki sitä seuraava on opittua/opetettua. Miten niihin "muihin" (ja tietysti myös omiin) kuuluvaan tulee suhtautua määräytyy kodin, kaveripiirien, yhteiskunnan, uskonnon ja lukemattomien muiden vaikutteiden summana. Erilaisuuden syrjiminen on siis opittu ja iskostettu siihen omaan kuplaan.

Poliittisen korrektiuden maassa on jokaisella oikeus (ja melkeinpä velvollisuus) loukkaantua ja tuntea itsensä syrjityksi lähes mistä tahansa asiasta. Säälipisteitä voi kerätä monella tapaa ja uhriutumista harrastaa, jos poikkeaa millään tavalla katsomastaan "taviksesta", eli Suomen tapauksessa valkoisesta heteromiehestä. Mitä kauempana on tästä maagisesta keskivertosuomalaisesta, sitä enemmän pisteitä on pohjalla. Näillä hyvispisteillä saa sanoa oman kantansa vapaasti ja loukata alempiaan oikeutetusti. Kuka tahansa vastaan sanova täytyy omata enemmän pisteitä, että vastaan sanottu voidaan ottaa muunakin kuin loukkauksena. Tämäkin käyttäytyminen on opittua erilaisuuden vihaa.


Positiivinen syrjintä ja sen seuraukset

Toisen saama etu itseen nähden aiheuttaa lähes aina kateutta. Kuitenkin positiivista syrjintää tehdään jatkuvasti sillä perustelulla, että jokin tietty ryhmä on määritelty heikkoarvoisempaan asemaan ja he tarvitsevat erityiskohtelua. Tämä positiivinen syrjintä eroaa suuresti ideologiassaan tasa-arvoisuuteen pyrkimisestä ihmisten kesken. Pyörätuoliramppi antaa mahdollisuuden kulkea, mutta sanomalla että sisään pääsee alennuksella kun on mustat hiukset on positiivista syrjintää. Samalla kun syrjityt, eli ne jotka eivät saa positiivista syrjintää, muodostavat hitaasti kytevää vihaa kohtaamastaan eriarvoisuudesta, tapahtuu edunsaajille jotain ehkä vielä "vaarallisempaa"...

Positiivisesti syrjitty tuntee itsensä oikeutetuksi eriarvoisuuteensa. Kun "hyvä ihminen" syrjii positiivisesti jotain, hän luo täysin turhia jännitteitä ja inhoa molemmissa osapuolissa. Jos ihmiselle jankataan jatkuvasti hänen olevan oikeutettu enempään kuin muut, hänen olevan parempi kuin muut ollessaan siinä tilanteessa erilainen kuin muut, saadaan aikaiseksi melkoisen paisuneessa egoistisessa kuplassa oleva ihminen. Poistamalla moinen eriarvoisuus voitaisiin moni asia palauttaa yhteiskuntarauhan kannalta haluttavampaan tilaan. Tämä tosin ei kuulu nykysuuntauksen mukaiseen ideologiaan, vaan vastaavanlainen vastakkainasettelu on haluttua.

Varallisuudesta johtuva positiivinen syrjintä on myös jokapäiväinen ongelma. Tämä joskus itseaiheutettu positiivisen syrjinnän mahdollistava ihmisen yhteiskunta-asemaan vahvasti vaikuttava tila, olla varakas, aiheuttaa yhtäläisiä ongelmia. Pystymällä esittää olevansa parempi kuin muut, sen lisäksi että se aiheuttaa kateutta, pönkitetään joskus hyvinkin heikkoa itsetuntoa syrjimällä vähempiosaisia. Mutta jälleen kyseessä on nykyään haluttava tilanne - kilpailuttamalla ihmiset keskenään pidetään jännitteitä yllä. Lopputulos: saadaan ihmiset ostamaan asioita...


Mitä asialle voitaisiin tehdä?

Valistamalla tai kieltämällä yritetään ongelmia nykyään ratkaista, mutta siinä unohtuu yksi merkittävä seikka: ainoastaan sääntöjä noudattava ihminen saattaa tehdä kuten käsketään. Apuna toki Suomessa on vahva auktoriteettiusko, mutta kun tahallaan ollaan rapauttamassa ihmisten luottamusta yhteiskuntaan, murentuu tästä uskosta se sääntöjen ja määräysten noudattaminen. Jälleen asia voidaan tosin nähdä haluttuna kehityksenä yhteisen pelikirjan mukaan: neoliberalismi. Ihmiset laitetaan siis kilpailemaan kaikesta keskenään. Suomalaiset on saatu unohtamaan vanhat, vahvat yhteiset asiat ja yhteisöt - aivan kuten oppikirjassa opetetaan.

Jos ihmisellä on hyvä olla, hänen ei tarvitse purkaa pahaa oloaan muihin. Jos ihmisen ei tarvitse kilpailla kaikesta muita vastaan, hän voi toimia muiden kanssa yhteistyössä. Jos ihmiselle ei pienenä opeteta vihaamaan "muita", hän harvemmin sitä aikuisenakaan oppii... Ja jos kaikki kieltäytyisivät pelaamasta neoliberaalien pillin mukaan, olisi maailma paljon rauhallisempi, turvallisempi ja terveellisempi paikka elää.

Moinen maailma on tosin aika utopistinen näkemys mahdollisesta tulevasta. Mihin jokainen voi kuitenkin itse suoraan vaikuttaa on se, miten käyttäytyy muita kohtaan ja miten tulkitsee muiden käytöksen. "Ei haukku haavaa tee" on monasti viimeaikoina näkemäni sanonta, mikä pitää täysin paikkansa. Jos siis joku sinua loukkaa (verbaalisesti) tahi syrjii, voit omalla suhtautumisellasi vaikuttaa suuresti kokemaasi: ehkä se toinen purkaa pahaa oloaan, ehkä sillä toisella oli todella huono päivä, ehkä ymmärsit väärin mitä toinen tarkoitti ja voit kysyä selvennystä... tai ehkä se toinen on vaan joku kusipää, jonka sanomisia ei sinun tarvitse millään tavalla kunnioittaa tai huomioida.

