Tuesday, December 27, 2016

Tiede ja Pseudotiede

Totuuden jälkeinen aika

Totuuden jälkeinen aika tarkoittaa ainakin joidenkin mukaan nykyaikaa, missä faktat on korvattu mielipiteillä. Tämä hieno määritys on lähinnä tarkoitettu mollaamaan vastavirtaan kulkevia, koska "hyvä ihminen" on asiasta oikeaa mieltä. Ja tämä virallisen totuuden mukainen mielipide perustuu aina faktoihin. Tai niin ainakin lähes kaikki auktoriteettiuskovaiset näkevät maailman.

Kun näitä virallisen totuuden mukaisia faktoja luodaan, voisi joku luulla että niiden pohjalla olisi edes auttava määrä tieteellistä näyttöä takana. Mutta eihän suuri osa nykytieteestä enää perustukaan semmoisiin asioihin, kuten toistettavuus ja varmistettavuus. Nykytiede, missä vain se on mahdollista, perustuu rahaan ja maksajan haluamaan propagandaan. Mistä tahansa asiasta voidaan tehdä tutkimus, joka todistaa mitä tahansa "todeksi" tai "vääräksi". Oikaisuja itsenäisistä tutkimuksista tulee silloin tällöin, mutta rahalla nekin saadaan haudattua.

"Oikean" tieteen puolestapuhujat tuppaavat haluta ohittaa tämän ikävän uuden trendin tieteessä: rahalla saa minkä tahansa tuloksen. Huomio halutaankin kiinnittää pseudotieteeseen ja sen haukkumiseen, kun olisi aika katsoa peiliin. Pseudotieteeksi koitetaan todistaa kaikki valtavirtaa vastaan uivat tutkimukset ja tutkijat, koska raha menee väärään suuntaan moisissa tutkimuksissa. Toki on vielä olemassa "hyvää" ja "rehellistä" tiedettä, mutta osasta tieteen aloista (kuten esimerkiksi lääketiede tietyiltä osiltaan) sitä pitää etsiä melkoisen syvältä.


Tiede ei ole demokraattinen järjestelmä

Toisin kuin osa ihmisistä luulee tietävänsä, tiede ei ole demokraattinen järjestelmä. Jos 1000 tutkimusta ja 10.000 tutkijaa väittää asian olevan toisin kuin yksi tutkimus yhden ihmisen tekemänä, ei se 1000 tutkimuksen kanta ole automaattisesti oikeassa. Toki se ei tarkoita, ettäkö se se yksi tutkimus olisi myöskään automaattisesti oikeassa. Jos samasta asiasta on vastakkaista tutkimustietoa, asiat muuttuvatkin melkoisen mielenkiintoisiksi. Ja kyllä, lähes joka asiasta on olemassa myös sitä vastakkaista näkemystä, kunhan alkaa hieman kaivelemaan.

Useimmiten ei itse tutkimukseen pääse tavallinen tallaaja edes käsiksi, ellei halua sijoittaa euroa poikineen ja tilata koko nivaskaa jostain. Lyhennelmät ja osa tuloksista tai mittauksista on usein saatavilla, joten siitä on hyvä lähteä alkuun. Tutkimuksen tekijä(t) ja rahoittaja(t) on hyvä askel eteenpäin kun halutaan jonkin sortin luotettavuutta - jos Coca Cola rahoittaa tutkimuksen ja se toteaa heidän tuotteensa olevan täysin turvallista, terveellistä ja vielä paremman makuista kuin mikään muu, voit olla lähes 100-varma että tutkimus on ihan täyttä ...

Loppuviimein siis tieteen ja pseudotieteen raja on lähes olematon. Jokainen joutuu siis itse päättämään mihin asiaan uskoo ja mihin ei. Pitää myös muistaa, että osa tieteen tuloksista ovat teorioita ja hypoteesejä, ei varmaa tietoa ja faktaa. Osa tieteestä ei siis ole paljoa sen kummempaa kuin kenen tahansa blogitekstit - mielipiteitä omista havainnoista. Toki voisi luulla, että havaintoja olisi hieman enemmän tieteellisissä julkaisuissa kuin "kysyin kavereilta ja ne kaikki sano juu", mutta koska elämme totuuden jälkeistä aikaa, myös moisia tutkimuksia käytetään pohjana suurien päätösten tekoon.


Ei saa yleistää

Onhan sitä oikeaakin tiedettä tietysti paljon ja monessa paikassa. Ihminen on hemmetin kekseliäs olento ja yhdessä on pystytty luomaan asioita, mitä ei vuosikymmen sitten kuviteltukaan olevan mahdollista. Samalla on myös kehitetty suuria määriä keinoja, millä ihmiset saadaan uskomaan joihinkin asioihin ja kuluttamaan aikansa ja rahansa johonkin uuteen ja mahtavaan asiaan. Vähemmän yllättävästi markkinat siis määräävät tieteen suunnan ja tason.

Voisikin sanoa, että suurimpia edistysaskeleita ollaankin saatu aikaiseksi psykologian alalla: kuinka saadaan miljoonat ihmiset uskomaan ihan täyttä paskaa ja vieläpä itse sitä levittämään ja suojelemaan. Lähes täydellisyyteen hiotut keinot aivopestä koko väestö on tieteen yksi kovimmista saavutuksista. Tietty vielä ollaan (kai) muutaman askeleen päässä siitä, että ihmismieli pystytään ohjelmoimaan kokonaan uusiksi. Mutta aika pelottavan lähellä sitä pistettä jo ollaan - todisteeksi riittää ainakin minulle se, että plärään oman FB syötteen läpi...

