Monday, January 8, 2018

Propagandan keinot tutuksi - Hivuttaminen

Sama tekniikka, eri päämäärät

Kaasuvalotus (engl. Gaslighting) on yleinen nimi tälle propagandatekniikalle, mutta siinä kun kaasuvalotuksessa tahallaan halutaan hämärtää jotain asiaa, hivuttamisessa tehdään kauaskantoista ohjailevaa propagandatyötä. Kaasuvalotus-termi tulee "Gas Light" (teatteriesitys 1938 ja elokuva 1944) nimisen teoksen nimestä - mies ajoi vaimonsa hulluksi esimerkiksi säätämällä kaasuvalojen kirkkautta jatkuvasti ja väittämällä ettei mikään ollut muuttunut. Pieniä epäolennaisia seikkoja kerrotaan muka tärkeinä asioina, suuria tärkeitä asioita vähätellään ja kaikkea siltä väliltä, mutta tarkoituksena on murtaa ihmisen yhtenevä käsitys halutuista asioista. Siinä kun tietyt asiat ovat aina täsmälleen samalla tavalla uutisoituna mediassa, osa aiheista sahaa laidasta laitaan samalla sekoittaen välistä aivan mihin sattuu.

Hivuttamisessa taas on tarkoitus muokata jokin sillä hetkellä kansalle kelpaamaton ajatus salonkikelpoiseksi valtavirran hyväksymäksi asiaksi. Overtonin ikkuna kuvaa tätä siirtymää yleensä poliittisen kannan määrittelyssä, mutta sama malli toimii myös hivuttamisessa. Overtonin ikkuna jaetaan yleensä seuraaviin osiin: Ennenkuulumaton (unthinkable), Radikaali (radical), Hyväksyttävä (acceptable), Järkevä (sensible), Suosittu (popular) ja Voimassa oleva asian tila (policy). Joskus muutos tapahtuu hitaasti ja joku voisi väittää sen olevan luonnollista asioiden kehittymistä, mutta silloin oletuksena on asioiden sattumanvaraisuus eli ne vain tapahtuvat, teki itse mitä tahansa. Mutta onko mikään yhteiskunnan muutos sattumaa tai luonnollista kehitystä, vai hyvin tehtyä propagandaa - hivuttamista?

Miten Overtonin ikkunan siirtoa, eli hivuttamista, sitten käytännössä toteutetaan? Lähtöasetelma on yleensä ikkunan ulkopuolinen, jopa täysin kielletty ja halveksittu asia. Media kertoo tästä asiasta ja sille osaa kaikki sanoa "ei käy, tuo on kamalaa". Menee hetki ja asia tuodaan uudestaan esiin - nyt joku "siisti" yksittäinen henkilö kertoo ettei asia ole nyt ihan täysin perseestä ja on itse tehnyt sitä jo vuosia. Reaktio on edelleen "hyi helvetti". Mutta sitten tulee julkkis, joka kertoo myös tehneensä asiaa jo pidemmän aikaa ja nyt ihan täysin sattumalta hänen "harrastuksensa" tulee julki. "Eeeeiii... miten se ny noin, eikait sitä ny...". Media tekee uuden, suuremman "uutisen" jossa kerrotaan asiasta olevan jo kerhotoimintaakin jossain päin maailmaa. "No josko sitä nyt vaikka kerran kokeilis..." ja ei aikaakaan kun asia hyväksytään valtaväestön joukossa jopa ihan luonnollisena yhteiskunnan kehityksenä, koska niinhän se media sen kertoi. Kuulostaako yhtään tutulta, kun kelaat maailman menoa vuosia taakseppäin ja vertaat nykyiseen?


Muutama tapahtunut hivuttaminen...