Thursday, January 26, 2017

Salaliittoja ja Teorioita

Määritelmiä

"Salaliitto eli salahanke on kahden tai useamman henkilön salainen sopimus jonkin rikollisen tavoitteen saavuttamiseksi." - wiki. Eli porukalla suunnitellaan jotain lainvastaista. Jostain syystä termiä ei kuitenkaan käytetä kuvaamaan poliitikkojen suhmurointia, vaikka se on juuri sitä itseään. Mikä asiasta tekee vielä naurettavamman, on päättäjien kyky myös vaihtaa lakipykäliä sen mukaan jos omat päätökset eivät lakia noudatakkaan. Korruptiotahan ei Suomen laki edes tunne, eli siitäkään ei siis ole kysymys...

"Teoria on mietiskelevä ja rationaalinen tyyppi abstrahoidusta tai yleistävästä ajattelusta, tai sellaisen ajattelun lopputulos. ... Teoria ei ole sama asia kuin hypoteesi. Teoria tarjoaa selittävän kehyksen jollekin havainnolle. Selityksen oletuksista seuraa joukko mahdollisia hypoteeseja, joita voi testata. Teoria voi näin saada tukea tai tulla haastetuksi." - wiki. Teoria tunnutaan joskus sekoittamaan faktoihin kun taas joskus halutaan painottaa jonkun asian olevan vain teoriaa - vielä todeksi todentamaton ajatus miten joku asia oikeasti on.

"Salaliittoteoria on käsitys, jonka mukaan jonkin merkittävän tapahtuman, tapahtumasarjan tai kehityskulun takana on salaliitto..." ja "Salaliittoteorioita kehittelevää, sellaisista selitystä etsivää henkilöä kutsutaan salaliittoteoreetikoksi. Salaliittoteoria-sanassa on halventava sävy, ja sitä käytettäessä annetaan ymmärtää, että salaliittoteoriaksi leimattu näkemys on naurettava, väärä, vainoharhainen, perusteeton, kummallinen tai järjenvastainen." - wiki. Foliohattuosastoa siis, mutta miksi vain tietty osa suhmuroinnista on salaliittoteoriaa?


Kuka päättää?

Kun omassa turvallisessa kuplassaan elävä auktoriteettiuskovainen "hyvä ihminen" katsoo virallisia uutisia, hän pystyy heti tunnistamaan mikä on virallisen totuuden mukainen oikea mielipide uutisoitavasta asiasta. Riippuen omasta kuplastaan, saattaa uutisen jotkut osat kuulostaa hieman oudolta, mutta vain "hyvä ihminen" pysyy totuudessa ja toistaa sen kysyttäessä. Entäs ne kaikki muut? Yhteiskunta on jo lokeroinut tavalla tai toisella jokaisen jokaisen ihmisen, joista lokeroiden yhtenä pohjimmaisena tämä "foliohattu" on.

Mitä kauemmaksi virallisesta totuudesta mennään, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kyseinen salaliittoteoria muuttuu "foliohattuosastoksi". Tätä termiä koetetaan paikata esimerkiksi "kriittinen ajattelija"-lokerolla ja joissain tapauksissa "tolkun ihmisenä"-leimasimella. Media hoitaa hommansa ja kertoo kansalle mikä leima kuuluu minkäkin asian kannattajalle. Mediaa taas ohjaa poliitikot ja median omistajat, mutta kuka loppujen lopuksi ohjaa poliitikkoja "demokratiassamme" onkin taas sitten... salaliittoteoriaa.

Tärkeänä osana onkin käytettävä kieli ja sanojen merkitykset. Mistä tahansa asiasta, jolle ei ole tarkemmin määritettyä termiä, on hyvin hankala koittaa keskustella. Niputtamalla saman sanan alle useampia määritelmiä saavutetaan myös kunnon sekaannuksia. Kun asiasta ei voida kunnolla keskustella kielen puutteiden/vikojen vuoksi, voidaan asiasta keskustelevien henkilöiden päälle iskeä taas jos jonkinmoista leimaa. Uuskieli, kuten Orwell asiaa kutsui, onkin hyvä nimitys myös tälle tekniikalle - tosin sekin on salaliittoteoriaa, että moinen on tahallista eikä vain sattumien summaa.


Mikä avuksi?

Kommunikointi eri kuplien välillä on onnistuttu tekemään lähes mahdottomaksi opettamalla lokeroinnin hierarkia pienestä pitäen. Kuitenkin peilaten neoliberaalin oppikirjaan, on kaikki salaliittoteoriat ja uuskielen käänteet vain pieni osa suurempaa kuvaa. Näin siis, jos uskoo moisen salaliiton olemassaoloon. Kun tiede on mitä on nykyään, voidaankin pitää melkeinpä mitä tahansa asiaa salaliittona (sanan alkuperäisen määritelmän mukaan). Ja kun kukaan ei halua olla lokeroinnissa alimmalla tasolla, mihin kaikki paska saadaan valuttaa "luvallisesti", on helpompaa murtua tämän sosiaalisen paineen alla ja ylentää itsensä jopa "hyväksi ihmiseksi".

Joidenkin mukaan asioita voidaan ratkaista "vääntämällä rautalangasta" pieni asia kerrallaan ihmisten omaa tilannetta lähimpänä olevia ongelmia oikoen. Unohdetaan ne salaliitot ja keskitytään yhteen asiaan kerrallaan - nakerretaan käytännönläheisiä asioita selkokielellä. Tässä usein suurempi kuva jää tahallaan tai vahingossa piiloon, mikä onkin taas oma riskinsä: kukaan ei tiedä MIKSI niin tehdään kun ei kerrota kuin mitä/miten pitää tehdä. Toisten mukaan asioita pitää lähteä purkamaan juurta jaksaen, purkaen jokaisen salaliiton siinä välillä kunnes saavutetaan omat päämäärät.

Entäpä jos leimaamisen sijaan asiat vaan... ovat? Puhutaan asioista mahdollisimman tarkasti ja jätetään tahalliset leimasimet kokonaan pois? Jokainen saa itse päättää mikä on hyvää ja mikä pahaa. Koetetaan tunnistaa ongelmakohdat, tuoda faktat asioista esiin ja ennen kaikkea: korjata se mikä on rikki ja muuttaa asiat niin, ettei ongelma toistuisi. Siihen tarvitaan kuitenkin monen eri salaliiton selvitys ja totuuden kaivaminen kaikkien nähtäville... mikä taas ei käy ollenkaan päinsä niille, jotka näistä oikeista salaliitoista hyötyvät. Vai onko tämäkin vain salaliittoteoriaa? Jos joku esittää väitteen mikä kuulostaa korvaasi täysin hullulta, älä anna kognitiivisen dissonanssisi lyödä väitettä maahan vaan tutki asia itse. Tai älä tutki, sekin on jokaisen oma valinta.