Mutta millä se tiede saataisiin valjastettua takaisin yhteiseen hyvään? Hyvä alku olisi ainakin siinä, että alettaisiin vaatimaan puolueettomia tutkimuksia esimerkiksi ruuan ja lääkkeiden vaikutuksista. Nuo kaksi koskettavat jokaista ihmistä ja luulisi asian kiinnostavan oman henkensä kaupalla ihan jokaista. Virallinen totuus kertoo molemmissa tapauksissa sen parhaiten maksavan osapuolen kannan ja ihmiskunta on siinä sekä maksajana että häviäjänä. Siinä olisi mielestäni se alku, mutta savottaa piisaisi lähes rajattomasti - kunnes ahneus ja kilpailu ei enää ihmistä vie kuin pässiä narusta.

Friday, December 23, 2016

Auktoriteettiusko

Mistä auktoriteettiusko syntyy?

Ihminen syntyessään on verrattuna moneen muuhun lajiin suhteellisen avuton olento. Ensimmäiset vuodet vierähtävätkin lähes täydellisessä avuntarpeessa. Pikkuhiljaa alkaa käsitys maailmasta muodostua ja kysymällähän sitä asiat selviävät. Mutta joskus vastauksena miksi jotain pitää tehdä onkin "koska minä sanon niin". Lapsi oppii, että on olemassa tahoja, joiden tahto ei selittelyjä kaipaa, mutta tehdäänhän tämä päätös omaksi hyväksi...

Vai tehdäänkö päätös aina toisen hyväksi vai vaan omaksi eduksi? Vallitseva kulttuuri ja yhteiskunta määrittää usein minkä verran lapsen vanhemmilla on "oikeus" puuttua lastensa elämään. Tästä poikkeavaa käytöstä usein arvostellaan, koska kyllähän yhteisiä pelisääntöjä pitää kaikkien noudattaa kun kerran niin on sanottu että niin pitää tehdä. Tapojen noudattaminen ymmärtämättä niiden tarkoitusta ei kuitenkaan eroa lapsen kohtaamasta "koska minä sanon niin" komennosta juurikaan.

Yhteiset tavat luovat toki yhteenkuuluvuuden tunteen, mikä on ihmiselle tärkeää - kuulua johonkin. Mutta jos tavat ovatkin vain käskyjä joltain auktoriteetiltä, huomaako niitä edes enää kun se on se "tavallinen" tapa? Kuitenkin vuosia vauvasta vaariin on niin monta, että voisi ainakin luulla että jossain vaiheessa kyseenalaistettaisiin edes joitain asioita. Usein ei niin kuitenkaan tehdä, joten vastausta pitää kaivella syvempää.


Nuoresta aikuiseksi

Vielä kun (useimmiten) vanhempien käskyvaltaa ei lapsi osaa kyseenalaistaa, mukaan tuodaan uusia auktoriteettejä kuten opettajat ja lääkärit. Näiden uusien auktoriteettien sana on laki, eikä päätöksiä saa kyseenalaistaa. Kaikki mikä auktoriteetin suusta tulee ulos, on totuus ja toteltava käsky. Vielä kun auktoriteetti itsekin siihen uskoo, vahvistuu kuva kaikkitietävästä yliolennosta. Todellisuudessahan kyse on ihmisistä, jotka ovat käyneet jonkun toisen auktoriteetin käskytyksessä riittävän kauan, että hänelle on annettu paperilappu joka todistaa että ainakin rimaa hipoen on jotain annetuista käskyistä ja totuuksista osattu tehdä ja toistaa riittävällä tarkkuudella.

Kapinahenki on kuitenkin ihmisessä itsessään ja jos mieli ei ole täysin vielä murrettu, saattaa ihminen nousta kapinoimaan auktoriteettejä vastaan. Koulussa tätä katsotaan pahalla ja siitä rangaistaan - yritetään siis pakottaa takaisin laumaan joka tekee kyselemättä mitä käsketään. Joskus se korkeampi taho löytyykin omasta ryhmästä, joka käyttää opittuja tapojaan käskyttää muita oman tahtonsa mukaan. Näin on vaihdettu vain uusi auktoriteetti vanhan tilalle, sen sijaan että tehtäisiin mitä itse ajattelee.

Sama kierre jatkuu monella läpi elämän - joku muu käskee mitä tehdään ja näennäisesti ottaa vastuun päätöksistä. Kuitenkin kun paska osuu tuulettimeen, on jokainen yleensä yksin vastuussa tapahtumista. Aikuisena mukaan tulee niin virkamiehet, poliisit, papit, pomot ja kaiken maailman mukajohtajat, joiden pillin mukaan tanssitaan. Kun "asiantuntija" jotain sanoo, etenkin virallisen totuuden tuutissa, on sen oltava täyttä totta "koska minä sanon niin". "Hyvä ihminen" ei vastusta auktoriteettiä, koska niin on käsketty.