Suomen huono-osaisten tila - Kylmä ruoka itsenäisyyspäivänä, miljoona pois köyhien ruokailuista ja 5 miljoonaa laittomien terveydenhoitoon kunnille korvattavana - normipäivä 2017. Vuosikymmeniä sitten köyhyys oli vielä harvinaista koska kaikki auttoivat naapureitaan. Muutama toki asusteli sillan alla, erinäisistä syistä, mutta nämä yksilöt eivät olleet millään tavalla laajempi ilmiö suuressa osassa maata. Vuodet kuitenkin vierivät ja entistä useampi ajautui soppajonoon. Asiasta alkuun uutisoitiin tyylillä, joka aiheutti häpeäntunnetta monessa, joten jonot pysyivät lyhyinä. Lamaa ja heikentyneitä markkinoita osattiin syyttää kehityksestä, mutta asialle ei tehty mitään vaan annettiin pahentua koska se oli luonnollista kehitystä. Entäs nykyään? Satojen metrien avustusjonot, asia ei ehkä ole "siistiä" mutta se kuvataan luonnollisena kehityksenä ja sille ei enää muka voi tehdä mitään. Nyt asia on nornalisoitu yhteiskuntaamme, hiljainen hyväksyntä on tapahtunut koska se vain hitaasti eteni vääjäämättömään päämääräänsä: eriarvoisuus vaan nyt sattuu tapahtumaan.

Pakolaistilanne ja terrorismi - se nyt vaan on luonnon laki että niitä pakolaisia tulee ja rahaa pitää siihen loputtomaan kaivoon kaataa joka päivä entistä enemmän ja terrorismi on vain luonnollinen osa nykyaikaista suurkaupunkielämää? Oliko tilanne muka näin vuosikymmeniä sitten? Pakolaisia toki oli, terrorismiakin kaukaisissa maissa, mutta että ihan nurkan takana? Ei. Mutta aivan kuin itsestään, hitaasti pientä väkimäärää kerrallaan aloitettiin Suomeen maahantuomaan hätää kärsiviä pakolaisia, koska heidän auttaminen kotimaassaan olisi ollut vain satakertaisesti tehokkaampaa. Vuosien vieriessä luku kasvoi ja uutiset maailmalta synkkenivät - levottomuudet ja terrori-iskut laajenivat ihan itsestään kohti turvallista kotiamme. Mitään ei asialle voitu tehdä, ilmiö laajenisi Suomeen asti ihan itsestään, koska se oli luonnollinen kehitys. Nykytilannetta ei minun taida tarvita edes kertoa... mutta kaava alkaa hahmottua?

"Demokratia" - tämä kappale vaatii hieman pidemmän selityksen myöhemmässä vaiheessa, mutta raapaistaan pintaa tässä kohtaa. Suomen poliittinen kenttä toimii niin, että jokaisella puolueella on ne omat Overtonin ikkunat, joista jokaisesta näkyy sattumanvaraisia kantoja eri aiheisiin. Jokaiselle mielipiteelle löytyy jonkin puolueen omassa ikkunassa suosittu/voimassa oleva tila, johon äänestäjä voi samaistua. Jos jokin uusi ilmiö nousee (siis nostetaan) puheenaiheeksi, täytyy jonkin puolueen ottaa koppi tästä asiasta ja lisätä se heidän paskapuherepertuaariin. Nämä puolueiden Overtonin ikkunat kertovat kansalle minkä puolueen mielipiteisiin heidän tulee samaistua kun katsovat puoluetta ikkunasta. Todellisuudessahan kaikki Suomen puolueet ajavat globalistien agendaa kansasta piittaamatta, mutta eri mielipiteiden esilletuonnilla saadaan kansa jaettua eri ryhmittymiin ja tappelemaan keskenään kun sieltä heidän omasta ikkunastaan katsottuna muut kuin se oma puolue on "paha". Ikkunoita hivutetaan aina haluttuihin suuntiin niin, että lähes kaikille mielipiteille löytyy se "oma puolue"... vaikka pinnan alla ne kaikki tekevät täsmälleen samaa politiikkaa - kansaa vastaan.


Voiko luonnollista kehitystä pysäyttää?

Ei, jos se on luonnollista... mutta jos joku taho ajaa tiettyä kehitystä, olisi se ohjailtu kehitys periaatteessa mahdollista pysäyttää. Esimerkiksi ilmaston muutosta ei voi pysäyttää, mutta ilmaston muutoksella ratsastavien mukaluonnonsuojelijoiden paskapuheet voitaisiin ampua alas ja oikeasti korjata niitä ongelmia. Samaa hivuttamista on tehty jo pitkän aikaa ja meno on vain kiihtynyt. Sosiaalisessa mediassa voidaan ajaa viikoissa koko hivutusketju läpi, siinä kun perinteisen median tarvitsi käyttää kuukausia tai jopa vuosia ajaa jokin muutos läpi. Somessa tapahtuvat pikahivutukset ovat tosin usein aika lyhytikäisiä, koska siinä ei saada valtaväestöä täysillä mukaan - ainoastaan ajan sykkeessä mukana olevat "siistit" ihmiset pysyvät muutoksessa mukana, siinä kun tavalliset jäärät ihmettelevät monttu auki mitähän nuo hullut taas horisevat.