Saturday, January 21, 2017

Poliittinen sairastelu

Poliittinen diagnoosi

Oireet ovat aina henkilökohtaisia, mutta miksi mitäkin kutsutaan, onkin aivan toinen asia. Yhteiskunta määrittelee mikä on normaalia ja mikä poikkeavaa. Poikkeava määritellään myös monella tapaa, sen mukaan mitä järjestelmä haluaa: sairaus, vamma, ongelma, laiton, halveksittava, positiivinen, ihailtava ja niin edelleen. Kuulostaa oudolta, mutta niin asiat ovat aina olleet - yhteiskunta määrittää normaalin ja poikkeavan, samalla antaa arvon, nimen ja suhtautumisen eri asioille.

Otetaan muutama esimerkki selvennykseksi näin alkuun. Kun otetaan iso joukko ihmisiä ja laitetaan kaikki puntariin, saadaan keskiarvo laskettua. Kerrotaan keskiarvon olevan normaali ja kauimpana ääripäitä laihaksi ja lihavaksi. Määritellään eri arvoisia eroavaisuuksia eri nimillä ja valitaan niille mikä on hyvä ja huono asia. Sama tyyli jatkuu jokaisella ihmisen ominaisuudella, kuten esimerkiksi seksuaalinen suuntautuminen ja henkiset ominaisuudet. Joku, jossain, päättää mikä on "normaalia" ja sitten luokitellaan kaikki siitä eroavat sopiviin kategorioihin.

Joskus pienikin ero jossain ominaisuudessa tekee suuren muutoksen. Ihminen, joka kerää vaikka kaikki löytämänsä ja osin varastamansa sanomalehdet jemmaan oman katon alle pidetään vähintäänkin hulluna, mutta kun valehteleva varas kerää omat ja muiden rahat jemmaan, häntä kutsutaan ministeriksi. Raha ja poliittinen paine muuttavat jatkuvasti näitä määritelmiä omien halujen mukaan. Tänään sisäilmasairas on melkeinpä luulosairas, ehkäpä vuoden päästä syytetään jotain tahoa ihmisten myrkyttämisestä? Tänään pedofilia on rikos, ehkä tulevaisuudessa jokapäiväinen asia.


Poliittinen lääkitys

Jos diagnoosia ohjaa poliittinen paine, sen lääkitystä ohjaa vielä enemmän raha. Jos johonkin havaittuun vaivaan voidaan keksiä ja määrätä jokin lääke, on lähes varmaa että niin tehdään. Sopivasti havainnoimalla voidaan keksiä uusia diagnooseja, johon voidaan keksiä uusia lääkkeitä. Jos johonkin vaivaan on olemassa patentin jo umpeutunut lääke, voidaan koittaa kehittää uusia ja mahdollisuuksien mukaan hävittää/piilottaa vanhat keinot. Tiede pystyy tähän kaikkeen, kunhan vain maksaja on valmiina.

Poliittinen päätös on myös se, minkä diagnoosien saaneita autetaan ja kuka jää ongelmansa kanssa yksin. Määrittelemällä vanhat parannuskonstit laittomaksi ja vaaralliseksi, on tyypillisimpiä tapoja varmistaa omien voittojen maksimointi. Tästä loistavana esimerkkinä on eri luontaistuotteet, suurimpana outoutena kannabis - siinä olisi lääke, joka auttaa moneen vaivaan ja samalla kasvi, joka kykenee moneen, mutta lainsäätäjä sanoo: laiton ja vaarallinen. Syntetisoidaan kasvi ja annetaan sille uusi nimi ja patentti: laillinen ja turvallinen.

Mutta ahneuksissaan ei tämä sairauksien ja vaivojen löytäminen vielä riitä - tarvitaan uusia sairauksien aiheuttajia, jotka määritellään hyviksi asioiksi. Samalla vielä kielletään tai ainakin mustamaalataan kaikki "oikeasti" terveellinen, saadaan lähes loputon määrä maksavia asiakkaita tälle kieroutuneelle järjestelmälle. Ruokateollisuus on lääketeollisuuden kanssa käsikynkässä tässä ihmisten sairastuttamis/lääkitys ketjussa. Suola, sokeri, rasva, kananmuna, peruna... vain muutaman esimerkin antaakseni, ovat kaikki mukana sopivasti tieteellä lobattuna milloin mihinkin asiaan haittana tai hyvänä - sen mukaan kuka maksaa ja hyötyy.


Irti oravanpyörästä

Jos haluaa päästä irti tästä rahan jylläämästä ja poliittisesti ohjatusta oravanpyörästä, on ensimmäiseksi päästävä irti virallisesta totuudesta ja katsottava verhon taakse. Vallassa olevat marionetit hyppivät milloin minkäkin ryhmän pillin mukaan ja määrittelevät asioita uusiksi. Kulttuurimarxismi ja neoliberalismi toimivat pelikirjoina, kun kansaa hajoitetaan pienemmiksi ryhmiksi ja määritellään siinä samassa terveiksi, sairaiksi, hyväksi ja pahaksi. Toki uusia asioita tutkitaan ja löydetään, mutta suuri osa muutoksista on vain ja ainoastaan poliittisia käännöksiä.

Yhtenä loistavana malliesimerkkinä ja omana suosikkisairautena haluan vielä tässä kohtaa tuoda esiin tämän helmen: Oppositional defiant disorder (ODD). Ennen vain lähinnä lapsilla diagnosoitu "sairaus" on saamassa jalansijaa diagnosoida "väärin" ajattelevia ihmisiä pakkohoitoa tarvitseviksi mielisairaiksi. Kun poliittinen valta määrittää taudin ja hoidon, voiko tuota kätevämpää "tautia" ollakaan? Mutta ei siitä sen enempää, takaisin ratkaisuja esittämään...