Itsenäinen ajattelu ja oma vastuu

Kuitenkin loppupeleissä jokainen on vastuussa vain ja ainoastaan itsestään. Jokainen tehty päätös ja toiminta on oma valinta. Vastuuta voi aina toki yrittää siirtää muille ja se onkin hyvin yleinen tapa. Uskomuksista riippuen vastuuta voi siirtää monelle eri taholle ja aina selitellä omat tekosensa muiden käskyjen mukaan toimineena. Joidenkin käskyjen mukaan toiminutta "väärintekijää" osa juhlii, osa taas pitää pahana. Kenen auktoriteetti on siis se kaikista korkein?

Pitää kuitenkin aina muistaa, että auktoriteetin kanssa voi myös olla samaa mieltä. Auktoriteetti voi olla täysin oikeassa ja kertoa totuuden asioista. Kuitenkin kyseessä on (lähes) aina ihminen, jolla on omat intressit ja uskomukset. Hieno titteli ja asema kertoo vain sen, että jonkun muun "ylempänä" olevan tahon mukaan tämä ihminen täytti heidän määrittämänsä kriteerit. Yksikään hieno titteli ei takaa, että tieto tämän henkilön suusta olisi millään tapaa paikkansa pitävää. Jokainen ihminen on vapaa uskomaan juuri niitä asioita mihin itse haluaa uskoa.

Mikä sitten vaihtoehdoksi? Sen sijaan että "koska minä sanon niin", selitä miksi haluat jotain tapahtuvan. Tasa-arvoisessa ja tasavertaisessa maailmassa kaikki ovat samalla viivalla, mutta toki samalla myös valtavan erilaisia. Yksi tietää yhdestä asiasta ja toinen toisesta. Yhdessä on kuitenkin ihmisten mahdollista ratkaista lähestulkoon kaikki ongelmat, mutta se ei onnistu ylhäältä alas käskemällä. Niin kauan kun kaikki kilpailevat toistensa kanssa ja joku tahtoo huipulle, muiden auktoriteetiksi, on turha olettaa ihmisten tekevän yhteistyötä yhteiseksi hyväksi. Ja niin kauan, kun ihminen uskoo tarvitsevansa auktoriteettiä kertomaan mikä on oikein ja mikä väärin, ei ihminen ole vapaa.

Monday, December 19, 2016

Uutisia ja valeuutisia

Mikä on uutinen?

Uutisen pitäisi olla pätkä tietoa esimerkiksi jostain tapahtumasta. Mukana voisi olla vaikkapa haastattelu joltain paikalla olleelta ja päälle vaikka kuvamateriaalia. Uutisoitava asia pitäisi olla edes jollain tapaa myös yhteiskunnallisesti tärkeä, eli asia millä on mahdollisia vaikutuksia uutisia koskettaviin tahoihin. Uutisen faktat kuuluisi olla tarkistettu ja varmistettu tapauskohtaisesti useammastakin lähteestä, etenkin jos on pienikin epäily jonkin tahon kertovan asiasta vain yhden puolen ja jättävän osan tiedoista pois.

Jos et seuraa uutisia, et ole informoitu... Mutta jos seuraat vain valtamedian uutisia, olet virheellisesti informoitu. Jos uutista toimittavalla taholla on pienikin intressi uutisoitavaan asiaan, voit olla lähes varma että uutista on väritetty taholle sopivampaan valoon. Ongelma onkin, että lähes jokaisella nykyään uutisia toimittavalla taholla on tämä oma lehmä ojassa. Kuinka suurta uutisten muokkaus sopivampaan valoon onkaan, onkin taas tapauskohtausta. Cui bono - kenen eduksi pätee tässäkin asiassa.

Valtion virallinen totuus kerrotaan aina "oikeissa uutisissa". Faktat on varmistettu täsmäämään haluttua kuvaa, eli miten kansan halutaan toimivan. Uutiset ovat valmiiksi pureskeltuja ettei omaa päätä tarvitse edes käyttää muodostaakseen mielipiteen annetusta asiasta. Joskus mukaan saattaa eksyä pieniä lipsahduksia, eli virallisen totuuden kanssa ristiriidassa olevaa tietoa. Näistä kuitenkin hankkiudutaan yleensä eroon joko poistamalla/muokkaamalla uutinen tai hautaamalla se "oikeiden uutisten" tulvaan.


Vaihtoehtoiset uutiset

Harvemmin mikään yksittäinen taho julkaisee uutisia kaikista mahdollisista asioista. Onkin siis luontevaa, että eri aihealueista olevat uutiset kasataan eri paikkoihin. Urheilu, musiikki, elokuvat - näille, ja monelle muulle on omat julkaisunsa ja ne eivät sekaannu muihin asioihin. Jokainen saa valita seurattavakseen aihealueen omien valintojen mukaan. Kätevää, eikö totta? Kuitenkin aina joskus astutaan toisen varpaille uutisoinnissa, mikä ei pitäisi olla kovin suuri ongelma. Mutta...

Kun astutaan valtion virallisen totuuden varpaille, nousevat monet tahot varpailleen. Joistain asioista ei saisi puhua tai jos puhutaan, niistä on puhuttava oikealla tapaa. Vaihtoehtomediaa/uutisia haukutaan usein hyvin yksipuolisesta uutisoinnista ja tarkkaan rajatuista aihevalinnoista. Valinta moiseen on kuitenkin looginen - uutisoidaan nimenomaan muun median huomioimattomat asiat. Kun joidenkin aiheiden uutisointi on systemaattisesti yksipuolista tai kokonaan jätetty huomiotta, onko se ihme että niihin asioihin joku muu julkaisu pureutuu tarkemmin?

