Wednesday, November 1, 2017

Kilpailu yhteiskuntaa tuohoavana voimana

Neoliberaalin unelma

Kunnon neoliberaali ei halua onnistua, vaan hän haluaa voittaa. Oma vika jos et pärjää kisassa, olemmehan kaikki tasa-arvoisia ja sitä rataa. Kaikilla on mahdollista päästä vaikka mihin asemaan, katso vaikka esimerkkejä - syy on siis vain juuri sinussa että et menestynyt. Kilpailutetaan niin saadaan hinta alas, valitaan paras annetuista vaihtoehdoista ja hehkutetaan voittajia kilpailusta riippumatta. Samaan aikaan itketään että kansalla menee huonosti, mutta sehän on vain merkki siitä ettei muut yritä kunnolla kun kyllähän sinäkin menestyit?

Kilpailu on kivaa ja mukavaa, mutta vain hyvä kilpailu on hyvää ja paha kilpailu pahaa. Ihmiskunta kehittyy paljon nopeammin ja tehokkaammin kun kilpaillaan ja vapaassa markkinataloudessa ja kilpailussa saadaan parasta ja halvinta kaikelle kansalle. Win-win, kaikki voittaa kun on hyvää kilpailua. Paitsi että... ketkä kaikki? Kaikki tarkoittaisi ihan jokaista, ei vain niitä näkyviä voittajia. Jos kilpailun aiheuttamia ongelmia vaivautuu kaivamaan yhtään syvemmältä, ei näky ole kaunis. Kilpailutetaan, että saadaan halvin tuote kaikin mahdollisin keinoin. Kehitetään uutta ja tehokkaampaa, mutta seurauksista ei välitetä pätkääkään.

Kilpailussa on jonkun hävittävä että yksi (tai useampi) voi voittaa. Yhteistyössä taas kaikki voivat onnistua, mutta se johtaisi ihmisten liittoihin ja yhteistyöhön eikä vastakkainasetteluun mitä neoliberaalit vaativat. Luonnossa kilpailua tapahtuu kun jostain on puute, mutta luonto pyrkii symbioosiin kilpailun sijasta, jos se on mahdollista. Ihmisen pitäisi olla se kehittynein olento maan päällä, mutta kehityksen sijaan se junnaa paikallaan keskenään kilpaillen. Kilpailussa kaikki keinot ovat sallittuja, mutta jotkut ovat huomanneet että kilpailu ei ole aina reilua, joten tarttis tehdä jotain...


Pilataan loputkin?

Mutta sen sijaan että ongelmaa ryhdyttäisiin korjaamaan sieltä ytimestä, eli kilpailusta, on nyky-yhteiskunta löytänyt syyn etuoikeutetuista ja sortajista. Vähemmistöillä menee huonosti, koska muut ovat etuoikeutettuja, ei sen takia että kilpailu oli lähtökuopissaan jo ratkennut. Syyllisiä etsiessä ei sillä tarkkuudella ole niin väliä, joten rasismia ja syrjintää vastustavat löysivät syyllisen heti vanhoja valokuvia katsoen: lähes kaikki entisaikojen vaikutusvaltaiset ihmiset olivat valkoisia miehiä. Looginen päätelmä siis oli: ihonväri ja sukupuoli antavat sen epäreilun edun, vaikkei rotuja olekaan ja sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio joka vaihtelee jatkuvasti.

Tätä uutta tasa-arvoa lähdetäänkin siis ratkomaan uhriutumisen kautta. Kuka tuntee olevansa alistetuin, onkin uudessa maailmassa sielä huipulla koska vain näennäisesti alistettu osaa olla hyvä uusi johtaja. Alistettujen arvoasteikko vaihtelee hieman paikasta toiseen, mutta tämä nykyinen yliolento, eli valkoinen heteromies täytyy polkea alimmaksi, koska sitä on aito tasa-arvo. Tämä aito tasa-arvo vaati, että vuosisatoja sitten orjia omistaneen miehen takia se työtön, pienen kaljamahan omaava Suomalainen mies on syyllinen kaikkeen pahaan. Uudet lähtökuopat antavatkin aivan käsittämättömän edun tälle valkoiselle miehelle, eli hän alistaa muita koska hän... katsoo jalkapalloa, joka on valkoinen, eli selvää rasismia!