Verhoa raottamalla saattaa huomata takana piilossa olevan lähes rajattoman määrän mahdollisuuksia omien ongelmien tunnistamiseen ja hoitoon. Mukana on tietysti myös runsaasti virheellistä tietoa ja valheita, koska tämä virallista totuutta epäilevien määrä kasvaa jatkuvasti ja rahastusmahdollisuudet ovat samaa tasoa kuin virallista totuutta noudattavien kusetukset. Verkostoitumalla ihmiset kuitenkin löytävät ratkaisuja ongelmiinsa (tai tulevat porukalla kusetetuksi) ja voivat saada apua järjestelmän ulkopuolelta. Pientä kansalaistottelemattomuutta saatetaan välistä tarvita, mikä aiheuttaa omat ongelmansa, mutta joskus apua saadakseen on otettava kaikki keinot käyttöön. Elinympäristö on ehkä se suurin ongelmien luoja, eli jos jokin vaivaa, tarkista: ruokavaliosi, käyttämäsi lääkkeet ja asuintilasi mahdolliset viat (esim ilmanlaatu, home).

Thursday, January 19, 2017

Ilmastonsuojelua ja luonnonmuutosta

Ilmastonmuutoksen konsensus

Tutkijat ovat nykyään yhtä mieltä siitä, että ilmasto saattaa olla muuttumassa. Mihin suuntaan ja miksi onkin taas aivan toinen asia. Ihmisen vaikutuksesta ilmastoon ollaan jo montaa mieltä, mutta yksi asia on varmaa - tekemällä tutkimuksia ja puhumalla asiasta voi tienata aivan tajuttomasti rahaa. Lennellään pitkin maita ja mantuja, mittaillaan milloin mitäkin ja lopuksi tehdään hienoja pylväsdiagrammeja ja käppyröitä todistamaan oma kanta. Eniten maksua saa tutkimuksista, joiden mukaan ihminen on syyllinen tähän kaikkeen.

Kun katsoo hieman pitkäaikaisempia käppyröitä, on selvästi nähtävissä että tämä on jo ties kuinka mones ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen ja mahtoivat ne jääkaudetkin olla ihmisen syytä. Ihmisellä on kyllä ahneuksissaan uskomaton kyky tuhota ja yrittää hallita luontoa, mutta kun äiti-maa yskäisee, ei siinä ihmisellä ole mitään sananvaltaa, ainakaan vielä. Kaikkea toki ihminen kaikessa "viisaudessaan" yrittää vaihtelevin tuloksin muokata, mutta aina välissä näillä kikkailuilla on katastrofaaliset takaiskunsa.

Kyllä, ilmasto on muuttumassa. Mihin suuntaan ja miksi on pelkkää spekulointia arvioiduista mittauksista. Yhtään hitaampaa tai nopeampaa ei ilmasto kuitenkaan muutu, teki Suomen hallitus autoverojensa kanssa mitä tahansa. Oikeastaan mitään konkreettista ei olla saatu aikaan vuosikausien kestäneellä ja aina vaan jatkuvalla kansan lypsämisellä. Tai no, onhan se Suomen ilmasto muuttunut viime vuosina aikasta nopsaan - koskaan ennen ei ole hallitus tainnut saada suututettua melkein koko kansaa rahan perässä juoksemisellaan.


Luonnonsuojelua

Missä Suomen kokoisessa maassa voitaisiin saada näkyviä vaikutuksia onkin ilmaston sijaan luonnon suojelussa. Bisnes on kuitenkin ajanut tämänkin agendan edelle ja Talvivaaran tapaiset myrkyttämöt saavat jatkaa toimintaansa ongelmitta. Yhteistä monille suojeluprojekteille onkin tämä toistuva kaava: kaikki maksaa, muutama hyötyy ja saadaan aikaiseksi jokin täysin mitätön muutos. Järkeä ei hommassa ulkoa päin katsoen paljoa ole, mutta tarkemmin katsottuna on monen projektin suurin tulos ollutkin mainetta ja mammonaa muutamalle taholle.

Luonnonsuojelua vaivaa monet samat ongelmat kuin ilmastotiedettä: keräämällä kansalta rahaa ja kaatamalla sitä ongelman päälle luullaan asioille tehtävän jotain. Kauniita projekteja tehdään ja yhdessä suunnitellaan vaikka ja mitä, usein jopa muiden maiden puolesta, mutta käytännön hyödyt jäävät usein minimaalisiksi. Mutta kun on yliopistotutkinto ja käynyt kerran metsässä, onkin valmis pelastamaan maailman? Cityvihreät ovatkin aina valmiita suojelemaan muiden omaisuutta ja tekemään siitä yhteistä...

Kuitenkin työtä tällä saralla olisi loputtomasti. Ihminen on onnistunut ahneuksissaan ja jatkuvan kasvun ideologiallaan tuhoamaan ja kuluttamaan enemmän kuin koskaan ennen. Onhan se toki hienoa twiitata 6kk välein vaihtuvalla puhelimellaan kuinka pelastaa maailmaa ostamalla luomua Kiinasta. Suuremman kuvan katsominen ei olekaan ihan tuosta vaan, siihen voi joutua jopa ajattelemaan, eikä hokea muiden kertomia asioita.


Tarttisko tehdä jotain?

Sen sijaan, että käytetään kaikki se raha asioista valehtelemiseen ja maailman myrkyttämiseen, olisikin aika "palata juurilleen". Sen sijaan, että mietitään miksi ilmasto muuttuu, käytettäisiin se energia suunnittelemaan mitä tehdään KUN se ilmasto muuttuu. Yksi suuri ongelma, ylikansoitus, on ollut pitemmän aikaa tiettyjen tahojen listalla, mutta keinot siihen ovat kyseenalaisia etiikaltaan. Uusi maailmansota tietty voisi ratkaista osan tästä ongelmasta, mutta ehkä siltä vältyttiin... Ehkä.

Suurin ongelma onkin eliitin ajama globalismi. Kun koko maailma on vain yksi iso kasa kuluttajia ja hyväksi käytettäviä, siinä sivussa ihmisten myrkyttäminen ja näännyttäminen on vain heikkojen kitinää. Mielenkiinnolla jäänkin seuraamaan, miten jenkkien uusi "luvattu" nationalismi ja oman kansan etujen ajaminen käytännössä tapahtuu vai jatkuvatko asiat kuten aina ennenkin. Suomessa ei muutosta ole tulossa, muuta kuin pahempaan suuntaan, ellei nykyisen hallituksen valehtelevaa varaskoplaa saada ruotuun. Olisi kiva jos vaikka ne vallan vahtikoirat tulisi ja tekisi jotain...