Vaihtoehtouutiset ovat siis usein hyvin rajallisen aihealueen uutislähde. Monen muun kokonaisuuden ammattilaisia pidetään usein oman alansa huippuna ja asioista laajemmin tietävinä, mutta näin ei yleensä ole vaihtoehtomedian kanssa. Jos joku journalisti on tehnyt uransa vaikka musiikin alalla, hänen sanaansa musiikista uskotaan ennemmin kuin jonkun vähemmän tunnetun journalistin. Sama ei kuitenkaan juurikaan päde vaihtoehtomediassa, koska virallisen totuuden mukaan kyseessä onkin valheita levittävä [lisää sopiva loukkaava kuvaus] eikä mikään ammattilainen. Näin käskee media "hyvän ihmisen" ajattelevan.


Valeuutiset

Mikä tahansa uutinen, jossa on journalistin omaa tulkintaa ja sepitystä, voidaan laskea valeuutiseksi. Jos journalistin oma mielipide ja itse asia on sekoitettu keskenään, ei kyseessä ole enää uutinen vaan mielipidekirjoitus. Näitä editoituja mielipiteitä pidetään kuitenkin nykyään uutisena, vaikkei ne semmoisia enää olekaan. Samoin myös mikä tahansa uutinen, mikä kerrotaan faktana vaikka sitä ei kunnolla pystytä todistamaan, on laskettavissa valeuutiseksi jos lähteitä ei kunnolla kerrota.

Ikävä kyllä lähes kaikki uutislähteet ovat nykyään vahvasti väritettyjä versioita totuudesta. Minkä verran faktoja uutisiin asti eksyy, vaihteleekin suuresti. Jos uutisessa kuitenkin tehdään selväksi lähde ja sen mukaiset faktat, on kyseessä uutinen josta voidaan ainakin koittaa poimia faktat mielipiteiden seasta. Virheellinen tieto on kuitenkin aina mahdollinen, vaikka se olisi tarkistettu useampaankin otteeseen. Mutta uskomalla kerta toisensa jälkeen valehtelevia lähteitä ei uutista voida pitää virheellisenä vaan se on silloin valetta.

Jos viralliset uutislähteet pitäytyisivät oikeasti uutisissa, ei vaihtoehtoisille uutispalveluille olisi niin suurta kysyntää. Kaikkia asioita ei toki voida pääuutisiin asti päästää, vaikka informaatioähky onkin tahallinen indoktrinaation osa. Tällöin vaihtoehtoinen uutisointi on jopa tarpeeseen, eikä valtamedian siitä tulisi kimpaantua. Nyt elämme kuitenkin täydessä propagandapeitossa, minkä alta ulospäin katsovat haukutaan ja leimataan. Virallista totuutta vastaan ei saa puhua ja kuitenkin samalla kehutaan olevan maailman vapain lehdistö - sananvapaus on Suomessa kuitenkin vain kaunis ajatus, ei todellisuus.

Thursday, December 15, 2016

Valheen kolme kivijalkaa

Raha

Rahalla saa ja mopolla pääsee. Suuri osa nykymaailman valheista perustuu rahaan ja sen tuomaan valtaan. Oman edun tavoittelu on nykyään (suurelle osalle) hyve ja kilpailussa kaikki on sallittua, kunhan ei vaan jää vilpistä kiinni. Rahalla saadaan aikaiseksi kaikki se propaganda, mitä nykyään tuputetaan ihan joka tuutista. Hyväveliverkostot on Suomessa rakennettu suurella määrällä rahaa ja siitä ei haluta luopua - onneksi korruptiota ei Suomessa ole, vaan maan tapa voidella omat ja kaverien taskut rahalla ja taas meno luistaa.

Voittaja kirjoittaa historian. Lähes kaikki tuntemamme historia on voittajien kirjoittamaa. Raha ja valta kulkevat käsi kädessä, joten ei ole ihme että voitoista saaduilla tuotoilla on muotoiltu se oma osuus parhaaseen mahdolliseen valoon. Kaivamalla hieman pintaa syvemmältä, löytyy historiasta suuria aukkoja "virallisesta totuudesta" - siis rahalla maalatusta kuvasta miten maailma toimii. Rahalla yritetään myös vaimentaa kaikki vastaan haraavat tahot.

Cui bono - kenen hyödyksi? Siinä on usein se ensimmäinen kysymys, mikä tulisi esittää kun aloittaa tutkimaan jotain asiaa. Jos jollain taholla on vahva rahallinen intressi, voi olla lähes varma siitä, että julki tulevat asiat ovat puunattu rahalla kiiltäväksi. "Ahneella on paskanen loppu" pitää paikkansa vain niille, jotka eivät ole riittävän ahneita tahtoakseen kaiken. Tervetuloa nykypäivään, missä rahalla saa kaiken - mutta vain aniharva uskaltaa sitä verhoa lähteä raottamaan.


Sosiaalinen paine

Vaikka rahalla kaiken voikin ostaa, on alempana nokkimisjärjestyksessä olevilla oltava sosiaaliset yhteydet kunnossa. Väärän mielipiteen julki tuominen "väärässä porukassa" saattaa johtaa suuriin ongelmiin. Siksi onkin monelle helpompi pelata mukana valheessa kuin hangata vastaan. Työpaikka voi lähteä alta jos ei laula oikeaa laulua mitä leivän antaja on käskenyt. Tietoinen valhe, mutta oma nahka on tärkeämpi...