Jos huonoista oloista tulevalle opetetaan, että kaikki ovat tasa-arvoisia ja vain se oma itse on syynä jos ei menesty, on moisen opin vaikutus mieleen erittäin tuhoisa. Ihminen syyttää siis itseään kaikesta, samalla kun media kertoo miten menestystä mitataan - rahalla ja vallalla. Mutta vielä pahempaa jälkeä saadaan aikaiseksi, kun opetetaan uhriutumaan koska kuulut ryhmään X. Tiedät että kilpailu on vääristynyt, mutta syy on muissa kisaajissa, ei kilpailussa itsessään. Yhteistyö eri ryhmiin kuuluvien kanssa ei ole mahdollista, koska uhriutumishierarkia sen kieltää - voit vahingossa ystävystyä alistajasi kanssa! Ja neoliberaali kiittää...


Järki takaisin mukaan

Miksi maailma sitten vielä ainakin jotenkuten toimii? Koska kaikki eivät halua ihan kaikesta kilpailla vaan tekevät yhteistyötä keskenään. Tavallinen ihminen ja terve yhteiskunta ei tarvitse kilpailua yhtään mihinkään. Kaikki ihmiskunnan edistysaskeleet, jotka ovat parantaneet elämän laatua, ovat yhteistyön ansiota kilpailusta huolimatta. Voittajan on aina helppo hymyillä, mutta aniharva pysähtyy miettimään monenko täytyi hävitä että itse saattoi voittaa. Kuinka paljon turhaa kärsimystä kilpaileminen aiheutti vaikkapa tuottaessaan sen laitteen, millä tätäkin tekstiä luetaan?

Taaperot ensimmäisinä elinvuosinaan lyöttäytyvät mieluimmin yhteen muiden taaperoiden kanssa, jotka jakavat ilonsa ja karsastavat niitä jotka haalivat kaiken itselleen. Mutta jo kolmannen ikävuoden jälkeen, taaperot haluavat lyöttäytyä voittajan kaveriksi, koska luulevat saavansa osan tämän voitoista itselleen. Yhteiskunta on jo ehtinyt siihen mennessä opettaa, että voittajan kaverina kannattaa olla, koska muuten olet häviäjä. Kuitenkin lapset, joille yhteistyötä opetetaan kykenevät siihen helposti ja näyttävät jopa unohtavan yhteiskunnan opettaman kaikesta kilpailun. Yhteistyön opit myös näyttävät säilyvän ja lapset levittävät sitä ympärilleen... kunnes sitten ympäristö painostaa heidät takaisin orjan rooliin, osaksi sairasta yhteiskuntaa.

Jokaisen oma asia toki on, kuinka paljon tähän kilpailuun ottaa osaa. On kuitenkin hyvä muistaa ja ymmärtää, että ellet pysty vastaamaan kilpailijasi peliin vähintään samoilla resursseilla, et voi voittaa. Olisiko siis parempi olla osallistumatta kilpaan ja tehdä vain yhteistyötä muiden kanssa, jotka eivät liioin halua kisaan osallistua? Yhteistyö tarttuu ja nakertaa nopeasti pohjan kilpailuun keskittyvältä, kun voiton tuomat positiiviset tuntemukset jäävät saamatta. Kyllä, idea on radikaali ja sen toteuttamiseksi tarvittaisiin lähes kaikkia, mutta samalla onnistuessaan voisi maailma olla hitusen parempi paikka elää. Pieni muutos joka lähtee yksilöstä, mutta voi muuttaa koko maailman.

No comments:

Post a Comment