Vaihtoehdoksi jääkin lähinnä tehdä jokaisen ne omat pienet muutokset ja päätökset. Koska vaaleissa äänestäminen ei juurikaan auta, pitää äänestää lompakollaan. Kulutuskäyttäytyminen on se, millä voi saada oikeita muutoksia kapitalistisessa järjestelmässä. Turha kuluttaminen ja kertakäyttöisten (nykyelektroniikka) tavaroiden ostaminen jos loppuu, saattavat yritykset joutua ajattelemaan uusiksi mitä roskaa markkinoille lykätään. Ja jos oikeen kunnolla haluttaisiin muuttaa maailmaa: hamppua pellot ja kasvihuoneet täyteen.

Monday, January 16, 2017

Oppia ikä kaikki

Tieto

Ihmiset keräävät jatkuvasti tietoa eri aisteillaan. Maailma on täynnä ärsykkeitä, joista jokainen poimii omalla henkilökohtaisella tavallaan ne oletetut tärkeät tiedon jyväset. Tämä henkilökohtainen tiedon kerääminen on asia, mitä standardoitu koulujärjestelmä ei juurikaan huomioi. Vaikka tietoa on tarjolla, ei kaikki pysty sitä omaksumaan standardoiduilla tavoilla. Tämä koskee ihan jokaista, vaikka usein kuvitellaan tämän erilainen tiedon omaksuminen on esimerkiksi lukihäiriön kaltainen oppimisvaikeus.

Jos kuvitellaan, että ihminen on pystynyt ottamaan sisään annetun tiedon ja muistaa sen, ollaan askeleen lähempänä oppimista. Kuitenkin asiasta riippuen kaikki tieto ei ole yhtä "varmaa". "Voittaja kirjoittaa historian" on yksi monista tietoa vääristävistä seikoista. Virallinen totuus kertoo omat, valmiiksi pureskellut valheensa ja tätä pidetään myös tietona - toki se sitä on, mutta virheellistä semmoista. Disinformaatio yleistyy jatkuvasti eikä varmaa tietoa monestakaan asiasta ole helposti saatavilla. Helpoimmalla toki pääsee kun ottaa vastaan sen virallisen totuuden, mutta kenen etua tietoinen valheisiin uskominen sitten onkaan?

Yksi nykyaikana käytetty keino varmistaa ihmisten tietämättömyys on tiedon sirpalointi. Asioista kerrotaan pieniä osia, asiayhteyksistä irrotettuna ja mahdollisesti hieman totuutta muunneltuna. Tietämällä monista asioista pieniä osia, on hyvin hankala yhdistää niitä edes kokonaiseksi "tiedoksi", eli raa'aksi informaatioksi jostain asiasta. Koulujen tapa testata oppilaidensa "oppiminen" perustuu suurilta osin vain kykyyn muistaa ja toistaa annettu tieto, usein täysin ilman asiayhteyttä.


Ymmärrys

Tietää jokin asia on vielä kaukana tilasta, jolloin ymmärtää jonkin asian. Koulu opettaa tietämään, mutta aniharvoin ymmärtämään. Tämä on toki yleinen koulun tarkoitus, koska alunperin koulun ideana oli tehdä kuuliaisia työläisiä, jotka osaavat ottaa annetun tiedon ja käskyt vastaan kyselemättä. Korkeammat koulutasot oli varattu vain yhteiskunnan arvoasteikossa korkeammalla oleville, joiden oletettiin myös ymmärtävän asioita - sitä tarvittiin johtamaan tehokkaasti työläisiä. Tärkeä osa tätä kokonaisuutta on siis auktoriteettiusko.

Monessa asiassa ihminen pärjää pelkän tiedon varassa, eikä asiaa tarvitse sen enempää ymmärtää. Tavalliseen elämään ei nykyään tarvita ymmärrystä juuri lainkaan, oikeastaan mistään asiasta. Riittää, että tiedät säännöt ja osaat noudattaa niitä. Tämä ikävä tosiasia tosin kuuluu niihin asioihin, mistä ei saisi puhua - onhan ihmisillä sentään koulutodistukset näyttää, että he tietävät paljonkin asioita. Molempia, tietoa ja ymmärrystä, voi kukin kehittää koska tahansa, aihealueen itse valiten.

Ymmärtääkseen jonkun asian, on tietoa kuitenkin oltava, aiheesta riippuen, huomattava määrä jo valmiiksi. Toki jo pelkkä tiedon hankkiminen edesauttaa asioiden oppimista ja avaa uusia mahdollisuuksia elämään. Jos jonkin asian haluaa ymmärtää, olisi myös syytä varmistaa lähtötietojen oikeellisuus. Korjaamalla puuttuvat ja virheelliset tiedot omassa maailmankuvassaan, ollaankin jo monta askelta lähempänä ymmärtääkseen jonkin asian. Kun tiedot on kasassa, enää ei tarvitsekkaan muuta kuin ruveta funtsimaan. Helppoa, vai mitä?


Yhdistäminen

Kun lopulta saa ne tiedonmuruset kasattua yhteen ja ymmärtää asiaa syvemmin, huomaa usein karun totuuden: minä en tiedä ja ymmärrä vielä oikeastaan mitään. Koska kaikki liittyy kaikkeen (ainakin hyvin monen mutkan kautta), ei koskaan pääse siihen tilanteeseen että tietäisi tai ymmärtäisi kaiken jostain asiasta. Yksi yleisistä harhaluuloista, kuten kunnon auktoriteettiuskovaisen pitääkin, on luulla että jonkun alan ekspertti tietää ja ymmärtää alastaan muutakin kuin ne pakolliset osat - eli ne, mitä koulussa on kerrottu.

Yksikään ihmisen toiselle antama titteli tai todistus ei kuitenkaan takaa, että kummallakaan antajalla ja saajalla olisi asiasta muita suurempaa tietoa ja ymmärrystä. Toki on paljon todennäköisempää, että oman alansa "asiantuntija" tietää keskimääräistä enemmän jostain asiasta, mutta takeena ei mikään todistus ole. Toisen pään sisälle kun ei pysty katsomaan ja ihmiset ymmärtävät muutenkin asioita omalla, täysin yksilöllisellä tavallaan. Vielä kun tiedotkin ovat yksilöllisiä, voi jokainen oppia keneltä tahansa jotain uutta.

Kaikki eivät voi kaikkea tietää eikä sitäkään vähää ymmärtää. Siksi ihmiset toimivat yhdessä, yhdistäen nämä tiedot ja ymmärrykset suuremmiksi kokonaisuuksiksi, pystyen luomaan lähes rajattomasti uutta. Kun ihminen pääsee irti ahneudesta, kilpailusta ja rahasta, voikin sanoa että taivaskaan ei ole rajana mitä ihminen voisi saavuttaa. Tai siihen tulokseen ainakin omat tietoni ja ymmärrykseni asioista ovat päätyneet. Mikä voi toki olla ihan päin persiitä, koska mistäs minä tietäisin... minä vain funtsin asioita.