Virallista totuutta vastaan hankaavat ovat some-aikana saaneet valtavan määrän uusia keinoja hangata porukalla vallassa olevia vastaan. Tämä ei kuitenkaan ole istunut hyvin vallassa olevien suunnitelmiin, joten asiaa ratkomaan on otettu jos jonkinmoisia keinoja käyttöön. Kaikki virallista totuutta vastaan puhuminen on "vihapuhetta", vaikka virallinen totuus onkin täyttä rahalla ostettua valhetta. Mutta sosiaalinen paine pitää "hyvän ihmisen" ruodussa ja toistamassa valhetta.

Voiko asialle sitten tehdä jotain? Tietysti - jokainen ihminen on vastuussa vain omista sanomisistaan ja teoistaan. Jokaisen on itse päätettävä mitä tarinoita kertoo, kenen leirissä seisoo ja kenen leipää syö. Paljonko vaa'assa painaa oma etu on aina yksilöllistä - kilpailussa harvemmin on montaa voittajaa, eli oma napa menee monasti muiden edelle. Jos taas ei välitä mitä muut ajattelevat ja tekee vain juuri sitä omaa asiaansa, on vaarallisen lähellä vapautua yhteiskunnan paineista ja valheista.


Aivopesu

Indoktrinaatio alkaa jo pienestä pitäen. Vanhemmat opettavat omat arvonsa ja tapansa lapsilleen. Koulu jatkaa tätä yhteiskunnan aivopesua ja nostaa sen aivan omalle tasolleen - valtion virallinen totuus iskostetaan lapsien päähän ja sitä taotaan sinne kunnes koulut on ohi. Korkeammilla koulutasoilla mukaan liitetään, koulutuksen suunnasta riippuen, uusia ideologioita ja sääntöjä. Kriittinen ajattelu näytti olevan nykyisessä opetussuunnitelmassa mallia: virallinen totuus hyvä, kaikki muu paha.

Rahalla on siis luotu valtava koneisto, jonka yksi tärkeimmistä tehtävistä on saada kansa ajattelemaan asioista juuri halutulla tavalla. Kun koulut on käytynä, sama aivopesu jatkuu median toimesta. Joka tuutista kerrotaan mitkä asiat ovat hyvästä ja mitkä pahasta. Kaikki on valmiiksi pureskeltua ja (muka)mietittyä ettei kenenkään tarvitse käyttää omaa päätään saadakseen selkoa maailman menosta. Pinnan alta kaivelemalla löytyykin kuitenkin karumpi maailma - asiat eivät usein olekaan kuinka valtion virallinen totuus kertoo.

Uhri, eli tavallinen kansalainen ei kuitenkaan useimmiten halua nähdä verhon taakse. Valmiiksi pureskeltu maailma on hieman turvallisemman tuntuinen paikka. Nykyaikana tietämättömyys on kuitenkin oma valinta. Koska propaganda on levinnyt lähes kaikkialle, on valheiden huomaaminen entistä vaativampaa. "Olli, hänen vaimonsa Kerttu ja heidän koiransa Vikki ovat autuaan tietämättömiä tästä kaikesta - he vain sattuvat asumaan valheiden keskellä" Mikä se totuus sitten onkaan? Sen joutuu jokainen itse selvittämään...

Monday, December 12, 2016

Kommunikointia

Sama kieli

Ihmisten väliseen kommunikaation tarvitaan yleensä vähintään yhteinen kieli, olkoon se sitten puhuttu, kirjoitettu, viitottu, piirretty tai mikä tahansa muu yhteinen ja molempien osapuolten ymmärtämä keino. Kuitenkin jo tässä yhteisessä kielessä on ensimmäinen kompastuskivi: ymmärtävätkö ja käyttävätkö kumpikin osapuoli kieltä edes suunnilleen samoin? Jo pienetkin vivahde-erot käytetyissä sanoissa voi johtaa väärinkäsityksiin.

Naamatusten käytävässä ajatustenvaihdossa on mukana huomattavasti enemmän informaatiota - eleet, äänen painot (jos siis kommunikoidaan puhumalla) ja ilmeet saattavat muuttaa viestiä merkittävästi. Mutta huomaako toinen nämä (joskus hyvinkin) pienet erot ja ymmärtääkö ne kuten oli tarkoitettu? Jälleen siis oiva paikka saada viesti ristiin.

Nykyään suuri osa kommunikaatiosta tapahtuu kuitenkin tekstin välityksellä. "Sarkasmi ei näy fontissa" onkin hyvin kuvaava sanonta ja osoittaa heti, kuinka paljon halutusta sanomasta jää puuttumaan kun suora näkö-/tunto-/kuuloyhteys toiseen puuttuu. Sanojen merkitys kasvaa ja samalla sanojen ymmärtämisen eroavaisuudet nousevat merkittävään rooliin. Hymiöillä voi asiaa onneksi hieman koittaa paikata.