Vallassa olevat tahot kyllä tietävät miten hivuttamalla asioita ajetaan ja heillä on käytössään koko mediakoneisto. Tämä tekeekin positiivisten muutosten aikaansaannin hyvin haastavaksi, koska hivuttamisessa on tärkeää juuri oikeanlaisen uutisoinnin leviäminen juuri sopivana aikana. Media kykenee romahduttamaan minkä tahansa muutoksen ja potkaisemaan sen takaisin "kielletyksi asiaksi", mutta tosin vain valtaväestön näkökulmasta katsottuna. Pieni asialle omistautunut ryhmä kykenee kyllä jatkamaan omaa toimintaansa ja hitaasti kasvattamaan omaa suosiotaan, mutta sitä suurta läpimurtoa on turha odottaa jos ei valtamediaa saada tavalla tai toisella kääntämään kelkkaansa. Oikea journalisti voisi jopa havaita positiivisia muutoksia tuovia liikkeitä ja uutisoida niistä?

Siihen asti ainut "vastalääke" hivuttamiseen onkin se, että yksilöt eivät mene mukaan median hehkutukseen haitallisista asioista. Kansa ei ole vielä ihan kaikkea kukkua median valheista hyväksynyt, mutta riittävästi hyväksyäkseen hitaan muutoksen väistämättömänä kehityksenä. Valtamedian murtaminen vaadittaisiin ratkaisemaan ainakin osa tästä ongelmasta, mutta keinot ovat aika vähissä. Omat keinot tähän on aikasta vähissä, mutta ehkäpä joku muu keksisi keinot millä päästäisiin eroon yhteiskuntaa tuhoavien asioiden hivuttamisesta osaksi yhteiskuntaamme?

4 comments:

  1. Aiheeseen liittyen... Onko termi "fabianismi" tuttu?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei ole tottu... onko kyseessä tämä porukka? https://en.m.wikipedia.org/wiki/Fabian_Society

      Delete
    2. Joo, liittyy juuri tuohon porukkaan. Fabianismi on terminä sellainen sosialismiin pohjautuva ideologia/filosofia ja tietyssä mielessä modus operandi. Se perustuu ajatukseen, että suurissa muutoksissa (joita kansa lähtökohtaisesti vastustaa) parhain lopputulos saadaan aikaiseksi hyvin hitaalla etenemismallilla. (Vähän kuin se sammakko kattilassa -vertaus.) Fabian Societyn logo onkin tätä kuvaava kilpikonna. Toisaalta niiden vaakuna kertoo myös paljon: susi lampaan nahassa.

      Tässä Ed Griffin avaa sitä jonkin verran:

      https://www.youtube.com/watch?v=yRKpiNp-IYc

      (Alustaa pitkästi taustoilla ennen varsinaista fabianismi-kohtaa)

      Fabian Society on London School of Economicsin taustalla. Wikipedian mukaan sieltä valmistuneita on Suomessa yli 230. Kuuluisimmat Alex Stubb ja Jorma Ollila.

      Kuinka moni Suomessa tajuaa, että nämä kaksi fabianistia ovat todellisuudessa sosialisteja? "Susi lampaan vaatteessa" indeed.

      Kertoo hyvin siitä miten epäolennaista oikeisto-vasemmisto-ajattelu politiikassa on. Sitten kun julkiseen keskusteluun saadaan termit kollektivismi ja individualismi oikeisto-vasemmiston tilalle, keskustelussa alkaa olla jo jotain järkeä.

      Sitä odotellessa.

      Delete
    3. Kyllä, vasemmisto-oikeisto akseli pitäisi saada pois keskusteluista, mutta itse näkisin globalismin ja lokalismin olevan se vastakkainasettelu. Yhdistelmä kollektivismiä ja individualismia on nähdäkseni positiivinen asia, ei joko-tai näkemys.

      Delete