Friday, January 13, 2017

Vihaa ja Puhetta

Vihapuhe

Suomen laissa ei moista ole määritetty, mutta se ei ole estänyt poliisia aloittamasta kampanjaa sitä vastaan. Kivapuhe kampanja sai heti alkuunsa koomiselta näyttäviä propagandavideoita, jollaisia näkee lähinnä leikkikouluikäisille tehtävän, mutta kai se on se taso millä kansan oletetaan olevan? Ongelma on poliisin mukaan suuri ja kasvaa nopeasti, mutta selviä aseita moisen ajatusrikoksen kitkentään ei lakikirja anna - joudutaankin siis käyttämään kiertoteitä ja venyttämään lain sanaa.

Seuraavista asioista lakikirjoista löytyy pykälät: kiihottamisen kansanryhmää vastaan, kunnian loukkaus, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen ja laiton uhkaus. Niiden käyttö vaatii tosin jo aika luovaa tulkintaa, mutta ei se tunnu asiaa hidastavan. Kun on päätetty, että vihapuhe on ongelma, siitä tehdään ongelma ja niin iso haloo että kaikki ihan varmasti tietävät siitä. Itsesensuuri on tarkoitus saada riittävälle tasolle pelottelulla ja esimerkkien (syyttämällä muutamaa) avulla.

Vihapuhe varmasti on ongelma: uhkailua, loukkaamista ja valheiden levittämistä. Sitä, ja paljon muuta on somessa varmasti riittävästi vaikka sadan poliisin perattavaksi asti. Kuitenkin vain tietyistä asioista puhuttaessa herää poliisin kiinnostus ja suurin osa jää täysin huomiotta. Laki ei ole kaikille sama ja siihen epäkohtaan tulisikin puuttua. Mutta resurssit määräävät montako juttua voidaan tutkia ja käsky ylhäältä on selvä: vain tietyistä asioista puhuttaessa aloitetaan tutkinta. Hallituksen mandaatilla ohitetaan vallan jako tyystin, mutta mitäs pienistä...


Vihaista puhetta

Kun riittävän kauan ihmisiä suututetaan, palaa aina osalla käämit. Toistaiseksi tunteita on lähinnä purettu vain vihaisia kommentteja someen kirjoittaen, mutta vaarana toki on että siirrytään sanoista tekoihin. Jostain syystä poliitikot väittävät, että puheet ovat tekoja mutta jokainen vittuilua kuullut ja turpiinsa saanut tietää mitä eroa näillä kahdella oikeasti on. Missään ei ole kansalle opetettu miten asioista pitäisi puhua, joten asiallista keskustelua sitä koskaan oppimattomien kesken on aika outoa olettaa tapahtuvan.

Kuitenkin asioiden ilmaisun osaamattomuudesta rankaiseminen on epäreilua. Toisten loukkaaminen ja haukkuminen on kaikkien oikeus (en toki siihen kannusta millään tavalla), eikä vain niiden, jotka osaavat vittuilunsa piilottaa hienosti kiertäen ja kauniita sanoja käyttäen. Nykyään voi kuitenkin toisen haukkua alimpaan helvettiin julkisesti, jos sen osaa piilottaa riittävän hyvin. Toki helpompi se vihapuhe on löytää suoraan sanottaessa kuin korulauseesta - tarkoitus on kuitenkin sama.

Asioiden kieltäminen ei ole tähän päivään mennessä onnistunut estämään yhtään mitään asiaa. Kieltämällä vihapuhe saatetaan pystyä vähentämään hieman julkista "väärien mielipiteiden" jakamista, mutta samalla varmistetaan se, että radikaalimmat mielipiteet yleistyvät. Poliisi varoittelee radikalisoitumisesta, mutta samalla itse aiheuttaa sitä omilla toimillaan. Jälleen yksi askel lisää oikeusvaltiosta poliisivaltioon, mutta mitäs pienistä...


Propagandaa

Kivapuhe-kampanja onkin propagandaa puhtaimmillaan. Tehdään muka yhteistä hyvää vaikka hyvin tiedetään mahdolliset seuraamukset. Tai no, ainakin oletan että toiminta on tietoista koska en usko että moinen kampanja olisi täysin tuulesta temmattu. Valtamedia tullee seuraavien päivien ja viikkojen aikana kirjoittamaan lukemattomia kolumneja ja uutisia tästä asiasta, vahvistaen yleistä mielipidettä vihapuheen vaarallisuudesta. Kaikkiin se ei tule uppoamaan, mutta riittävällä julkisella pommituksella saadaan asia kuulostamaan paljon uskottavammalta kuin se onkaan.

Toisena ja ehkä tärkeämpänä syynä moiselle tahallaan epämääräiseksi jätetylle propagandakampanjalle on antaa kansalle uusia suuttumuksen kohteita. Hallituksen, median ja poliisin toimista viimeisen muutaman vuoden aikana on kertynyt pitkä lista mille olla suutuksissa. Mutta koska ärsytystä ja suuttumusta ei ole kuin rajallinen määrä meissä kaikissa, on sen jakaminen useampaan kohteeseen helppo keino liennyttää sitä. Media keksiikin pian taas uuden kohteen, mistä voidaan melkein yhdessä olla jotain asiaa vastaan, samalla unohtaen ainakin osittain sen kaiken muun vääryyden.

Kun kansa jaetaan pieniksi ryhmiksi ja vallassa olevat tekevät tiivistä yhteistyötä, viedään kansaa kuin pässiä narusta juuri kuten herrat haluavat. Herraviha on Suomessa kasvussa, mutta asiaan ei ole vielä kunnollisia ratkaisuja löytynyt - siis murtaa herrojen valta ja toimia yhdessä kaikkien yhteisen hyväksi. Suomesta puuttuukin vallan vahtikoirat, koska kaikki vallassa olevat puhaltavat yhteen hiileen. Kansalle valta takaisin, siinä olisi ratkaisu - puuttuu vaan tahto ja tekijät, mutta mitäs pienistä...