Samat ajatelmat

Jos ihmeen kaupalla kaksi ihmistä sattuu löytämään yhteisen kielen, ei kommunikointi kuitenkaan ole vielä lähelläkään siinä pisteessä, että osapuolet pystyisivät kielen välittämiä ajatuksia ymmärtämään. Välissä on vielä useampi askel, joista ensimmäisenä kompurointia aiheuttaa lokerot ja siitä kompuroiden törmätään lopuksi vielä kupliin.

Koska ei ole kahta ihmistä, jotka ajattelevat samoin ja tietävät täsmälleen samat asiat, vaatii ihmisten välinen kommunikointi joskus pitkän taipaleen kuljettavaksi, että päästään edes lähelle sitä pistettä, että ajatusten vaihto onnistuu. Yhteisen sävelen löytäminen onkin vaativa tehtävä ja usein satunnaiset tapaamiset ihmisten kanssa jäävätkin hyvin pinnalliseksi. Toki tarvetta saada moinen, syvempi, yhteys ei usein ole tarpeellista - riittää, että yhteisen kielen välillä pystyttiin vaihtamaan viestin tärkein osa, esimerkiksi kaupan kassalla tuotteiden hinta.

Kun kaksi täysin erilaisista lähtökohdista tulevaa ihmistä yrittävät kommunikoida jostain itselle tärkeästä asiasta, saattaa ensireaktio olla molemmilla "et oo *%#}%£ tosissas?!". Kommunikaatio jääkin usein tälle tasolle ja molemmat osapuolet pitävät toista vähintään hulluna. Lisätään siihen soppaan esimerkiksi sosiaalisen median puolianonyymius ja saadaan kunnon riita aikaiseksi mistä tahansa. Mahdollisuus vittuilla täysin tuntemattomalle ihmiselle kaikesta mahdollisesta, samalla kun tietää itse olevan täysin oikeassa ja toisen täysin väärässä - mahdollisuus, jota jotkut eivät voi olla käyttämättä.


Mikä siis avuksi?

Kysymällä voi selvittää mitä toinen haluaa sanoa. Jos tosissaan haluaa selvittää asioita ja keskustella jostain hieman monimutkaisemmasta ja mielipiteitä jakavasta asiasta, on yksi keino pysähtyä ja pyytää tarkennusta ja selvitystä aina kun tuntuu sille olevan tarve. Tämä tyyli toki saattaa hidastaa keskustelua merkittävästi ja jopa vaihtaa aiheen ihan toiseen - onko se sitten haluttua vai ei, onkin toinen asia. Juurta jaksaen asioiden selvittäminen on aikaa vievää, mutta mahdollisesti hyvin palkitsevaa... tai sitten turhauttavaa/turhanpäiväistä ja kaikkea siltä väliltä. Mutta kommunikointia yhtä kaikki.

Kunnioittamalla toisen oikeutta olla eri mieltä asiasta ja muistamalla ihmisten erilaiset lähtökohdat keskusteluun, voidaan mahdollista räjähdyspistettä siirtää kauemmaksi. Jos keskustelun molemmat osapuolet pelaavat samoilla säännöillä, voi täysin eriävien kantojen kanssa keskusteluun saapuneet onnistua pitämään malttinsa ja oppia jotain toisiltaan. Natsikortin pöytään iskeminen on kuitenkin aina mahdollista ja se varmistaa lähes aina keskustelun olevan ohitse ja loanheiton alkaneen.

Mutta ainut asia mihin jokainen voi itse suoraan vaikuttaa, on oma asiaan suhtautuminen. Haluaako voittaa väittelyn, kääntää toisen mielipiteen vai vaan oppia jotain uutta? Ihmiset eivät yleensä pysty muuttamaan omia uskomuksiaan kovinkaan nopeasti, joten jo muodostetun, vahvan mielipiteen muuttaminen ei tule käymään käden käänteessä. Molemmille osapuolille kun se oma totuus on totta ja toisen totuus mahdollisesti valhetta. Jokaisesta keskustelusta on kuitenkin mahdollista oppia jotain uutta - vähintäänkin miltä se maailma näyttää eri lokerossa kuin missä itse asustelee.

Friday, December 9, 2016

Lokerointia

Omaan lokeroon, mars

Ei riitä, että jokainen piiloutuu omaan kuplaansa. Yhteiskunta haluaa asiat järjestykseen ja mikä sen tehokkaampi tapa kuin lokeroida ihmiset. Löytyy lokerot niin sukupuolen, iän, ammatin, poliittisen suuntautumisen mukaan - oikeastaan kaikki asiat, mitä voidaan käyttää kuvaamaan ihmisryhmää. Jokainen ihminen kuuluu yhteen tai useampaan lokeroon.

Voisi luulla, että ryhmässä on voimaa ja niinhän siinä onkin, mutta vain siinä tapauksessa kun ryhmä on riittävän suuri. Suuren ryhmän saaminen samaan lokeroon onkin haasteellista, koska kaikkien lokeroon mahtuvien on täytettävä samat vaatimukset. "Väärin vastustettu" on tyypillinen Suomalainen tapa jakaa lokeroita pienempiin osiin - lähes samoin ajattelevat jakautuvatkin useampaan lokeroon, koska yksi tai useampi (usein hyvin vähäpätöinen) vaatimus ei täytykkään.