Monday, January 9, 2017

Hybridisotimista

Hybridisota

Hybridisota on termi, mikä vilahtelee median toimesta harva se päivä. Voisi kuvitella, että Suomi on täydessä sotatilassa ja Venäjä olisi jo iskenyt useampaan otteeseen. Näin asiaa myydään, mutta se johtuu lähinnä hybridisodan määritelmästä - jos käytettäisiin sanojen perinteisempiä merkityksiä, tarkoittaisi hybridisota sotaa monella eri rintamalla ja kaikin mahdollisin keinoin. Tankit jyrisevät maata pitkin, ohjuksia lentelee, lentokoneet pommittavat ja elektroninen sodankäynti jyllää. Todellisuudessa kyse on jostain ihan muusta...

Hybridisota tarkoittaa nykyään tilaa, missä ihan kaikki koetaan uhkana. Uhkana, jonka aiheuttaa vieraan vallan kuviteltu tai todellinen toiminta. Mitään todisteita ei tarvita vaan kuka tahansa voi heittää ajatuksen ilmaan, että vieras valta olisi jonkun katastrofin aiheuttanut ja tämä otetaan täydestä. Toki on mahdollista että vieraan vallan edustajat ovat syyllisiä milloin mihinkin katastrofiin, mutta kutsua sitä sodaksi on kaukaa haettua. Kaikki virallista totuutta vastaan olevat asiat ovat hybridisodan suurin uhka.

Uhka on kuitenkin aito, jos siihen uskotaan. Ja jos mediaa on uskominen, on Venäjän cybersotilaat jo vallanneet koko somen. Jenkit on jo lyöty ja Suomi on ihan saletisti seuraavana. Putin on henkilökohtaisesti hakkeroinut kaikki tulevat (ja menneet) vaalit ja nyt on oltava tarkkana, koska vihapuhekkin on trollitehtaan tuotantoa. Ja mahtoi miss Helsinkikin olla vieraan vallan agitaattorien järjestämä kilpailu jolla huuhdotaan kaikki rasistit poliisin haaviin. Ei, nyt on kyse jostain ihan muusta...


Infosota

Oikeampi nimitys olisikin kutsua tätä hybridisotaa infosodaksi (tai joksikin vastaavaksi). Toki suurvallat ovat jo nyt osittaisessa sodassa taistellessaan "terroristeja" vastaan, mutta Suomi ei vielä ole siihen leikkiin muuten kuin terroristeja aseistamalla ja rahoittamalla lähtenyt. Tätä infosotaa käydään jatkuvasti, mutta suurin uhka tavalliselle kansalaiselle on se oman maansa organisoima, järjestelmällinen väärän tiedon ja mielikuvien välittäminen. Elämme aikaa, jolloin totuus on vihapuhetta josta on rangaistava.

Joka tuutista kerrotaan, miten "hyvän ihmisen" tulee ajatella niistä tiedon murusista, mitä media armostaan jakaa. Jos asiasta voidaan syyttää Venäjää, vielä parempi, mutta kotimaiset populistit ja äärioikeisto riittää syntipukiksi muuhun. Kun asioita lähtee kaivamaan syvemmältä, alkaa valheet paljastua usein kovinkin helposti - totuutta asioista ei kuitenkaan löydy tuosta vaan. Virallinen totuus on siis usein valhetta, mutta asian oikeaa laitaa ei välttämättä saa selville oikeastaan mistään. Se on toki myös koko hybridisodan tarkoitus.

Epätietoisuuden luominen ja asioiden hämärtäminen on myrkkyä ihmismielelle. Median tapa toistaa samoja asioita uudestaan ja uudestaan saa mielen yhdistämään asian johonkin tuttuun ja turvalliseen, jonka on oltava totta koska niin joka paikassa kerrotaan. Tämä yksinkertainen psykologisen vaikuttamisen temppu puree valtaväestöön kuin kuuma veitsi voihin ja mielen taistelu valheita vastaan murenee epätoivoiseen maailmankuvan rakentamiseen satunnaisista tiedonmurusista. Infosota ei ole sotaa maiden välillä vaan taistelua kansan mielipiteestä asioihin.


Elämää infosodan runtelemassa maassa

Kun ei tiedä enää mikä on totta ja mikä tarua, ihminen sulkeutuu entistä tiukemmin omaan kuplaansa. Uhkakuvia maalataan kaikesta kaikkialle, mutta ei siksi että niillä haluttaisiin varoittaa ihmisiä, vaan siksi että peloissaan oleva ihminen tarttuu turvalliselta tuntuviin asioihin. Mikä on siis turvallista? Usein toistetut asiat ja tietysti kuluttaminen! Aina voi ostaa jotain, mitä ei tarvitse, tehdäkseen vaikutuksen ihmisiin jotka eivät välitä pätkääkään sinusta - rahalla, jota sinulla ei ole muuta kuin lainaamalla. Mutta se on tuttua ja turvallista, koska niin sen kerrottiin olevan.

Suurin syy sotaan on aina ollut jonkun tahon rahan & vallan himo. Eri kokoiset toimijat pelaavat kaikki omaan ja herrojensa pussiin jatkaessa tätä infosotaa. Seuraamalla rahavirtoja, voidaan tiettyjen toimijoiden osallisuus milloin mihinkin infosodan osaan yhdistää, tosin varmuutta ei tavallisen tallaajan resursseilla juurikaan voi saada. Tässä kohtaa nousisi puolueeton lehdistö aivan omaan arvoonsa ja katkaisisi valheilta siivet heti alkuunsa. Vapaata ja puolueetonta lehdistöä ei vaan taida enää juurikaan olla - kaikilla on oma lehmä ojassa. Kysymys onkin, kenen lehmään sitä luottaa enää?

Oikeaa tahi väärää vastausta ei moiseen kysymykseen ole. Jokainen joutuu tehdä itse omat päätöksensä ja toki myös elää niiden seuraamuksien kanssa. Tämän infosodan traumoja on meillä kaikilla, halusi tai ei. Onneksi ihmiskunta on ainakin osittain heräämässä tähän ongelmaan - tietoisuus ongelmasta on ensimmäinen askel kohti ratkaisua. Kulttuurimarxismi ja neoliberalismi on kaksi hyvin samankaltaista ismiä, joiden "ansiota" suurelta osin tämä nykyinen hybridisota on. Noiden ismien vastavoimana on perinteiset arvot: koti, perhe, ystävät, uskonto, isänmaa... Vaihtoehtoja siis on.