Kun kaikki on saatu omiin lokeroihinsa, voivat eri lokeroissa olevat aloittaa sitten heittelemään kiviä "vastustajien" lokeroihin. Lähes samalla tapaa ajattelevat lokerot saattavat väliaikaisesti liittoutua muiden samankaltaisten kanssa, mutta päivän päätteeksi jako on selvä ja rajat on pidettävä. Lokeroillahan on kuitenkin oltava hierarkia, joten kahta saman tasoista lokeroa ei voi olla.


Miksi näin?

Kun asiaa tarkemmin funtsii, ei siinä ole kovinkaan suurta järkeä mukana - jos siis katsoo asiaa vain lokeroiden sisällä olevien kannalta. Miksi jakaa ihmiset ryhmiin, jotka sitten riitelevät keskenään lokeroiden ideologioiden mukaan? Yksi suurin syy tähän löytyykin lokeroiden "ulkopuolelta". Ihmisistä, jotka asustavat sielä lokerikon yläosassa, hierarkian huipulla. Tekniikka on yksinkertainen: hajoita ja hallitse.

Kuten aikaisemmin mainitsin, joukossa on voimaa. Tämän voiman jakaminen onkin tehokkain tapa pitää ihmiset kurissa. Jos kansa yhdistyisi vallassa olevia vastaan, siinä ei muutama kauaa voisi vastustaa suurta joukkoa. Siksi kansa pitää jakaa pieniin lokeroihin, joita sitten ohjaillaan hienovaraisesti (tai vähemmän hienovaraisesti) toisiaan vastaan.

Keksintö ei sinällään ole mikään uusi, mutta nykyaikaiseen jakoon löytyy kaksi (tai kolme) hienoisesti toisistaan poikkeavaa "oppikirjaa": neoliberalismi ja kulttuurimarxismi. Frankfurtin koulukunta kuuluu tähän samaan kastiin, mutta näillä kolmella ideologialla on hieman eri päämäärät. En nyt kuitenkaan lähde niitä tämän enempää tässä vaiheessa käsittelemään - kaikki nuo ideologiat ovat paljon tätä yksinkertaistusta monimutkaisempia.

Kun lokeroita voidaan jakaa lähes rajattomasti, on mikä tahansa ryhmä jaettavissa entistä pienempiin osiin. Politiikassa samaa jakoa on myös helppo käyttää, mutta enemmän vahinkoa moinen lokerointi tekee kansassa. Jokaisen lokeron identiteetti ja sijainti hierarkiassa määrittyy sekä lokerossa olevien ihmisten mukaan, mutta myös ylhäältä ohjaten määrittelyssä - kun media sanoo jonkun porukan olevan "hyvä" ja toisen "paha", määritellään lokeroiden hierarkiaa.


Individualistien joukkovoimaa

Länsimaisia yhteiskuntia pidetään yleensä individualistisina, eli yksilökeskeisenä. Kuitenkin jokaisen ihmisen tarve kuulua johonkin aiheuttaa ongelmia - yksilönä on vaikea pysyä kun on yhdessä muiden kanssa. Ehkäpä juuri siksi lokerointi toimiikin niin hyvin - yhteiskunta määrittää lokerot ja jokainen saa itse valita mihin lokeroon kuuluu. Kuitenkin tämä keinotekoisesti ja ulkopuolelta määritetty lokero on hauras rakennelma oikeaan yhteisöön nähden - lokero on helppo jakaa kun sen voi kuka tahansa tempaista hatusta uudelleen määritellen.

Onko tämä sitten ongelma? Ei, välttämättä. Osa yhteiskunnan ongelmista moisesta lokeroinnista toki johtuu (esimerkiksi ne, jotka on laitettu "hylkiö" ja "halveksittava" lokeroihin), mutta kyseessä on aina valinta, minkä ihmiset itse saavat tahi joutuvat tekemään. Toimisiko jokin muu yhteiskuntamalli sitten paremmin, sitä on vaikea sanoa - kaikki mallit ovat erilaisia ja toimivat eri tapaan.

Yhteistyö on se asia, mikä tulee kuitenkin ratkaisemaan tämän maan ja isommassa mittakaavassa koko maailman selviytymisen. Jos ihmiset antavat muiden sanella mihin lokeroon kukin kuuluu ja mikä on lokeroiden hierarkia, on turha kuvitella kovin suurta yhteistyötä ihmisten välille. Kuinka suuri harppaus on ymmärtää, että jokainen on oma, uniikki, itsensä, mutta samalla osa mahdollisesti suurtakin ihmisjoukkoa, jotka puhaltavat yhteen hiileen. Aika tulee näyttämään...

Thursday, December 8, 2016

Kuplista

Kuplat

Useassa paikassa toitotetaan kuplista/kuplassa elämisestä ja kannasta riippuen, sitä käytetään usein lyömäaseena toisen ihmisen kannan kumoamiseksi. Tämä on kuitenkin jälleen vain yksi halpa keino kumota toisen mielipide - vaikka selityksenä asia onkin omalla tapaansa oikeassa, unohtuu siinä myös syyttäjän asustelevan omassa kuplassaan.

Mikä tämä ihmeellinen kupla sitten oikein on? Selityksiä on varmasti useita joten jokainen joutuu itse määritellä mitä käsitteellä haetaan. Itse käsitän kuplan kuvaavan jokaisen ihmisen ikiomaa uskomusjärjestelmää. Järjestelmää, jonka selittäminen toiselle on käytännössä mahdoton tehtävä, mutta joka ohjaa jokaista asiaa elämässämme. Kun ihmiset puhuvat ymmärtävänsä toisen sanoman, he itseasiassa vain peilaavat tiedon omaa uskomusjärjestelmäänsä vasten. Kuinka paljon kupla vääristää saatua tietoa, se riippuu täysin kuplasta.