Sunday, January 8, 2017

Näennäisdemokratiaa Suomen malliin

Mukademokratia

Edustuksellinen demokratia on virallisempi termi tälle demokratian illuusiolle, mikä Suomessa on käytössä. Ideana on, että kansa valitsee edustajia jotka sitten yhdessä päättävät kansan parhaaksi maan asioista. Kuulostaa ihan toimivalta ratkaisulta, koska näin saadaan ratkaisuja tekemään ihmisiä, jotka käyttävät aikansa muiden puolesta asioiden hoitamiseen. Nämä kansan edustajat käyttävät paljon aikaa harkitsemaan, mikä olisi se yhteisen edun kannalta paras tapa hoitaa asiat. Näin siis periaatteessa, käytäntö on vaan jotain ihan muuta.

Yksittäisellä kansanedustajalla on hyvin vähän sananvaltaa. Puolueen päätös tallaa yksittäisen edustajan äänen yli ja puoluekuri pitää lähes poikkeuksetta. Onkin siis täysin yhdentekevää mitä ehdokas on ennen vaaleja puhunut ja luvannut, puolue määrää (ainakin nykyisissä puolueissa) miten asioista äänestetään. Siksi äänestystä ennen olisikin syytä varmistaa mitä ehdokkaan puolue on asiasta mieltä - kun asioista äänestetään, puolueen sana ajaa ehdokkaan oman mielipiteen yli. Paitsi että...

Vaalilupaus on vaalilupaus, eli yhtä tyhjän kanssa. Ehdokkaat puhuvat puuta heinää saadakseen äänen, puolueet muuttavat suuntaansa sen mukaan miten tuuli vie. Tiettyjä pääsuuntia jokaisella puolueella toki on, mutta kuten historia on monasti jo osoittanut, täydellinen takinkääntö ja omien myytyjen arvojen heivaus on ihan jokapäiväistä toimintaa politiikassa. Todellista valtaa käyttää siis vain ja ainoastaan puolueen johto, joka sanelee asioiden laidan. Parempi kysymys onkin, kuka sitten vetelee puolueen johtojen naruista?


Populismi

Kun joku asia alkaa nostaa kiusallisesti päätään kansan keskuudessa, on sille syytä keksiä joku termi millä se voidaan tehdä naurun alaiseksi. Populismi on yksi näistä termeistä millä osoitetaan kaikille "hyville ihmisille" asiat, minkä kanssa ei parane olla samaa mieltä. Etuliitteeksi voidaan lisätä vielä tarkentavia termejä kuten oikeistopopulismi, että voidaan varmistaa oikeiden sidosryhmien mielenpahoituksen. Media viljelee populismi-termiä niin vaihtelevasti, että mitä sen takana oikein milläkin kertaa on, on joskus hyvinkin vaikea tietää.

Populismilla voidaan tarkoittaa kansan enemmistön mielipidettä ja sitä mukailevaa poliittista retoriikkaa. Usein nämä populistiset puheet ja käytännön teot eivät kuitenkaan kohtaa - sanotaan mitä kansa haluaa kuulla ja tehdään sitten niinkuin itse haluttiin alunperinkin tehdä. Voisikin melkein sanoa, että populismileimaa käytetään lähinnä vain osoittamaan "hyvälle ihmiselle" että moiset puheet ovat vain valheita tuodakseen mainetta ja kunniaa puhujalle. Monasti toki näin onkin, mutta joskus sitä poliitikotkin tekevät mitä sanovat ja mitä kansa haluaa. Tätä tosin näkee nykyään aika harvoin.

Voisikin sanoa, että valtaosa poliitikkojen pötypuheista on populismia - he sanovat mitä luulevat kansan haluavan kuulla. Propaganda olisi sopivampi nimitys, mutta tämä termi on mediassa varattu lähes yksinomaan vieraan vallan edustajien puheisiin ja tekoihin. Olisikin mukava joskus törmätä tilanteeseen, missä poliitikot oikeasti kysyisivät kansan mielipidettä asioista ja tekisivät kansan etujen mukaisia päätöksiä. Jos kansan enemmistö saisi päättää asioista itse, ei poliitikkoja edes tarvittaisi. Tälle oudolle ideologialle on toki myös oma nimensä...


Suora demokratia

Suorassa demokratiassa kansa äänestää itse omista asioistaan. Tällöin ollaan jo vaarallisen lähellä oikeaa kansanvaltaa ja siksi tätä demokratian tyyliä kohtaa aniharvoin. Kansa itse tekee aloitteen ja sitten äänestää siitä - enemmistö päättää hyväksytäänkö vai hylätäänkö aloite. Sveitsi taitaa olla niitä harvoja maita missä kansalla on moinen valta, ainakin osittain. En itse ole Sveitsin mallia tarkemmin tutkinut, joten en asiaa tarkemmin osaa selittää.

Mutta ei suora demokratiakaan ole ilman omia sudenkuoppiaan. Aloitteiden teko on tarkkaa hommaa ja niihin voi taitava kirjoittaja onnistua upottamaan porsaanreikiä omien päämäärien saavuttamiseen. Suorassa demokratiassa median osuus äänestyksissä nousee aivan omaan luokkaansa - sopivasti asioista kertomalla ja asioita sopivasti vääristelemällä (tapansa mukaan), voi valtamedia pelata kansan mielipiteen kanssa täysin omaa peliään. Äänestykseen vaikuttamiseen on runsaasti keinoja ja jos joskus Suomessa suoraan demokratiaan päädytään, on varmaa että keinot manipulointiin on valmiina.

Suora demokratia siis voisi toimia - jos sen parina olisi oikeasti vapaa ja puolueeton lehdistö. En kuitenkaan näe nykyisten valtapuolueiden päästävän kansaa niin lähelle päätöksentekoa vaan suunta on ennemminkin päinvastainen: pienen porukan valitsemien virkamiesten valtaa laajennetaan ja illuusio demokratiasta jää entistä kauemmaksi. Itse en kuitenkaan usko että ihminen tarvitsee jonkun muun hallitsemaan omia asioita - niin kauan kun ei toisille tee "pahaa", soisin jokaisen olevan itse vastuussa itsestään ja omista asioistaan. Isommassa mittakaavassa yhteisöt pystyisivät itse pitämään huolta omistaan ja nämä yhteisöt toimimaan yhdessä. Tästä tosin ollaan aikasta kaukana, mutta aina voi funtsia miten maailmasta saisi paremman kaikille...