Halusi ihminen uskoa uskomusjärjestelmien ohjaavan kaikkea tai ei, ne kuitenkin niin tekevät. Uskomalla siihen, ettei usko, on myöskin uskomus. Kaikki uskomukset yhdessä on siis uskomusjärjestelmä, eli kupla. Kupla, jossa ihan kaikki elävät koko elämänsä.


Mun kupla on parempi kun sun kupla

Kuplissa on valtavia eroja. Osa uskoo oman kuplansa olevan parempi kuin muiden kuplat ja tämä oikeuttaa halveksimaan muita ihmisiä. Kuplan läpäisykyky vaihtelee myös suuresti. Osa ei suostu edes kuulemaan omista uskomuksista eroavia mielipiteitä. Ihmismieli on siitä jännä juttu, että se pystyy sopeutumaan mihin tahansa - myös siihen, että mikään uusi tieto joka on ristiriidassa nykyisen tiedon kanssa pitää automaattisesti sulkea pois. Kognitiivinen dissonanssi on termi, mihin usein viitataan tämmöisessä tapauksessa.

Ei siis ole olemassa parempia tai huonompia kuplia. On olemassa vain jokaisen oma kupla, mikä eroaa kaikista muiden ihmisten kuplista. Koska kukaan ei pysty katsomaan sinne toisen pään sisälle ja näkemään mistä mikäkin asia oikeen on lähtöisin, on mielipide-erot kaikista asioista hyvinkin yleisiä. Kun on varma olevansa oikeassa jostain asiassa, onkin osalle vaikea käsittää miten joku olisi eri mieltä asiasta.

Kuplasta puhuessa voidaan myös tarkoittaa sitä ympäristöä, missä ihminen on. Oma lähipiiri (perhe, ystävät, kaverit, asuinpaikka, someympyrät) luovat kuplan ihmisen ympärille, mistä ulos näkeminen on taas joillekin hyvin hankalaa. Ihmiset luonnostaan hakeutuvat lähelle niitä, jotka ovat asioista samaa mieltä - joidenkin kuplat vaan sopivat paremmin yhteen tietyn tyyppisten kuplien kanssa. Turvallisessa kuplassa on ihmisen hyvä olla.


Kuplan muokkaus

Omassa pienessä kuplassa on usein turvallisinta olla. Ulkona on pelottava maailma, täynnä uutta ja omasta näkemyksestä eroavaa. Ihmismieli yrittää suojella itseään/kuplaansa kaikin mahdollisin keinoin, mutta silloin myös uuden oppiminen on erittäin vaikeaa. Toisaalta taas liian avoin asioiden hyväksyminen voi johtaa vaikeuksiin, etenkin jos oma pakka on valmiiksi jo hieman sekaisin.

Omien ajatusmallien kyseenalaistaminen mahdollistaa kuplan laajentamisen. Kysymällä itseltään "miksi?" (ja tietysti myös koittamalla etsiä vastauksen kysymykseen) saattaa paljastaa ristiriidassa olevia uskomuksia. Ristiriidat omassa kuplassa johtaa joskus vaikeuksiin ja niiden oikominen voikin olla pitkällinen prosessi. Mieli myös suojaa itseään ja omia ristiriitojaan, keksimällä tekosyitä ja hyväksyttäviä selityksiä ongelmakohdissa.

Kaikki eivät kuitenkaan kuplaansa pysty muokkaamaan, eikä siihen ole välttämättä tarvettakaan. Jokainen saa itse päättää onko se oma kupla nyt kuten pitääkin. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että kaikki tieto mitä on yleisesti saatavilla ei olekaan totta ja ne omat uskomukset saattavat perustua muiden sepittämille valheille. Mikä on totta ja mikä tarua, siihen kysymykseen joutuu jokainen vastaamaan itse - omasta kuplastaan maailmaa katsoen. Kyseenalaistamalla omat tiedot ja uskomukset voi saada suuria muutoksia aikaan ja vain aika näyttää kannattiko se vai ei.

Aina oppii...

Jostain sitä pitää aloittaa

On synkkä ja myrskyinen yö...

Tervetuloa lukemaan tätä blogia. Tulen (toivottavasti) julkaisemaan tekstejä jos jonkinmoisista aiheista, mutta painopiste tullee olemaan pohdintoja siitä, kuinka sekaisin tämä maailma oikeen onkaan, mutta ennen kaikkea että aina on olemassa vaihtoehtoja tehdä asioille jotain.

Tekstini tulevat olemaan nyt ja tulevaisuudessa omia näkökantojani ja mielipiteitäni. Rivien väleistä ei kannata ruveta etsimään mitään piiloajatuksia - kirjoitan mitä ajattelen ja ajattelen mitä kirjoitan.

Koska pohojammaalaasia ei voi kusettaa kun kerran, en mee sitä virhettä tekemään notta rupiaasin valehia rustaamaan. Leipäni oon aikanaan maata viljellen tienannu mutta -14 lopulla alkoi eläke juoksemaan. Tämän enempää en toisten aikaa jaaritteluun tuhlaa.

... Jukka